lauantai 3. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäiset kuulumiset.

Hyvää uutta vuotta kaikille! Meidän osalta tämä uusi vuosi on lähtenyt käyntiin sellaisella tohinalla, että oksat pois. Miten voikaan olla niin, että ensin tuntuu ettei viikkoihin tapahdu yhtään mitään ja sitten yhtäkkiä tapahtuukin niiden viikkojenkin edestä? Harmi vain, että kaikki asiat eivät ole olleet kovinkaan positiivisia. 

Ajattelin laittaa tähän postaukseen kuvitukseksi jotain muitakin kuvia kuin vain Afrikan auringon alla otettuja. Jos ei aurinkoa, niin sitten ruokaa! Vietimme tosiaan jouluaaton ensimmäistä kertaa kahdestaan (siis Suomessa) ja koska meistä kumpikaan ei oikein välitä jouluruuasta, niin söimme kaikkea muuta. Omia herkkujamme, kuten mätivoileipiä, kylmäsavustettua poroa, paistia, etanoita ja kahdenlaisia rapuja. Mikä ihana juttu onkaan, että meillä on niin samanlaiset herkut - kalaa ja riistaa :) Etanoita en ole syönyt vielä kauaakaan, mutta niin rakastunut olen niihin, että piti hankkia etanapannut kotiinkin. Parhaimmat etanat tähän mennessä olen tainnut saada Nizzassa. 


Tiistaiaamuna kuului sitten erittäin huonoja, joskin odotettuja uutisia. Herättyäni huomasin, että M oli laittanut minulle whatsuppiin viestin: "lue uutiset". Tavallaan jo arvasin, että jotain ikävää oli sattunut. Gambiassa oli yritetty vallankumousta. En meinannut uskoa silmiäni. Aavistelin tätä jo vuonna 2012 Gambiassa asuessani, sillä maassa olevien YK:n työntekijöiden turvallisuusohjeita tiukennettiin yhtäkkiä aika rajullakin kädellä. Se tuntui aika selvältä merkiltä, että jotain voisi tapahtua tai ainakin joku tiesi jotain. Mutta että nyt? Olin kyllä koko tiistain aika poissatotaltani ja koitin vain saada poikiin yhteyden. Onneksi he pysyttelivät koko päivän kotona. Mutta kuten mainitsin, nämä olivat odotettuja uutisia. Mitä se kertoo maasta ja demokratian tasosta, jos sama mies hallitsee maata kahdenkymmenen vuoden ajan eikä loppua näy? Mitä se kertoo tästä presidentistä, että joka kerran kun hän poistuu kotoaan on hänellä koko maan armeija saattueenaan? Mitä se kertoo maasta, että siellä on reilun kahdenkymmenen kilometrin välein joko poliisin tai armeijan check-point? Niin monta ratkaisematonta ongelmaa ja ilman ratkaisuja tuo maa ei ikinä tule pääsemään eteenpäin. 


Ainoa ratkaisu on, että nykyinen presidentti syrjäytetään, joko sitten vallankumouksella tai sitten "vaaleilla", jotka häämättövät nurkan takana. Edellisissä "vaaleissa" tämä diktaattori sai lähes 72% äänistä, sillä muita ääniä ei luonnollisesti ole. Tiedän niin monta gambialaista, jotka odottavat tuota parempaa päivää ja siksi ystäväni eivät olleet tästä välikohtauksesta niin hämillään. Jotain on tapahduttava ja valitettavasti se "jotain" ei välttämättä ole se kaunein vaihtoehto. Tämä yritys vain sattui osumaan aika huonoon ajankohtaan, sillä jo pelkästään Ebola on aiheuttanut maalle näkyviä vaikeuksia - ja tämä tapahtunut tuskin ainakaan parantaa tilannetta mitenkään. Jään seuraamaan tilannetta...



Oma vuoteni on alkanut sairastelun merkeissä. Minullahan oli malarian estolääkityksenä tällä kertaa Doximycin, jota olen sietänyt aiemmin hyvin. Olin jo lähes viisi viikkoa syönyt lääkettä, kunnes elimistöni päätti, että nyt riittää. Kuuri jäi viikkoa vajaaksi, mutta pääasia on, että elämä alkaa taas toivottavasti pikkuhiljaa voittaa. Tosin tuskin olin ainakaan torstaina tässä maassa ainoa, jolla saattoi olla hieman huono olo - joskin täysin eri syystä :) 

Semmoisia kuulumisia tähän väliin, pari reissupostaustakin olisi vielä kirjoittelematta :) 

2 kommenttia:

  1. Oivoi, toivotaan että Gambiassa meno säilyisi rauhallisena!

    Mutta etanat, aiiii juku ne on niin parasta! Mmm! Kiitti vaan tästä myöhäsen illan himotuksesta ;) Mekin ollaan En kanssa oltu kipeenä, jo toista viikkoa :( Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai, meidänhän pitää sitten joskus yhdessä herkutella etanoilla. Meiltä löytyy neljä pannuakin :) Höh, harmi kuulla että tekin olette sairastelleet. Nyt on taas vaikka mitä tauteja liikkeellä...

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)