maanantai 19. elokuuta 2013

My ♥ Saturday

Vihdoin viime lauantaina koitti suunnilleen 18 vuotta odotettu juhlapäivä juhlistaessamme valmistujaisiani. Niitä tällä erää viimeisiä. Vaikka tämä viikko tulee olemaan taatusti raskas ja väsyttävä, muistelen vain ja ainoastaan lämmöllä tuota ihanaa viime lauantaita. 

Oli ihan prinsessa-fiilis


Paikalle pääsivät kaikista tärkeimmät ihmiset; vanhoja työkavereita joiden kanssa on kasvettu tähän aikuisuuteen ja joilta on opittu työelämän saloja, sukulaisia ja opiskelukavereita, joiden kanssa on pähkäilty yhtä sun toistakin.



Ruoka oli ihan älyttömän hyvää, vaikka itse sanonkin! Ruoka oli tilattu samasta pitopalvelusta (klik!) kuin kandijuhlissanikin ja voin kyllä niin lämmöllä suositella paikkaa. Hyvää ruokaa, kauniisti laitettu esille ja kohtuuhintaan. Mutta jos itse ruoka oli hyvää, niin the kakku ETM 2013 oli aivan yliveto! Lopulta päätin luottaa leipurimestarin suositukseen ja tilasin kakut lakka-banaanitäytteellä. Enpä ole koskaan syönyt yhtä hyvää kakkua enkä taida tulla heti syömäänkään. Suosittelen!


  Poikaystävän äidin tekemä kalapiirakka




Isäni piti minulle hauskan ja kannustavan puheen. Kertoi kuinka olin jo pienenä halunnut Siwan kassalle ja olenhan minä sielläkin ollut, mutta todennut ettei se sitten ollutkaan se loppuelämäni duuni :) 

 Tukka & mekko takaa  


Mekko oli ostettu Nellystä, hiuksista ja meikistä vastasi kaverin sisko, jonka tekemään lopputulokseen voi aina myös luottaa. Mulla oli koko päivän ihan prinsessa-fiilis ja kun näin itsestäni otetut kuvat mietin, että olenko todella noissa kuvissa :) 

Iso kiitos vielä kaikille muistaneille ja juhliin osallistuneille - teitte ihanan juhlafiiliksen!

10 kommenttia:

  1. Voi olet hurjan kauniina ollut!! :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon ja tsemppiä tulevaan, mitä ikinä se tuokaan tullessaan! :) Todella kauniita kuvia ja ilmeisen onnistuneet juhlat. :)Vivi Vinna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri: mitä se sitten ikinä tuokaan tullessaan :) Kiitos! Juhlat olivat todella onnistuneet :)

      Poista
  3. Upea tuo sun mekko ja oot ollut muutenkin nättinä! Edelliseen postaukseen vielä kommentoin, että onnea vakituisesta paikasta! Ei ole ihan yksinkertaisuus nykyään vasta valmistuneena.

    Mulla on yksi vuosi opiskeluja ja aion myös ottaa valmistumisestani kaiken irti, vaikka se on "vain" AMK-tutkinto. Mutta se on se ala, jota olen unelmoinut ja sehän se tärkeintä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta <3 Ei ole kyllä tässä elämän- ja taloustilanteessa todellakaan helppoa saada töitä. Olen tosi onnellinen että saan jatkaa tuossa pestissä, siinä kun pääsee vielä treenaamaan omia taitojaankin! Ja hei höpöhöpö, tutkinto kuin tutkinto niin sitä juhlitaan! AMK-tutkintoa ei kannata todellakaan vähätellä! Mä oon suorittanut 25 op amk:ssa ja se oli ihan raakaa työtä :D Ei muuta kuin juhlat pystyyn! :P

      Poista
  4. Oli kyllä niin ihanat ja lämminhenkiset valmistujaiset <3 Tarjoilut oli mielettömän herkullisia ja muisteltiin niitä J:n kanssa kuola valuen koko loppupäivän ajan! Ja tietenkin juhlakalu eli sinä olit häikäisevän kaunis <3 Muutenkin kannustavaa nähdä että vihdoin joku meistä ihan oikeasti valmistui, että se tosiaan on mahdollista :D Nähdään taas pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla :) Ja tosi mukavaa että pääsitte molemmat paikalle! Joo valmistuminen on tosiaan mahdollista, näemmä. Ei se sullakaan kaukana ole! Nähdään taas pian :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)