maanantai 3. maaliskuuta 2014

Oman kodin iloja.

Johan mä ehdin jo iloisesti eilen illalla kirjoitella, että kyllä nyt vihdoin tulevana viikonloppuna päästään maalaamaan portaita. A:kin kipitti töiden jälkeen kiltisti rautakauppaan hakemaan maalivärikarttoja, jotta voitaisiin tehdä oikeat valinnat kotona rauhassa. Kunnes sitten tajuttiin tänään, että kyllähän niistä portaista pitää vielä yhdet kohdat raaputtaa puhtaaksi maalista. Kyllä siinä nousi savu jostain muualtakin sillä hetkellä, eikä ainoastaan kuumailmapuhaltimesta ;) Mä kun olin niin odottanut, että vihdoin voitaisiin aloittaa seuraavaa vaihetta! Mutta josko sitten kesällä..tosin silloinkaan en ajatellut pitää lomaa. 

Oltiin myös päätetty, että maalataan portaikon seinät, sillä niissä on hieman vuosien mukanaan tuomia kulumia. Tarkoituksena oli siis laittaa kunnon kittauksen päälle uusi maali. Kunnes sitten A tänään "vähän" koputteli niitä seiniä ja todettiin yksissä tuumin, etteivät seinät ole puoliksikaan niin hyvässä kunnossa kuin mitä luulimme. Eli ei se kittaus luultavasti mitään auttaisi. A päätti sitten kurkata, että mitä seinän takaa löytyy - saksilla seinä puhki ja sen verran iso reikä siihen, että näki taakse. Minä jo tässä vaiheessa iloitsin, että nyt saadaan ainakin täysin uudet seinät, johon A sitten totesi: "kyllä tämän voi vielä kitata". No kohta siinä seinässä oli sen verran iso reikä, ettei sitä kyllä enää kitata - onneksi! 


Vähän oli kyllä järkytys, että tuo seinä oli oikeasti ihan vain pahvia. Ihme ettei olekaan kestänyt elämää vuosien saatossa. Pahvi nyt lähtee ilmiselvästi kaatopaikalle, mutta mitä sitten tilalle? A on sitä mieltä, että seinät levytetään, mutta oi voi..kun minä niiiin haluaisin säilyttää tuon aidon ja alkuperäisen puun näkyvillä. Sen kun maalaisi kauniiksi! Toki se voisi vaikuttaa hieman lämmityskustannuksiin, jos seinää ei levytettäisi, sillä noiden lautojen raoista vetää hieman. Mutta siitäkin huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että on pakko olla joku ratkaisu millä saadaan jätettyä tuo upea seinä näkyviin! 

Nämä ovat näitä oman kodin pieniä iloja - voi vaikka repiä seinän irti jos haluaa välttämättä tietää mitä sen takaa löytyy! ;) 

4 kommenttia:

  1. Kaunis seinähän se sieltä ilmestyi! :) Jään jännäilemään mitä sille aiotte tehdä. Mä niin lämmöllä ajattelin sua eilen kun heräsin tohon takatalveen, just kun pääsit hehkuttamasta kevättä. Koita kestää<3 Kyllä se kevät pian tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ilmesty joo kaunis seinä :) Meillä on kyllä aika pohdinta siinä, että mitä laitetaan tuohon päälle - jos mitään :) Ihana kun ajattelit mua <3 Arvaa ajattelenko sua joka päivä, etenkin silloin kun meen teidän bussipysäkin ohi! Joko, joko teitä on kolme siellä?! Ei taida olla vielä :)

      Poista
  2. Oijoi, tosi kaunis on seinä :) Aika jännä ratkaisu tuo noin ohut pahvi vaan siinä.. Lämmityskustannuksia kannattaa miettiä tarkoin, nyt tänä talvena kun me omakotitaloasujat ollaan päästy aika vähällä kun paukkupakkasia ei ollut kuukausitolkulla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha talo niin tää löytyy aika paljon jänniä ratkaisuja. Onneks ei sentään mitään ihan hirvitysvirityksiä :) Hyvin on tuo pahvi ajanut virkansa tähän asti. Justiinsa noiden lämmityskustannusten takia joudutaan varmaan laittamaan tuohon jokin hieman paksumpi materiaali päälle. Tämä talvi kun oli hieman liian hyvä ollakseen totta näiden lämmityskustannusten osalta :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)