torstai 24. huhtikuuta 2014

Elämää viivan alla.

Seuraan Facebookissa muutamien hyväntekeväisyysjärjestöjen päivityksiä. Aika moni niistä menee vilahtamalla ohi, mutta ActionAidin tämän viikkoinen päivitys kolahti. Kyseessä on haaste, jonka tarkoituksena on haastaa kaikki kokeilemaan yhdellä punnalla (1,28€) elämistä viiden vuorokauden ajan: Live Below the Line and Help Women. Nimittäin 1,2 miljardia ihmistä elää niin joka päivä ja meidän maan kansalaisista ei yksikään taida kuulua tähän joukkoon. Ainakaan pysyvästi. Toki Suomen elintaso on hieman erilainen, se pelkkä tonnikalapurkkikin taitaa maksaa jo sen euron. En kuitenkaan sanoisi, että haaste olisi meille täysin mahdoton. Tekisi mieli kokeilla. Mitäköhän ihmettä söisin? 

Jotenkin nuo edellä mainitut luvut ovat sellaisia, että ne saavat karvani pystyyn. Iso osuus maapallon väestöstä (eli tuo 1,2 miljardia) elää lähes pyhällä hengellä (eli tuolla 1,28€:lla). Ei tarvitse olla edes mikään aktivisti, jotta tämä herättää edes jotain ajatuksia. Toki yleiset ihmisoikeudet ja muut ovat todella tärkeitä (kaiken perusta), mutta mitä ruokaan tulee..no se vain nyt on niin lähellä sydäntäni kaikin tavoin. 


Minulle olikin kaikin puolin mieleenpainuva kokemus kun elin lähes koko Gambiassa asumiseni ajan suunnilleen kolmella eurolla päivä. En olisi ikinä uskonut, että se voisi olla mahdollista ja että kaiken lisäksi saisin sillä vielä niin maittavan ja suht ravitsevan aterian. Enkä vain itselleni, vaan myös läheisilleni. Se jakamisen ilo. 

Nämä ovat niitä hetkiä, jotka saavat minut ajattelemaan paikkaani. Tuolla olisi niin monta ihmistä, joita haluaisin auttaa ja jotka tarvitsiivat apuani. Toki nykyinenkin työni on suhteellisen merkityksellinen, mutta aivan erilaisilla mittareilla mitattuna. Vaikka palkka taitaakin olla se suurin kiitos työstä ja motivaatio lähteä aamuisin töihin, en silti koskaan voisi tehdä työtä, jossa en jollain tasolla kokisi olevani hyödyksi tai saavani aikaan jotain merkityksellistä. Siksi en ymmärräkään lausahdusta "olen vain töissä täällä". Haaveenani olisikin joku päivä työskennellä ruuan parissa (onhan minulla alan koulutuskin) ja edes yrittää parantaa osaltani maailman ruokatilannetta, esim. kouluttamalla ihmisiä tai työskentelemällä siellä missä avun tarve on suurin.  Haaveet saattavat elää haaveina hyvin pitkiäkin aikoja tai jopa ikuisuuden, mutta en usko että tämä haaveeni jää vain haaveeksi. Tapoja on niin monia. 

2 kommenttia:

  1. Kyllä sillä taitaisi juuri tonnikalapurkin saada. :/ Olisi varmaan aika kuihtunut jo viikossa.. Kauheaa ajatella, että jossain jollain on asiat todella niin huonosti. Siksi olen kuukausilahjoittajana sekä suomeen, että ulkomaille. Vaikka oma palkka on naurettavan pieni Suomen mittakaavassa, on se silti suuri apua tarvitsevien silmissä.

    Olisinpa yhtä rohkea kuin sinä. Olisi upeaa päästä opettamaan ihmisiä, auttamaan, jakamaan iloa ja apua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Ja kiva kuulla että olet löytänyt oman tapasi auttaa! Vaikka itsestä annettava rahasumma voisi tuntua mitättömältä, niin sille apua tarvitsevalle se voi olla suurempaankin suurempi. Ja kun meillä kaikilla on oma tapamme auttaa eikä kenenkään ole huonompi kuin toisen :) Mä vaan en tosiaan osannut peltä juuri lainkaan vaan lähdin aika takki auki seikkailuun. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä hieman liiankin takki auki mutta hengissä ollaan :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)