sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Alussa oli...

40 kuutiota multaa, kotikärryt, lapio, havara ja kaivinkone...
 
Suunnilleen viikko on nyt vierähtänyt siitä, kun tätä piha kuntoon-projektia jatkettiin ja pihaamme kipattiin se 40 kuutiota multaa. Mulla ei ollut sitä ennen mitään käsitystä siitä, miltä 40 kuutiota näyttää tai ennen kaikkea - miltä se tuntuu. Huh huh! Ja huh hellettä vielä kaupan päälle! Ollaan kuluneella viikolla lähes joka ilta edes muutama tovi lapioitu, haravoitu ja tasoiteltu. Vähän meinasi alussa ahdistaa, kun tajusin että tällä viikolla jäävät sitten liikunnat nolliin. No eipä jääneet. Tämähän on juui sitä "oikeaa" liikuntaa! Eipä ole käynyt mielessäkään, että menenpä vielä salilla tämän kaiken lisäksi. Kyllä on sen verran tiiviisti tuo lapio nyt heilunut. Perjantaina vedettiin sitten mehut pois-spurtti ja illalla oli sitten sellaiset tärinät päällä yläkropassa. 
 
 
 
Onneksi työ kantaa hedelmää ja ollaan jo todella pitkällä viimeisenkin multakasan kanssa. En aio sen jälkeen hetkeen koskea kottikärryihin :) Jalat on ihan mustelmilla, kun parilla kerralla kaatui kuorma omaan syliin. Mutta kyllä mä niin odotan, että päästään ihan justiinsa seurailemaan nurmikon kasvua! 
 
 
Meidän omppupuu!
 
Kuun vaihteessa oli tarkoitus vihdoin saada pihaan kesäkukatkin! Täällä meillä maalla on vähän joka nurkan takana puutarhoja, joten eiköhän me ihan nätit kukat saada. Ja niitä tuleekin aika paljon. Mulla on jo muutamat ruukut valmiiksi hamstrattuina ja A nikkaroi mulle vielä parit kukkalaatikot. Ja mitä eniten odotan; äitini lupasi, että saan isovanhempieni tilalta aikoinaan käytössä olleen vanhan maitotonkan. Tonkka on kaunis, mutta lisäksi sillä on mielettömästi tunnearvoa, kun on isovanhempieni peruja. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)