lauantai 29. marraskuuta 2014

Kolme yötä...

Mahtavaakin mahtavammat pikkujoulut takana! Tänään en voi vielä sanoa selvinneeni niistä hengissä, mutta ehkä sitten huomenna taas. Tämä päivä on nimittäin otettu erittäin rennosti. Toisaalta ihan hyvä, että tällaisiakin päiviä osuu joukkoon silloin tällöin. Juhlat olivat kyllä taas niin viimeisen päälle järjestyt ja hyvä porukka on tietysti siitä jo ainakin puolet. Miten tuon porukan kanssa voikaan olla niin hauskaa :) Jatkot olisi kyllä ehkä voinut jättää välistä...


Vanhat laput pois...tästä se uusi reissu alkaa!

Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin voin melkein sanoa odottavani maanantaita ja että tämä viikonloppu kuluisi nopeasti. Lähtöön on nimittäin enää vaivaiset kolme yötä! Melkein voi jo laskea tunteja. Kuten viimekin vuonna, taas on aika epärealistinen olo. En voi uskoa, että vuosi on kulunut ja ihan pienenpienen hetken päästä olen taas Afrikassa. Ikävä on ollut niin iso! Hieman jo varoittelin poikia, että onnenkyyneleiltä ei välttämättä säästytä :) Ja ihanaa nähdä kaikki muutkin tutut ja pieni M, joka on jo parivuotias eikä todellakaan enää pieni. Ihan uskomatonta, että pari vuotta sitten pitelin sylissäni tuota pientä poikaa, joka taisteli hengestään. Kuten kuvastakin näkyy, niin viemme tällä kertaa M:lle tuliaisiksi mm. tuon traktorin :) 



Lepopäivästä huolimatta sain tänään aloitettua jo pakkailuakin. Tällä hetkellä näyttää vielä siltä, että kaikki halutut tavarat mahtuisivat mukaan, mutta saa nähdä kuinka käy kun nostan laukun vaa'alle. Yleensä kun ne kilorajoitukset tulevat ennemmin vastaan kuin matkalaukun vetoisuus. Onneksi huomenna on vielä aikaa pakkailla ja tehdä viime hetken tarkistuksia. Ettei mitään vaan unohtuisi. Maanantain olen sitten vielä töissä ja lähden iltajunalla pääkaupunkiseudulle. Tiistaiaamuna kello soi sitten tuttuun tapaan klo 5.00, mutta tällä kertaa ei suuntana olekaan toimisto vaan lentokenttä :) 

Neljät ihanat biksut!

Ihanaa alkavaa joulukuuta kaikille ja palataan sitten viimeistään parin viikon kuluttua matkapostausten merkeissä :)

6 kommenttia:

  1. Ihanaa ja rentouttavaa reissua! Nauti! <3

    VastaaPoista
  2. Sinä pääsit sinne lämpimään jo - minä ihan unohdin toivottaa hyvää ja turvallista matkaa! :) Toivottavasti saatte nauttia ihan tosissaan lämmöstä ja auringosta ja rentoilusta. Innolla odotan jo matkatarinoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin upea reissu ettei löydy edes sanoja vielä mutta koitetaan :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)