torstai 30. tammikuuta 2014

Meillä ei lennä (k)riisit.

Me ollaan lähdössä huomenna laivalle!
 
Tämä on nimittäin se reissu, johon liittyen ehdin jo kitistä täällä bloginkin puolella. Minä kun kerroin olevani töissä maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna ja A kertoi varanneensa jotain kivaa sille viikonlopulle. Yksi ilta meni siinä sitten mököttäessä, kunnes myöhemmin tuo ajankohta tuli jälleen puheeksi ja tajuttiin, että eräs hajamielinen oli tarkoittanut koko ajan helmikuun ensimmäistä viikonloppua. No loppu hyvin, kaikki hyvin ja tässä sitä ollaan lähtökuopissa. Niin on muuten joku muukin huomenna aamulla suunnatessaan kohti Helsinki-Vantaata ja lentäessään Gambiaan. Tällä kertaa en tee perässä sitä mitä muut edellä. Höh. Onneksi sain sentään kivat tuliaiset taas matkaan :) 
 
Mutta niin, tähän meidän reissuun. Sen verran tiedän, että reissu alkaa yhden yön mittaisella laivareissulla Turusta Tukholmaan, mutta luultavasti jotain ohjelmaa on myös vielä lauantai-sunnuntaille, kun en ainakaan töitä saa silloin tehdä. Jänskää! Tarkoituksena on juhlia meidän aiemmin tällä viikolla ollutta vuosipäivää. Vuosia on jo mittarissa lähes yksi kolmasosa koko elinajastani ja se on aika paljon se. Välillä nämä vuodet ovat menneet todella joutuin ja toiset taas hitaammin, niin kuin tämä mennyt vuosi. Ehkä ilmassa oli sitä kuuluisaa seitsemännen vuoden kriisiä, aikuistumista tai sitten se oli vain sitä normaalia elämää. Sitä normaalia elämää, joka on aina tuonut meitä eniten yhteen. Totta kai ne ihanat ja muistettavat hetket yhdessä ovat mukavia, mutta itse ainakin koen niin, että vasta vastoinkäymisiä kohdatessa mitataan se parisuhteen todellinen lujuus.  Itse ainakin haluan ehdottomasti rinnalleni sellaisen henkilön, joka pystyy olemaan tukenani myös silloin, kun se elämä ei olekaan niin kivaa. Sitä hauskaa on aina niin paljon helpompaa pitää ja sitä voi tehdä vaikka yksinkin. Välillä hirvittääkin lukea esim. blogeista kuinka hetken aikaa yhdessäolleella pariskunnalla on kaikki niiiiin ihanaa ja mikään ei koskaan saa laivaa keinumaan. Totta kai kaikki tässä elämässä on pitkälti kiinni omasta asenteesta, mutta joskus kannattaa olla myös realisti. Tai sitten mulla on vaan ollut aina tosi huono tuuri tässä elämässä, kun joudun kohtaamaan vastoinkäymisiä. Onneksi olen päässyt yli siitä lapsenomaisesta naiviudesta. 

Viime vuodesta yhteisenä juttuna jäi ehdottomasti mieleen yhteisen omaisuuden eli talon hankkiminen. Aiemmin meillä ei ollutkaan juuri mitään yhteistä omaisuutta, joten kaikki kerralla. En kyllä ikinä unohda tuota syyskuista päivää kun astelimme yhdessä pankkiin hakemaan tätä sinettiä yhteiselle uudelle tulevaisuudellemme. Toiset astelevat papin eteen, toiset pankkiirin. Harmi vain, että se tuntuu olevan monelle ulkopuoliselle niin kova pala - olemme poikenneet niiltä yhteiskunnan meille asettamilta raiteilta. Välillä tuntee tehneensä niin väärin, vaikka samalla tietää tehneensä oikein. Parisuhde ja elämä voivat olla kullanarvoisia ilman sen riisin lentämistäkin. Esim. Sofie on kirjoittanut paljon ajatuksia herättävän postauksen hieman samasta aiheesta.Ymmärtäisin niin hyvin kaiken tämän ihmettelyn ja kritiikin (!) mitä olen joutunut kohtaamaan, jos nuo yhteiskunnan meille valmiiksi asettamat raiteet takaisivat minulle sen onnen, mutta kun ei. Ja sen puolestahan puhuvat jo tilastotkin. Kyllä se onni on niissä omissa poluissa ja valinnoissa. Sen kun ymmärtäisin vielä niin monella muullakin elämänalueella, niin johan helpottaisi.        

