sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Yksin yksinäinen.

Huomenna tulee kuluneeksi kolme kuukautta Afrikasta paluustani. Tavallaan ihan uskomatonta, onko siitä oikeasti niin vähän aikaa ja toisaalta se ajanjakso elämästäni tuntuu olevan jossain kaukana, kaukana menneisyydessä. Liian usein tulee palattua viime vuotisiin blogikirjoituksiini - niihin aikoihin kun kaikki oli vielä edessä. Tuntuu ihan naurettavalta, että silloin jopa harkitsin peruuttavani koko lähdön. Silloin se pelotti niin...

Mitä sitä kiertelemäänkään. Kyllähän mä sinne kaipaan takaisin ja paljon. Olisin niin toivonut pääseväni sinne lepäämään tämän pyörremyrskyajan jälkeen, mutta työt pitävät minut nyt täällä Suomessa ainakin elokuuhun asti. Toivoisin kyllä, että loka-marraskuussa aukeaisi pieni rako ja pääsisin hetkeksi toisen perheeni luo. Kaikkia siellä olevia on niin ikävä. Onneksi pidämme viikoittain yhteyttä ja tiedän kaiken olevan siellä hyvin. 


Nyt muutamien kuukausien jälkeen on ollut helpompi nähdä niitä joitakin muutoksia mitä itsessä tapahtui. Voisin ihan hyvin kuvitella eläväni pysyvämminkin kehitysmaassa, joka jollain tapaa kuulostaa aika hurjalta! Kun asuin Afrikassa, en koko aikana kaivannut montaakaan esinettä tai muuta hyödykettä Suomesta, lähinnä vain ihmisiä. Jotenkin tuntuu välillä siltä, että tietokoneet, telkkarit ja muut ovat vain täyttämässä sitä tyhjyyttä ja yksinäisyyttä mitä täällä on. Ehkä suurin shokki tuon paluun jälkeen olikin se yhteisöllisyyden puuttuminen ja toisten ihmisten läheisyydettömyys. Tietysti tuo loppurutistus koulun kanssa saattoi osaltaan vaikuttaa asiaan, mutta miksi täällä tapaamiset ystävien ja perheiden kanssa pitää sopia päiväkausia etukäteen. Miksi yhteyttä ystäviin ja perheisiin pidetään yllä Facebookissa tai jossain muussa vastaavassa sosiaalisessa mediassa? Elämänrytmi on niin erilainen täällä. Ei Afrikassa kukaan sanonut, ettei ollut ystäville tai perheelle ollut aikaa. Vähän ovat prioriteetit erilaiset näillä leveyspiireillä..Valehtelematta olen ollut ja olen yhä edelleen yksinäisempi kuin koskaan aiemmin. Ehkä ennen siihen yksinäisyyteen oli "turtunut", mutta nyt kun on saanut todeta ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella..täällä sitä ollaan yksin yksinäisiä, vai miten siinä laulussa laulettiinkaan. Onneksi on edes koira - vaikka se ei niin kovasti juttelekkaan, niin on siitä silti kummasti seuraa. Ehkä mun pitäisi ilmoittautua vapaaehtoiseksi vanhustentaloon, että kävisin lukemassa Aamulehteä mummoille ja vaareille. Niillä ainakin tuntuu yleensä juttua riittävän. 

Miten tässä sosiaalisen median kehdossa voisi sosiaalistua?  

6 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! :) Voi vitsi, itseä harmittaa (ärsyttääkin) Suomessa tämä, että tapaamiset on sovittava kuukauden päähän. Onneks on edelleen tuttuja, joiden luokse voi mennä milloin vain ilmoittamatta etukäteen mitään. Ja aina olen kahvit saanut. ;) Talvella podin yksinäisyyttä, se oli kurjaa. Toisaalta nautin yksinäisyydestä, mutta toisaalta en. On muuten tosi hienoa, että uskalsit lähteä Afrikkaan! Muistan, kun pohdit sitä uskaltaako vai ei. Ihan olen tosi iloinen, että nyt itsekin huomaat sen, että hyppy tuntemattomaan kannatti! :) Tosin itsellä on nyt pieni kriisi, kun olen menossa Venäjälle ja se on... noh, hieman erikoisempi maa, joten pelottaa kovin. Mutta kannustan nyt itse itseäni. ;) Vivi Vinna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet sitten ihanan onnekas jos sulla on tuollaisia tuttuja :) Pidä heistä kiinni! Välillä yksinäisyys on ihan mukavaa, silloin kun se on tietoinen valinta mutta silloin kun siihen ajautuu niin se on kurjaa. Ja hyppy tuntemattomaan todellakin kannatti, hyppäisin uudelleen milloin vain ;) Vau, sullakin on sitten varmasti upea kokemus edessä, terve pelko saa olla mukana mutta muista myös nauttia :)

      Poista
  2. Mahtavaa tekstiä.. En ole siellä päinkään käynyt koskaan, mutta ulkomailla näkynyt perheen ja ystävien läheisyys on se mitä kaipaisin kotosuomeenkin enemmän. Lisää illanistujaisia, grillibileitä, yhdessä olemista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :) Lisää juurikin noita mitä mainitsit! Eikä sen aina tarvitsisi olla niin suurella vaivalla järjestettyä, kunhan oltaisiin vaan yhdessä :)

      Poista
  3. Voi kuinka kaipaisinkaan tuota gambialaista yhteisöllisyyttä juuri nyt ! :) Onneksi on ystäviä ja se Facebook, millä pitää yhteyttä myös kauempana oleviin rakkaisiin. Mutta sellaista huoletonta yhdessä oloa kaipaa. Oltaisiin ja hengailtaisiin vaan; ei aina tarvitse suorittaa ja järjestää tarjottavia tai ohjelmaa. Kun vaan oltaisiin yhdessä. Mutta hei, asiaan. Ihan uteliaisuuttani kyselen, että oletko vielä suunnitellut Gambian matkaa syksylle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin! Se on juurikin tuollaista mitä niin elävästi kuvailit, ollaan yhdessä ilman mitään sen kummempia paineita tai muita. Yksinkertaista ja ihanaa! Ja joo, kyllä mä kovasti suunnittelen että pääsisin esim. marraskuussa käymään Gambiassa! Oon jo vähän lentojakin tutkaillut ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)