sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Viisi suosikkia verhoissa.

Juuri kun olimme saaneet vanhaan kotiin hommattua verhot, niin eikös tullut muutto ja nyt olisi uusi verhojen pohdinta edessä.

Ensimmäisessä yhteisessä kodissamme meillä ei ollut esim. keittiössä lainkaan verhoja eikä se näyttänyt omaan silmään ainakaan yhtään hullummalta, sillä ikkuna oli iso ja siitä avautui upea pihamaisema tuulessa heiluvine koivuineen. Kelpasi ainakin minulle ihan niin vaan! Tuohon edelliseen asuntoon oli taas pakko hommata verhot ainakin olohuoneeseen, sillä vastapäinen naapuri näki aivan suoraan meille. Meillä olikin olohuoneessa verhot kiinni yötäpäivää eikä se kyllä ollut kovin mukavaa, sillä joskus olisi ollut kiva nauttia kauniista säästä sisälläkin. 

Täällä talossa taas riittää ikkunoita, joihin tarvitsee verhot. Yritän mahdollisimman paljon hyödyntää vanhoja verhojamme, mutta silti tarvitaan myös joitain uusia. Ainakin keittiöön tulee mitä luultavimmin laskosverhot, sillä jos siellä olisi sivuverhot, niin ainakin toinen niistä roikkuisi aina koiran vesikupissa. ;) Meillä on myös muutamia ns. pikkuikkunoita, joihin tuollaiset laskosverhot olisivat todella käteviä. Alla muutamia omia lemppareitani:

 
Etenkin kuvassa ylhäällä vasemmalla ja alhaalla oikealla olevat verhot sopisivat meille todella hyvin ja voipi olla että tilaankin ne. Eipä ole ennen ollut sopivien verhojen löytäminen näin helppoa, yleensä kun se on työn ja tuskan takana! En oikein tykkää massiivista ja liian kuvioiduista verhoista tai sitten ainakin muun sisustuksen pitäisi sointua niihin. Saa nähdä minkälainen on sitten tämä lopputulos!

Kuvat lainattu.

2 kommenttia:

  1. Mulle kyllä kelpais noista kaikki ! :D

    VastaaPoista
  2. Ihania kaikki!! Mulla on samanlaisia haaveita keittiön ikkunaan, siellä kun ei ole vielä verhoja ja just jotkut tuollaset ois ihania :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)