maanantai 11. elokuuta 2014

Syrän syrjällään.

Sain vihdoin viime viikolla vahvistuksen, että saan pitää loput "kesälomastani" loppuvuodesta eli joulukuussa. Työkaverini hieman hymyilivät, kun kerroin lomani ajankohdasta: "ei sun tarvii kertoa, kyllä me tiedetään...". Ehkä näistä haaveista on tullut mainittua pari jos parikin kertaa ;) 

Jo siitä lähtien, kun M aloitti alkutalvesta koulunsa, olen jälleen haaveillut lähdöstä Gambiaan. Itse asiassa tuo koulu päättyy ihan näillä näppäimillä ja hyvin hänellä on mennyt! Haluaisin kovasti järjestää hänelle valmistujaiset, sillä viime vuonna omiani järjestellessä hän oli kovin kiinnostunut juhlista ja toisaalta tiedän, ettei hän ole aiemmin juhlia saanut. 

Vaikka Suomen kesä onkin tarjonnut meille aivan mahtavia ilmoja ja kaukokaipuuni onkin tuntunut hieman hellittävän otettaan viimeisinä viikkoina, niin tiedän sen nostavan taas päätään viimeistään syksyn ensimmäisten sateiden tultua. Tosin valehtelisin jos väittäisin, että se ihana ilmasto on ainoa syy palata Afrikkaan kerta toisensa jälkeen. Kyllä se syy on ne upeat ihmiset ja etenkin ne rakkaat ystävät. Vielä kun joku fiksu keksisi, että miten paluu onnistuisi ilman järkyttävää paluumasennusta, niin olisi hienoa! Paluu kun tuntuu aina lähes siltä kuin olisi heitetty märkä rätti vasten kasvoja...

Etenkin näin elokuussa sitä herää ajattelemaan, että siitä on ihan oikeasti kaksi vuotta lokakuussa, kun lähdin rinkka selässä matkaan. Vaikka vuodet kuluvat, eikä noita aikoja saa takaisin enää milloinkaan, niin onneksi minulla on vielä muistot. Harmi vain, että huomaan joidenkin pikkuasioiden tai muistojen haalenevan ja usein havahdunkin miettimään, että miten se nyt oikein menikään. Haluaisin niin kovasti pitää kiinni kaikista niistä muistoista ja etenkin niistä tunteista. Tunteista, joita en ollut koskaan aiemmin tuntenut. Esim. se myöhäinen illan hetki kun istuin Marokon lentokentän odotushallissa (kirjaimellisesti hallissa) ja torkahtelin väsymyksestä samalla innosta täristen. Satoi kaatamalla vettä ja ukkosti. Minua pelotti nousta yksin lentokoneeseen, etenkin kun tiesin etten puhunut ranskaa, saati sitten arabiaa. Mutta olin jo niin lähellä määränpäätä. Koti siellä kaukana jossain. Oi voi.   


Olen katsellut paluuni jälkeen useita Afrikkaan liittyviä ohjelmia ja dokumentteja telkkarista. Myös sen Tauski Afrikan tähden (joopa joo..). Avara Luonnon Afrikka-jaksot ovat vielä korkkaamattomina digiboksissa. Mutta kaikissa ihmisiin liittyvissä ohjelmissa on toistunut lähes poikkeuksetta yksi ja sama sanoma: Afrikkaa joko vihaa niin, ettei sinne halua koskaan enää palata tai sitten sitä rakastaa niin, että tähän kotiin haluaa palata aina uudelleen ja uudelleen. Ei tätä sydämen menetystä voi edes sanoin kuvailla. Onneksi olen löytänyt mm. blogin ja Facebookin kautta pari hengenheimolaista, jotka ymmärtävät mitä yritän näillä sanoillani tarkoittaa.

Tuohon ensimmäiseen kappaleeseen vielä palatakseni - jos joku ei vielä ymmärtänyt, niin olen näillä näkymin siis lähdössä joulukuussa Gambiaan. Nyt kun lomatkin ovat selvillä, on enää yksi mutta, joskin iso sellainen: Ebola. Tämän hetkinen Länsi-Afrikan vitsaus. Malariakin alkaa tuntua flunssalta Ebolan rinnalla. Toisaalta Gambiassa ei ole tietojeni mukaan tavattu tähän mennessä kuin yksi tautitapaus. Mutta naapurimassa Liberiassa on jo Ebolan takia poikkeustila ja myös mm. Sierra Leonessa on paljon Ebola-potilaita. En halua leikkiä terveydelläni, mutta mistä voin tietää mikä on tilanne viiden kuukauden päästä?! Koko tauti voi olla jo kadonnut ta sitten se on levinnyt entistä pahemmin. Onneksi Gambiassa on sentään tajuttu rajoittaa lentojen saapumista noilta pahimmilta tautialueilta.

