sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kouluiässä.

Torstaina 9.10. meidän Vito-neiti täytti kuusi vuotta. Joka vuosi tämä kyseinen päivä saa minut muistamaan, että olemme asuneet A:n kanssa saman ajan yhdessä. Ja kuinka monta noita vuosia jo onkaan! Vastahan meillä pyöri jaloissa teini-ikäinen bokseri, jolle ei tuntunut mikään liikunta tai leikki riittävän. Välillä tuntuikin, että kun toinen tuli koiran kanssa ulkoa sisälle, niin jo toinen teki lähtöä. Sitä energiaa oli ihan älyttömästi. 

Vito lienee nyt ehkä hieman yli keski-ikäinen. Ikinähän ei tiedä kuinka elämä kenenkin kohdalla tulee menemään, mutta eipä tuo koira tuosta valitettavasti ainakaan enää nuorru, se on varmaa. Onneksi Vito on kuitenkin aina ollut todella terve eikä vielä nytkään mitään sen kummempia ikääntymisen merkkejä ole huomattavissa. Tosin viime aikoina olen huomannut, että se ei lähde lenkeillä enää samalla innolla ja etenkin kotiinpäin kävellään yllättävänkin reippaasti ;) Tiedä sitten, että onko kyseessä joku ohimenevä juttu vai vetääkö tuo omallapihalla leikkiminen lenkkienkin ohi. Pihalla kun voisi leikkiä vaikka vuorokauden ympäri eikä silloin väsytä kyllä yhtään...

Aina sylikoira 

Kieltämättä ajoittain meinaa iskea hieman suru puseroon kun ajattelee, että jonain päivänä yhteinen tiemme sitten eroaa. Olen joutunut elämäni aikana luopumaan useita kertoja lemmikeistä ja vaikka se tuntuu joka kerta yhtä pahalta, niin mitä se on sitten kun joutuu luopumaan koirasta, joka on kuitenkin ihan erilailla läsnä arjessa kuin esim. jyrsijät. Hui, en halua edes ajatella. 

Olen jo parisen vuotta haaveillut Vitolle kaveria, bokseria tietenkin. Toinen, nuorempi koira pitäisi vanhevankin koiran virkeänä ja toisaalta vanha koira opettaisi paljon nuoremmalle koiralle. Enkä edes osaisi elää enää ilman koiraa, saati sitten asua yksin tässä isossa talossa. Vaikka ei tuo meidän ruttana kyllä ihan maailman välkyin vahtikoira kyllä ole ;) Kaksi vaihtoehtoa; joko aina koira talossa tai sitten markkinoiden paras hälytinjärjestelmä, josta lähtee viestit koko suvulle, jos joku tulee viittä metriä lähemmäs taloa. Mun mielestä tässä asiassa ei ole kyllä mitään miettimistä... :) 

12 kommenttia:

  1. Onnea Vitolle! :)

    Minäkin olen miettinyt tuota vaaleiden karvojen täyttämää koiraa katsellessani, että ihanko totta nyt se alkaa harmaantua, kun vihdoin on edes hiukan järkeä päässä ja käytöksessä itsehillintää. Toisaalta koiralle tuli niitä harmaita jo alle parivuotiaana, joten uskottelen itselleni että kyse on vain jostain, mitä näyttelyihmiset sanoisivat huonoksi karvanlaaduksi (plus, että mustan koiramme isä oli vitivalkoinen).

    Samaa olen miettinyt, että pentu olisi hankittava siten, että vanhempi koira hoitaisi osan kasvatusvastuusta (niin ainakin kuvittelen. ;)). Meillä Pusu on kyllä hyvä vahtikoira - tosin nyt uudessa kodissa tontin rajat ovat vielä hitusen hakusessa ja täysmittainen hälytys on järjestetty esim. roskia vievästä naapurista sekä toisista naapureista, jotka liikkuivat ihan omien seiniensä sisäpuolella. Eihän tuokaan varsinaisesti halpa hälytysjärjeselmä ole, mutta taatusti tehokas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :) Teidän Pusu on niin ihana ettei toista <3 :) Jaksan aina käydä ihastelemassa häntä blogistasi!!

      Haha, joo tontin rajoja piti meilläkin hetki opetella ja kyllä ne vieläkin meinaa tuottaa päänvaivaa jos esim. pallo sattuu menemään naapurin puolelle. Onneksi naapurimme ovat ihastuneet Vitoon eivätkä ole ärsyyntyneet vaikka Vito onkin saattanut käydä heidän pihallaan satunnaisesti.

      Poista
  2. Onnittelut Vitolle! <3 Ei ole todellista että se on jo 6-vuotias. Muistan sen vielä elävästi kun se oli ihan pentu ja oltiin L:n kanssa katsomassa sitä teillä ekaa kertaa :) Kyllä vuodet vierii nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hanna! No niinpä, justhan me vasta hankittiin Vito ja L:n hankki Leon! Niillähän ei ole paljon ikäeroa. Vuodet menee nopeaan, onneks me ei vanhennuta ;)

      Poista
  3. Onnittelut kouluikäiselle! Meillä on ollut koirakuume jo pitkään, mutta tällä hetkellä meillä ei olisi voimia eikä resursseja kouluttaa koiraa. Elämä on aikamoisen kiireistä ja hektistä. Mutta ehkä vielä joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta :) Kummasti se koira kyllä sopeutuu siihen ihmisarkeen ja ainakaan meillä tuo ei ole pahemmin näyttänyt mitään oireiluja. Parit muutot olivat kyllä Vitolle rankkoja ja sen huomasikin heti. Mutta toisaalta jos itse tiedostaa ettei vielä ole oikea hetki koiralle niin kannattaa ehdottomasti odottaa. Kyllä sillekin tulee varmasti vielä oma aikansa :)

      Poista
  4. Hamstereiden kanssa on se, että alkaa jo melkeen vuoden ikäisenä ajatella ettei tuo välttämättä enää kauan elä. On meillä pari elänyt melkein 3-vuotiaaksi saakka ja yksi lähti ns. ennenaikaisesti 1v2kk ikäisenä, kun tuli yhtäkkiä kipeäksi. Hamsut elää yleensä 1,5-3v. Suurin osa on elänyt noin 2. vuotta tai vähän yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näinpä juuri. Mulla oli lapsuudessa kanssa kaksi hamsteria, joskin eri aikoina ja se luopuminen oli kyllä jotain niin tuskaa kun juuri oli vasta toiseen kiintynyt ja oppinut tuntemaan sen tavat. Hamsut ovat kyllä kanssa ihania eläimiä!

      Poista
  5. Onnea hauvalle! :) Koirat on kyllä ihania, mutta ehkä itse tykkään enemmän kissoista. Toisaalta koiran kanssa tulis kyl lähdettyä lenkille useammin, mikä ei kuulosta hullummalta. Tähän elämäntilanteeseen ei kuitenkaan vielä mahdu koira eikä kissa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos :) Se on kyllä jännä miten niin monet ihmiset ovat joko koira- tai kissaihmisiä. Meillä on ollut kissakin mutta olen kyllä ehdottomasti koiraihminen. Koiran kanssa on tosiaan pakko lenkkeillä oikeastaan se kolme kertaa päivässä, niin hyvässä kuin pahassakin :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)