keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Takki tyhjänä.

Moikka moi! Turha näitä pitkiä postaustaukoja on enää edes selitellä, yleisin syy näihin kun on se, että työt ovat vieneet muuta elämää satanolla. Työni kun on luonteeltaan vähän sellaista. Syyskuussa tyyliin lueskelin viikon verran Iltalehteä ja odottelin, että josko pääsisin tekemään osuuttani. No, sitten vihdoin kun pääsin sitä tekemään, niin neljän viikon töiden pitää olla parissa viikossa paketissa. Tässä työssä kun deadlinet ovat todellakin niitä viimeisiä takarajoja, maailmanloppuun verrattavissa olevia. Tämän viikon tiistai eli se deadline on nyt ohitettu ja on kyllä niin takki tyhjänä. Sitä kun painaa kuin pikajuna konsanaan sen muutaman viikon, keskittyen ja oikeastaan vain eläen sille yhdellle asialle. Ja sitten yhtäkkiä kaikki onkin ohi. Toki se on helpotus, mutta kyllä siinä kummasti jää hetkeksi niin sanotusti tyhjän päälle.

Tällä viikolla on myös jo aika suunnata työelämässä katse vuoteen 2015 ja asettaa mm. niitä omia tavoitteita. Mulla ei ole koskaan kovinkaan tarkkoja tavoitteita, yleensä ne ovat luokkaa "päästä pidemmälle kuin edellisenä vuotena". Jotenkin kauhean hankala asettaa tavoitteita, ainakaan oppimistavoitteita, kun joka päivä oppii väkisinkin uutta, halusi tai ei. Sitä se on kun aloittaa täysin uudella alalla ja ihan nollasta. En ole aiemmin nykyisestä työstäni paljon kirjoitellut blogiin, mutta nyt on pakko hehkuttaa kuinka kiinnostunut olen muutosjohtamisesta. Aloittaessani nykyisessä työssäni, ei tietääkseni tullut mitenkään ilmi, että olen yliopistolla opiskellut johtamista ja etenkin muutosjohtamista. Mutta niin tämä palikka sitten vain tipahti työssä syliini. Välillä hakataan päätä rajusti seinään, mutta sitten taas toisaalta mikään ei ole niin palkitsevaa kuin huomata, että kyllä siellä tunnelin päässä on ihan oikeasti valoa! Tällä hetkellä yhtenä kokonaisuutena työnkuvaani kuuluu, että lähes kirjaimellisesti pidän organisaation eräiden henkilöiden kädestä kiinni ja luotsaan heitä läpi muutosten. Muutokset kun ovat välttämätön osa niin yksityis- kuin työelämääkin, mutta ihmisluonteeseen kuuluu olla aina hieman epäileväinen, vaikka useimmiten sitten lopulta todetaankin, että tämä uusi tilanne tai asia on niin paljon parempi kuin se vanha. Kuinka se vanhan kanssa on oikeastaan edes selvitty? Mutta muutokset eivät ole helppoja etenkään niille työntekijöille, jotka ovat 15-20 vuotta tottuneet tekemään asian tietyllä tavalla ja nyt se pitäisi yhtäkkiä tehdä toisin. Siksi minulla onkin töissä tällä hetkellä pari henkilöä ns. vierihoidossa - opetellaan uusia juttuja yhdessä. 

Kuva otettu Nizzassa

En tiedä annettiinko tämä "pala kakkua" minulle sitten, koska olen nuori ja en vielä kovinkaan kaavoihini kangistunut. Toisaalta, jos miettii edellistä työtäni, niin siellä taas olin iästäni huolimatta yksi niistä, jotka vastustivat aika kärkkäästikin muutoksia. Tosin siellä minulla olikin pidempi historia, tässä työssä olen taas niin sanotusti tabula rasa eli tyhjä taulu. Otan uudet jutut ilolla vastaan kun en tiedä onko aiempi juttu ollut parempi vai huonompi :) Vaikka tykkäänkin tästä muutosjohtajuudesta ihan mielettömästi, niin välillä on kyllä rankkaa. Välillä on niitä päiviä, kun töistä kotiin tultuaan on pakko päästä tunnin lenkille purkamaan kiukkua ja turhautumista, jotta en purkaisi kaikkea sitä aina täällä kotona. Ja joskus on henkisesti rankkaa kuunnella sitä kun kaikki on huonosti tai mikään ei onnistu. Täytyy vain koittaa muistaa, etteivät he (kai) arvostele minua henkilökohtaisesti, minä vain satun olemaan aika luonnollinen "kohde" kun kirjaimellisesti siinä vieressä istun. 

Toivottavasti saisin jatkossakin tehdä tällaista vastaavanlaista työtä, sillä yksikään päivä ei ole samanlainen kuin edellinen ja opin itsekin joka päivä jotain uutta. Tykkään myös siitä, että saan olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa enkä ainoastaan puurtaa yksin nurkassa. Työhöni kuuluu nimittäin sitäkin! :D Saa nyt nähdä sitten, että mitä tavoitteita sitä tuleekaan itselleen asetettua...yhdestä niihin liittyvästä jutusta olen ainakin ollut hämmentynyt. Olen nimittäin jo hetken aikaa pyöritellyt, että josko ensi vuonna jatkaisin opiskelua jossain muodossa. Minä, joka vielä viime vuoden keväällä kirjoittelin ranteet auki-postauksia opinnoistani. Tokikaan en aloittaisi nyt mitään tutkintoa ja opinnot saattaisivat olla ihan yksittäisiä kursseja työn ohessa, mutta siltikin aika jännä idea! Niin se aika kultaa ne tuskaisimmatkin muistot :)

2 kommenttia:

  1. Hehee, aika tosiaan kultaa muistot ;) Onhan se tottakai hieman eri asia olla kokopäiväisesti opiskelija kun yksittäiset kurssit. Usein haluamme tavoitella jotain uutta, ei siksi etteikö tässä nyt olisi hyvä vaan koska haluamme oppia uutta ja kehittää itseämme, vierivä kivi ei sammaloidu vai mitenkäs se meni ;) Tsemppiä sinne töitten keskelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on se hassua kun on opiskellut melkein 20 vuotta nuoresta iästään ja silti haluaisi vaan jatkaa! Ehkä se on tosiaan se halu kehittää itseään ja se oppimisen ilo. Vielä on niin monta asiaa opittavana :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)