sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ja niin se viikko vierähti taas...

Tällä viikolla en ole harmikseni yhtään ehtinyt kirjoittelemaan blogiin. Ja taas on sunnuntai ja "viikonloppu" takana. Olemme olleet tänään molemmat töissä, A on itse asiassa vieläkin. Eilen saatiin sentään pieni breikki tähän ikuisuudelta tuntuvaan maratooniin, sillä ajelimme äitini luo Tuusulaan. Myös Vito pääsi mukaan ja itse asiassa tämä olikin sille ensimmäinen kerta uudessa "mummulassa". Kyllähän tuo taisi vähän muistaa vanhoja kotiseutuja, ainakin koirapuistoon olisi ollut menossa yhtä innolla kuin silloin aikoinaan :) Oli kyllä niin mukavaa käydä äitini luona ja istahtaa valmiiseen pöytään nauttimaan ihanasta kotiruuasta. Eipä ole paljon tullut panostettua viime aikoina ruokailuun - kaikkeen kun ei aika nyt vain yksinkertaisesti riitä. Toisaalta näin kiireen keskellä oppii kummasti tekemään kompomisseja kun kaikkea ei pysty tekemään; valitse joko täysi vatsa tai siisti koti ;) Tänään sentään sain molemmat! Ihme ja kumma jaksoin herätä aikaisin tänään ja aloittaa työt reippaasti. Kävimme nimittäin eilen illalla vielä moikkaamassa kaveriani ja ehkä pari lasia viiniäkin tuli maisteltua siinä höpöttelyn lomassa. Ei se silti ollut mikään syy jäädä nukkumaan pitkään tänään. 


Ja sitä paitsi nuo tekemättömät työt stressaavat tällä hetkellä sen verran paljon, että heräään aikaisin aamulla ilman herätyskelloakin. Minulta mitattiin verenpaineet aiemmin tällä viikolla ja olisin voinut lyödä vaikka vetoa, että ne ovat pilvissä tämän stressin takia, mutta onneksi ei. Osasin näemmä oikealla hetkellä "nollata tilanteen". Onneksi tämän vaiheen ei pitäisi jatkua ihan kovin montaa viikkoa enää...
 
Ja toivottavasti ensi viikonloppuna ei tarvitsisi tehdä taas koko aikaa töitä, sillä meillä on jotain muutakin kivaa suunnitteilla! Olen nimittäin vihdoin ja viimein saanut poistettua yläkerran portaista kaikki vanhat maalit, joten ensi viikonloppuna olisi sitten tarkoitus aloittaa maalausurakka! Saa nähdä mitä siitäkin tulee, mutta odotan kyllä innolla että pääsen tuon vaiheen kimppuun! Siitä sitten taas kuvia tänne blogiinkin :) 


Takakonttilainen... 
 
Ja nyt kun on kevät virallisesti alkanut (jeee!), niin aletaan pikkuhiljaa suunnittelemaan tuon pihanlaittoa. Ja siinä sitä työsarkaa muuten riittää! Työlistalla ensimmäisinä ovat ehdottomasti tontin aitaaminen sekä nurmikon kääntäminen. Kukkapenkkejä tai muita vastaavia tuskin laitetaan vielä tänä vuonna, mutta ruukkuihin aion ainakin hommata paljon kukkasia :) Lisäksi A:lla olisi vähän terassin naputteluakin tiedossa. Toivotaan siis, että ilmat suosivat meitä ja päästään vihdoin nauttimaan tuosta pihasta! Näistäkin tulee varmasti paljon postauksia myöhemmin tämän kevään aikana. Kaikki on niin uutta ja jännää!  
 
Kivaa uutta viikkoa kaikille!  

2 kommenttia:

  1. Meilläkin on terassin rakennus edessä kesällä, kun talossa ei sellasta vielä ole. Saadaan ainakin mieluinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva seurailla sitten, että minkälaisen terassin te teette :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)