Jos ja kun pääsen lähtemään matkaan, niin olen ajatellut samalla reissulla matkustaa myös Gambian rajojen ulkopuolelle. Pari kertaahan olen käynyt päivän reisulla Senegalissa ja tälläkin kertaa tekisi mieli lähteä sinne, tosin pidemmäksi aikaa. Mm. Dakar ja Goree Island kiinnostaisivat kovin. En ole tainnut aiemmin kertoakaan, että vapaaehtoistyöjaksoni aikana minun piti lähteä reiluksi kuukaudeksi töihin myös Sierra Leoneen, tuohon sodan runtelemaan maahan, jossa sisällissota päättyi vasta 2000-luvun taitteessa. Matka oli jo itse asiassa todella pitkälle suunniteltu ja minun oli tarkoitus lentää sinne Afrikan sisäisellä lennolla Gambiasta. Harmi vain, että tämä työjakso olisi sitten lopulta ajoittunut aivan vapaaehtoistyöni alkupäähän ja olisinkin ehtinyt olla Gambiassa ainoastaan viikon ennen kuin minun olisi pitänyt lentää Sierra Leoneen. Ajattelin, että se olisi voinut käydä liian raskaaksi ja niin olisi mitä luultavammin myös käynyt, mutta silti se pieni ääni sisälläni jaksaa ajoittain jankuttaa, että mikset lähtenyt. Olen kuullut niin paljon hyvää ja ennen kaikkea mielenkiintoisia juttuja tästä kyseisestä maasta. Ehkä vielä joskus pääsen sinne, kuka tietää. Sitä ennen - pitäkää peukkuja, että pääsen matkaan joulukuussa! :)   

8 kommenttia:

  1. Eikä oon kateellinen että pääset jo kolmannen kerran Gambiaan! Mä en oo vieläkään käyny uudelleen Ghanassa ja nyt kun siitä on jo kolme vuotta kun tulin takaisin, niin en tiedä uskallanko enää lähteä.. Haluisin niin kovasti, mutta jotenkin tuntuu että aikaa on kulunut jo liikaa että voisin palata. no enivei älä sä koskaan lopeta Gambiassa käymistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa siitäkin sitten jo vierähtäånyt hyvä tovi kun sä olet palannut Ghanasta :) Aika menee niin nopeaan! Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat tuolla että uskaltaisiko palata..mietin itse ihan samaa viime vuonna. Entä jos mikään ei olisi tuntunut enää miltään tai täysin erilaiselta? Täysin vieraalta? No enpä ehtinyt päästä kuin lentokentälle Gambiassa niin kaikki tuntui täysin samalta kuin aiemminkin :)

      Poista
    2. nii, luultavasti se menis niin että kun vaan pääsis takaisin ghanaan nii kaikki pelot unohtuisi :) mutta ihanaa että sä lähdet takaisin gambiaan uudestaan ja uudestaan. mun olis pitänyt tehdä samoin heti, mutta toisaalta mulla on nyt uusia suuntia mihin mennä. nää on vaikeita asioita, tuntuu et mitä tahansa tekee nii tekee väärin..

      Poista
    3. Näinhän se menee, musta tuntuu ihan samalta! Tuntuisi väärältä jättää menemättä ja toisaalta tuntuu hieman väärältä mennä koska maailmassa olisi niin monta muutakin upeaa paikkaa :) Veikkaan että menen vielä tämän kerran ja sitten on aika ottaa uudet suunnat matkustelussa, ainakin muutamaksi toviksi :)

      Poista
  2. Ihanaa, että pääset takaisin taas :) Keväällä mietin tuota Ebola tilannetta itsekin, kun taas lähdin reissuun. Ymmärrän siis huolesi, koska koko ajan huolehdin samasta. Mutta sydäntä on seurattava!

    Ja Dakarissa vierailua suosittelen lämpimästi! Ihana kaupunki, maa ja kulttuuri. Vei minun sydämeni siinä missä Gambiakin. Ranskan kielen taidosta on muuten hyötyä huimasti, kannattaa jokunen perusfraasi opetella, jos et kieltä muuten puhu :) Itse tahtoisin kovin taas Gambiaan matkustaa, tuntuu oudolta että matkaa ei ole suunnitteilla. Yritin ehdotella miehelleni, että keväällä voitaisiin lähteä, mutta hän totesi että "mene keskenäsi" :D Kuulemma pitää vuosi ainakin Suomessa asua ennen kuin kotiin taas palaa. Mutta ehkä me suunnataan johonkin muualle välillä. Odotan siis sitäkin suuremmalla innolla matkakuulumisia, jos ja kun Gambiaan pääset matkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Ansku kuulla susta :) Mä niin jännitän sun puolesta! :) Olisi kyllä niin ihanaa käydä taas Gambiassa ja toivottavasti pääsen matkaan tuosta Ebolasta huolimatta. Löysin niin edulliset lentoliputkin. Kiva kuulla että olet tykännyt Dakarista! Onko sulla jotain postauksia siihen liittyen? Olisi kiva lukea jos löytyy. Valitettavasti osaan paremmin wolofia kuin ranskaa :)

      Haha miestäsi taitaa tällä hetkellä kiinnostaa muut maat hieman enemmän kuin Gambia :) Mutta eiköhän hänkin halua sinne palata lomalle parin vuoden päästä, kiva kun voitte mennä sitten katsomaan sukulaisia!

      Poista
    2. On minulla tuolla vanhan blogin puolella näköjään joku lyhyt juttu Senegalistakin :) Laitoin linkin tuohon alle. Kyllä siellä pärjää englannillakin ja hymyllä pääsee jo pitkälle. Wolof on siellä myös hieman erilaista, kun siihen on sekottunut se ranska, mikä minusta ainakin oli hauskaa. Ja toivon, että Saikou haluaa parin vuoden sisään lähteä jos Gambiaan. Muuten taidan lähteä oikeasti itsekseni :D Se on kuitenkin niin toinen koti.

      matkallaparatiisiin-ansku.blogspot.fi/2012/12/senegal.html

      Poista
    3. Kiitti Ansku linkistä, täytyy ehdottomasti käydä lukemassa sun Senegal-juttuja :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)