maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pois päivät karkaavat.

Heinäkuu on ollut mitä mahtavin - olen elänyt jokaisen sekunnin, minuutin ja tunnin. Nämä ovat olleet juuri niitä hetkiä, joilla pitää taas seuraavat 10 kuukautta jaksaa. Auringon ja valon lapsi kun olen. Kaikki nämä ihanat hetket on tullut nautittua ulkona ja hyvässä seurassa. Sisällä olen käynyt oikeastaan vain nukkumassa :) Siinä ohessa on vähän blogikin taas jäänyt, mutta sille löytyy varmasti sitten aikaa myöhemmin syksyllä ja talvella. 

Tässä kuussa on ollut oikeastaan joka viikonloppu jotain - pari mökkireissua, kavereita ja pihanlaittoa. Viime viikonloppuna, tai oikeastaan jo perjantaina, valmistui vihdoin meidän terassi. Ja siitä tuli niin paljon upeampi kuin koskaan uskalsin toivoa! Jollain vain näyttää olevan silmää tällaisille jutuille. Täytyy ottaa kuvia, kunhan saadaan suojamuovit ensin revittyä pois. Talviturkkikin tuli heitettyä vihdoin viime lauantaina, en edes muista koska on ollut viimeksi noin ihanan lämmintä vettä järvessä. Sunnuntaina pääsi sitten Vitokin uimaan, nimittäin sillä alkoi olla silminnähden tukala olo. Ja kyllä tuo aika onneissaan näytti olevan kun pääsi taas vuoden tauon jälkeen tutulle Pyhäjärven rannalle uimaan :) 


Vähän meinaa välillä haikeus iskeä, kun tajuaa että kovaa vauhtia mennään jo pois päin kesästä. Mutta onneksi vajaan kolmen viikon päästä koittaa kesäloma ja Nizzan reissu. Sitä ainakin odotetaan jo kovasti! Eikä se lomakaan pahaa tee ;) Tosin ei voi kyllä valittaa, että olisi ollut nyt heinäkuussa liian rankkaa töissä - ihanaa kun on saanut tehdä ihan omaan tahtiin hommia. Kohta taas kuitenkin hypätään oravanpyörään! 

Ensi viikonloppuna koittaa vihdoin ne ystäväni häät. Mekkokin on jo lyhennetty ja onneksi saan kampaajan laittamaan tukkani, joten eiköhän siitä ihan siedettävä tule :) Palataan viimeistään häiden jälkeen! Taidan taas lähteä nauttimaan ihanasta kesäillasta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)