13 kommenttia:

  1. Onnea vuosipäivästä, pitäkää huikea viikonloppu! :)

    Eihän se naimisiinmeno mitään muuta, ellei nyt nimeä postiluukussa. Eikä sitäkään tarvitse muuttaa. Tai sitten avioliitto yllättäen naksauttaakin jotain vipua. Mä en odottanut avioiliiton muuttavan mitään, ja eihän se itsessään sitä teekään, mutta silti jollain ihmeellä suhteemme on muuttunut. Ja nimenomaan entistä paremmaksi. En sitten tiedä, onko tähän suhteeseen panostettu enemmän jollain alitajuisella nyt-kun-tässä-on-lopun-ikää-luvattu-olla-ei-kannata-oikoa-mutkissa -ajatuksella vai onko tämä suhteen luontaista aaltoilua, jossa nyt on parempi vaihe.
    Joka tapauksessa, me valittiin avioliitto myös siksi, että se tuo helpotusta tuolle asuntolaina-lapsi-akselille. Meille on suhteen alusta asti ollut luonnollista se, että kaikki on yhteistä ja avioliitto selkeyttää sitä. Mutta vaikka mä valitsen näin, eihän se millään tavalla ole mun asiani vaikka joillain pariskunnilla on kaapissa erilliset margariinirasiatkin. Olennaisinta kai on löytää kumppani, joka jakaa saman käsityksen parisuhteen muodostamisesta - ulkopuolisten kritiikille en näe sijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika, viikonloppu oli huikea! :)

      Näinhän se juu menee, ettei naimisiinmenon pitäisi muuttaa mitään. Mutta kai se sitten muuttaa? Vai mennäänkö naimisiin sitten ns. vääristä syistä? Halutaan hyvät ja näyttävät bileet tai juurikin nuo mainitsemasi syyt: lapset ja asuntolaina. Toki jokaisella saa olla omat motiivinsa, mutta jos itse olisinkin joskus mennyt naimisiin niin olisin tehnyt sen rakkaudesta. Mulle on vain niin iskostunut päähän se, että naimisiin mennään rakkaudesta eikä sen takia että asuntolaina olisi jotenkin helpompi saada. Sitä paitsi pankintädille oli täysin fine että elämme avoliitossa. Voimme silti "turvata" toistemme elämät jos niin haluamme ja itse asiassa aiommekin niin tehdä.

      Sitä paitsi en tiedä voisinko tehdä lupausta jota en välttämättä voisi pitää. Lopun ikää on aina pitkä aika. Ihmiset muuttuu ja maailma muuttuu. Toki sitä voi muuttua yhdessäkin. Ehkä avioliitossa tarvittaisiin yleisemminkin tuota mainitsemaasi alitajuista ajattelua - ettei ainakaan oittaisi mutkissa. Onneen kun ei ole oikotietä, ei edes avioliitossa. :)

      Poista
    2. Kiinnostavia ajatuksia! (Kuten yleensäkin, kun joku ajattelee eri tavoin :)) Mutta tuon näkökulman jälkeen on pakko kysyä, että mikäli naimisiin mennään rakkaudesta, niin eikö silloin avoliitossa elävä pari rakasta tarpeeksi solmiakseen avioliiton?

      Mä en näe, että avioliitolla olisi varsinaisesti tekemistä rakkauden kanssa. Rakastin ja rakastaisin yhtä paljon ilman sitäkin enkä näe, että rakkaus yksin riittäisi. Ei mikään syy yksin, vaan avioliitto on joukko sopimuksia, joissa pariskunnasta muodostuu yksikkö monella tasolla. Se sisältää myös ne yhteiskunnalliset sopimukset, jotka tuovat juridista turvaa sekä lupauksen pariskunnan toiselle osapuolelle - lupaus tahtoa silloinkin, kun rakkaus ei riitä.
      Mä en edes ole mikään liimautuvin yksilö ja vaikka me olemme kaksi omanlaistamme persoonaa, tiiviin yksikön muodostaminen tuntuu musta hyvältä. Niinkin epämääräinen lause vihkipuheessamme kuin "te olette yksi ja te olette kaksi" on juuri se, mistä tässä on kyse. :)

