tiistai 13. toukokuuta 2014

Piensisustushaaveita.

Vaikka tykkäänkin hirmuisesti touhuta pihamme kimpussa aina säiden salliessa (eli liian harvoin!) niin silti tekisi mieli taas sisustaa hieman täällä sisälläkin. Haaveita ja ideoita on vaikka mihin junaan, osa niistä toteutuu ja osa unohtuu. Haaveillaan mm. uusista tapeteista makuuhuoneeseen, nyt kun sitä on tässä kaikessa hiljaisuudessa hieman muutenkin muuteltu. Onneksi oltiin tapeteistakin jälleen kerran samoilla linjoilla :) 

Aika ajoin tulee haettua inspiraatiota netistä ja selailtua vaikka mitä sisustussivustoja. Nykyään tähän meinaa olla vain liian vähän aikaa - meinaan tunti tai pari riittää vain alkuun! Nyt satuin löytämään kaikkea kivaa Hobby Hallista, vai mitä mieltä olette? 


Yllä olevasta kollaasista näkeekin aika hyvin mikä värimaailma miellyttää tällä hetkellä eniten; hiekan ja beigen sävyjä yhdistettynä esim. turkoosiin ja/tai valkoiseen. Tykkään niin paljon! Nuo tyynyt sopisivat hyvin meidän sohvalle ja tuo pieni pöytä tähtikuviolla olisi kiva yöpöytä vierashuoneeseen, sillä en halua sinne ihan perinteistä mallia olevaa yöpöytää. Seuraavan siivouksen yhteydessä voisin itse asiassa ottaa kuvia tuosta meidän vierashuoneesta, siitä kun ei ole tainnut näkyä täällä blogissa vielä vilaustakaan! Kelpuuttaisin myös yhden tai pari tuollaista istuintyynyä meidän olkkariin. Joskus on meinaan kiva istuskella ihan vain lattiantasossa ja rapsutella koiraa. 


Heti kun näin nuo kivat säilytyspussukat, niin tuli mieleen meidän kodinhoitohuone. Tai siis se tuleva sellainen. Noihin saisi kätevästi laitettua esim. pyykkipoikia ja muuta pientä tavaraa, jota tarvitaan kodinhoitohuoneessa. Toivon kovasti, että päästäisiin aloittamaan tuon kodinhoitohuoneen laittoa ensi vuoden puolella. Seinälaatat on jo valittu, melkein pari kyyneltäkin niiden takia jo vuodatettu (rautakaupan pojat huijasivat mua!), mutta vielä kun raaskiisi käydä ostamassa ne. Elämä on täynnä valintoja! 

Myös keittiöön olisi löytynyt pari pientä kivaa juttua. Ruuanlaitosta innostunut tykkää varmasti reseptitelineestä ja onhan tuo jo ihan nätti koristeenakin! Hyvä idea muuten esim. tupaantulijaislahjaksi. Väriä keittiöön toisivat puolestaan ihan kesäiset, kukkakuvioiset keittiöpyyhkeet. Niitä itse asiassa pitäisikin hankkia lisää, jotenkin kummasti ne pääsevät aina likaantumaan ja kasa pyykkikorissa sen kun kasvaa. 

Kuvat lainattu.

4 kommenttia:

  1. Tommoset istuintyynyt voiskin olla kätsyjä, mäkin aina makaan ja istun lattialla kotona :D Myös noi alemman kollaasin "all the stuff i need" säilytyspussukat on ihanat, sopisi hoitopöydälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku muukin on siis lattialla hengailija :) Joo noi pussukat olisivat kyllä käteviä monessa ja saisi muutenkin vähän piiloon sitä tarpeellista tavaraa!

      Poista
  2. Mulla käy yleensä kesän kynnyksellä niin, ettei pahemmin kodin sisustaminen innosta, mutta nyt on kyllä ollut ihan päinvastoin! Oon miettinyt mm. olkkarin seinän maalaamista.. :D

    psst! Haastoin sua! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei täytyykin sitten kurkkia mihinkäs oot mut haastanut! :) Kyllähän se sisällä sisustaminen taitaa olla vähän enemmän syksyn ja talven juttuja, mutta on se välillä ihan mukavaa näin keväällä ja kesälläkin :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)