perjantai 13. syyskuuta 2013

Kahden tyylin välissä.

Olen jo pidemmän aikaa ollut pahasti kahden pukeutumistyylin välissä: niin monen monta vuotta sai luottaa tuttuun ja turvalliseen opiskelijatyyliin tai "tyyliin", riippuu miten asian haluaa nähdä. Eli yleensä farkut jalkaan ja neule päälle. Ei siinä paljon vaihtelua nähty tai liiemmin tarvittu.
 
Tämä simppeliäkin simppelimpi tyyli on nyt vain vähän liikaa jymähtänyt päälleni. Luojan kiitos, meillä ei ole töissä minkäänlaista pukukoodia ja mitä nyt on sivusilmällä katsellut muiden vaatetusta työpaikalla, niin onhan se aika sekalaista seurakuntaa. Meitä on moneen junaan. Kuitenkin nykyään yhä useammin huomaan, että kaipaisin niin kovasti vaihtelua. En todellakaan haluaisi pynttäytyä jakkupukuun tai näyttää ikäistäni vanhemmalta, vaikka välillä se saattaisikin kyllä tuoda sitä kaivattua itseluottamusta...Haluaisin niin kovasti löytää sen oman tyylini ja hankkia sen mukaisen vaatekaapin. Ei tarvitsisi aamuisin ihmetellä, että mitäköhän sitä tänään taas laittaisi päälleen päätyen lopulta täysin samanlaiseen asuun kuin eilekin. 
 

En itse asiassa edes haluaisi montaa asukokonaisuutta tai kappalemääräisesti montaa vaatetta, kunhan perusjutut olisivat kunnossa ja vaatteita voisi niin sanotusti miksailla keskenään. Välillä sitä kaipaa vähän rennompaa lookkia, joilloin ihan vaikka college-paitakin voi tulla kysymykseen, kun sitten toisena päivänä on työreissuja, jolloin se bleiseri on todellakin tarpeen. Aina silloin tällöin on tullut töissä hieman alipukeutunut olo ja se ei ole kyllä kivaa. 


Mitä tämä uusi ja ennen kaikkea oma tyylini voisi sitten olla? Ehdottomasti ainakin istuvat perusfarkut, mustat pillit, muutama bleiseri, muutama kauluspaita, mekko, siistejä t-paitoja, saappaat, korkkarit, siistit kävelykengät ja muutamat asusteet kuten huivi ja kaulakorut. Vaikka kuinka töissä pitäisi pukeutua siististi, niin silti en vielä suostu pukeutumaan suoriin housuihin - ne ovat vain aivan liian viralliset minulle. Ehkä sekin päivä vielä tulee kun ne tarvitsee ylleen laittaa, mutta ennen sitä siistit farkut saavat riittää. 
Mutta miten ihmeessä voisin päästä tähän itselleni sopivaan tyyliin ja sen toimivan vaatevalikoiman rakentamiseen? Miten voisi välttyä hudeilta? 

Kengät Ellos ja Brandos, vaatteet Vila.

2 kommenttia:

  1. Mäkin himoitsen omaan vaatekaappiini vahapintaisia housuja! :)

    www.once-real.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ne olis kyllä kivat ja sopisivat hyvin moneen asuun :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)