      Poista
    3. Totta kai avoliitossa elävä pari voi rakastaa tarpeeksi solmiakseen avioliiton? Ilmaisin ehkä asiani huonosti. Sitä paitsi eihän avoliitto itsearvoisesti edellä avioliittoa, ei se ole mikään jatkumo. Ja ihan samalla tavoin voin heittää palloa sinnekin suuntaan; emmekö me voi myös avioliitossa tahtoa kun rakkaus ei riitä? Meidän ei ole vain julkisesti tarvinnut todistella kenelläkään yhtään mitään, vaan se on meidän välinen sopimus sillä haluamme olla yhdessä ja tehdä töitä tämän suhteen eteen. Niin kuin tässä on nyt viimeinen vuosi tehty. Ja sitä paitsi, avoliitossa tiedän tasan tarkkaan että emme ole tässä vain sen takia, että emme jaksaisi käydä läpi eroprosessia. Olemme tässä vapaasta tahdosta. Olen vierestä katsellut kun eron kohtaamiseen ja avioeron ottamiseen voi mennä lähes 10 vuotta, esim. koska ei haluta "menettää kasvojaan" suvun tai muiden läheisten edessä. Vaikka ainakin mun mielestä se olisi rohkeampi päätös kuin pysyä huonossa avioliitossa.

      Ja muutenkin mua henkilökohtaisesti ärsyttää se minkälaisen inflaation koko avioliitto instituutiona on kärsinyt. Enää ei tarvitse noiden etuuksienkaan takia mennä naimisiin, kun juristi voi hoitaa täysin samat etuudet. Lisäksi odotetaan hulppeita juhlia, kaikki on ohi yhdessä päivässä ja entäs jos se ei sitten ollutkaan se elämän onnellisin, niin kuin on annettu aina ymmärtää. Siitä on mun mielestä vaan kadonnut aika pahasti se alkuperäinen idea, vähän niin kuin joulustakin.

      Poista
    4. Jätän keskustelun tähän. Kuten yllä kerroin, mun mielestä on mielenkiintoista keskustella asioista, joista on eri meiltä - kunhan se tehdään hyvässä hengessä.

      Poista
  2. Ensimmäistä kertaa täälä. :)
    Ihanaa, teilläkin on bokseri. Onko minkä ikäinen? Meidän bokseri on jo 12-vuotias. <3
    Ihanaa reissua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka rouva V :) Kiva kun kävit lukemassa juttujani! Meidän bokserityttö on hieman reilut viisi vuotta. Teidän boksu on ehtinyt jo hienoon ikään, paljon yhteisiä vuosia teille! :)

      Poista
  3. Hassua, että ihmiset vielä 2010-luvulla kritisoivat toisten parisuhteita noin. Minusta nimittäin tuntuu, että on huomattavasti yleisempää hankkia yhteinen asuntolaina ennen naimisiinmenoa kuin tehdä se vasta avioon astumisen jälkeen. Mitään tilastotietoa tästä ei tosin ole :)

    Ihanaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei se näemmä katso vuosilukua kuinka ihmiset kritisoivat toisten valintoja. Niitä kun on muutenkin aina niin helppoa kritisoida. Ihan kuin se oikeasti liikuttaisi ketään ulkopuolista, että olenko naimisissa vai en. Ja kyllä mäkin olisin tehnyt juuri noin päin kuin kirjoitit! Asuntolainassa on sentään koko taloudesta kyse :D

      Poista
  4. Minusta myös on erikoista että nykyaikanakin se naimisiinmeno tuntuu monelle olevan elämän ehto ja muillekin sitten kehtaavat siitä narista… Mutta jokainen kulkee omaa tietään, ei kannata turhaan toisten mielipiteistä välittää, kun ei asia muille kuulu pätkääkään :) Ihanaa reissua, innolla odottelen mitä kivaa A oli teille keksinyt! Niin ja onnittelut vuosipäivän johdosta myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on monelle semmoinen "must have" juttu. Kuuluu vähän samaan kategoriaan kuin esim. tapauskovaisuus. Ei saada aikaiseksi erota kirkosta, mutta ei sitten toisaalta myöskään oikein tiedetä että miksi siihen kuulutaan. Näin tehdään kuska aina on näin tehty. En mä muiden mielipiteistä välitäkään, mutta ei aina jaksaisi perustella omia valintojaan. Ei kukaan kysy esim. homoseksuaaliltakaan että hei miksi tykkäät enemmän naisista kuin miehistä. Annettaisiin vaan kaikkien kukkien kukkia :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)