perjantai 14. helmikuuta 2014

Kannattelijat.

Hyvää Ystävänpäivää kaikille! 

Täällä se vaan on ollut kaikkea muuta kuin hyvää, vaikka ihan tosissani olen yrittänyt keksiä hyviä puolia tästäkin päivästä. Joskus ne hyvät puolet sattuvat vaan olemaan niin niin pieniä, että se suurennuslasi olisi niin tarpeeseen. Tämän kivan päivän kunniaksi mm. Kela muistutti meitä (ex)-opiskelijoita siitä, että opiskelu ja työnteko tässä maassa ei vaan kannata. Olen jo viime vuonna avautunut tästä aiheesta ja voin edelleen allekirjoittaa saman tekstin. Tämä on vain jotain mitä en tule ikinä ymmärtämään. 


Mutta tänään halusin kuitenkin kirjoittaa ystävyydestä. Se on kyllä niin yksi elämänkulmakivistä ja sen merkitys itselleni on vain korostunut tässä parin viime vuoden aikana. Ja välillä sitä tulee pohtineeksi, kuinka erilaisia ystäviä sitä onkaan; on työkavereita, lapsuudenystäviä, ulkomailla asuvia ystäviä, koulukavereita jne. Mutta kaikkia heitä yhdistää se yksi ja sama tekijä; he kannattelevat sinua juuri kun sitä eniten tarvitset. Ja välillä tiedostamattaan. Niin kuin tänäänkin entinen opiskelukaverini lähetti minulle ihanan kuvan nauravasta esikoisestaan. Voiko hellyyttävämpää näkyä olla.Tai kun viime viikkoina kun töissä on mennyt huonosti ja sen vaikutus on näkynyt koko muussakin elämässä, niin sain ihanan tsemppausviestin juuri oikealla hetkellä: "sometimes the road might be hard but pushing harder can move mountains"


Ehkä jollekin toiselle tuo on vain lause muiden joukossa, mutta sillä hetkellä kun olet valahtanut sinne maanrakoon, niin tuollainen lause todellakin nostaa sinut sieltä. En ole mikään luovuttajatyyppi, mutta välillä kun joka puolelta heitellään soraa rattaisiin, niin meinaa totaalisesti usko loppua ihan kaikkeen.


Muun muassa näiden lukuisten muuttojen myötä olen saanut tutustua toinen toistaan ihanampiin ihmisiin ja jotkut heistä ovat viipyneet elämässäni vain hetken ja jotkut jääneet pidemmäksi aikaa. Vastapuolena taas muutamat ystävät ovat etääntyneet, mutta en jaksa uskoa että se olisi lopullista. Joskus elämät vain vievät eri suuntiin, mutta jos toisen on tuntenut jo vuosiakin, niin kyllä ne tiet sieltä vielä joskus palaavat yhteen. Sen olen ainakin huomannut näinä kiirevuosina, ettei ystävistä kannata ottaa "taakkaa" itselleen. Viime keväänä en ehtinyt tavata oikeastaan ketään, mutta onneksi aina voi laittaa esim. viestiä tai soittaa ja olla sitä kautta mukana toisen elämässä. Ja niinhän me teemme koko ajan esim. Gambiassa asuvien ystävieni kanssa; kirjoittelemme viestejä ja lähettelemme valokuvia puolin ja toisin lähes päivittäin. Sitten kun viime joulukuussa taas näimme, niin tuntui siltä kuin emme olisi koskaan olleetkaan erossa. Ihan uskomantonta kuinka kaikki jatkui taas siitä mihin se oli viimeksi jäänyt.  

Kuvat lainattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)