lauantai 4. toukokuuta 2013

Kun mikään ei tunnu miltään...

"Ja kohta nuolen haavoja
Syviä ja suolaisia
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää"

Jatkoa seuraa edelliselle graduaiheiselle postaukselle! Se olikin iso virhe se. Ei ehkä niinkään itse postauksen teko, vaan se että päästin irti gradusta, kuvittelin sen olevan siinä. Viikko sitten perjantaina se sitten palautui esitarkastuksesta enkä edes mennyt kuuntelemaan sitä palautetta mitenkään takki auki, pikemminkin pessimistisen positiivisena - mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan...

No ei mennyt taas ihan niin kuin piti. Pisteet ohjaajalle tällä kertaa siitä, että hän osasi esittää korjausehdotukset ja muun kritiikin huomioiden tunteeni. Ei siis vetänyt kymmentä sivua punakynällä yli ja todennut ettei kelpaa. Mutta kun on asennoitunut korjaamaan tyyliin pilkut ja sitten joutuukin kirjoittamaan muutaman kappaleen täysin uudestaan, niin...Eihän siitä seuraa muuta kuin muutaman kuukauden kytenyt täydellinen hermojen menetys. Sitä on vaan antanut kaikkensa, luullut kaiken olevan jo ohi, mutta ei. Sanoinkin raskaana olevalle kaverilleni, että mieti kun yhden lapsen synnytettyäsi todettaisiin, että hei täällä olisi toinenkin tulossa. Voi olla, että hymy hyytyisi. Niin se hyytyi nytkin. Menin kyllä silloin perjantaina töihin niin myrskyn merkkinä ettei tosikaan, onneksi ihanat työkaverit osasivat lohduttaa :)

 Kumpi tolppajaloista on asunut Afrikassa?

Se "pilkkujen viilaaminen" veikin sitten mukavat 30h lisää ja täytyy kyllä myöntää, ettei pahemmin ole muistikuvia tästä elämästä sitten huhtikuun alun. Koko ajan on ollut jatkuva päänsärky, ruoka ei ole pysynyt sisällä ja viimeisimpänä alkoi pyörrytys, joka johtunee pilvissä olevasta verenpaineesta. Kaikki yhden gradun ja stressin takia. Kieltämättä tässä on pari kertaa miettinyt, että onko tämä kaikki ollut sen arvoista. Enkä ole ihan varma. Mutta mä olen aina ollut kilpailuhenkinen, en luovuta vaikka välillä se olisikin ehkä järkevintä. Kerran kun on leikkiin ryhdytty, niin se on kestättävä. Tällä hetkellä on kyllä päällimmäisenä sellainen olo "paska reissu, mutta tulipa tehtyä". 

Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu ja muuttuukin, tiedän sen - mutta milloin? Vähän pelottaa, että jos tämä fiilis jää päälle. Mulla on monen kymmenen tunnin univelka, joka pitäisi saada kuitattua jossain välissä. Sen olen tässä elämässä oppinut kantapään kautta, että myös se univelka on maksettava takaisin aivan kuten muutkin velat. Tällä hetkellä en haluaisi muuta tehdä kuin nukkua tai maata sängyssä. Ei kiinnosta niin mikään. Olen yrittänyt miettiä jotain mukavaa tekemistäkin, mutta kun ei jaksa innostua. Antaisin mitä vaan, että pääsisin erään pienen maan ihanalle hiekkarannalle palauttamaan voimani ja elämäniloni. Olen nähnyt niin monena yönä untakin siitä. Iso M aloitti koulun ja opiskelee ahkerasti ja pieni M kasvaa ahkerasti ja on kohta taaperoiässä. Kaikki siis hyvin Afrikan auringon alla.    

Juhlatkin siirrettiin kesäkuulta elokuulle, että saisin vähän keräiltyä itseäni. Mutta nyt on sentään jo sekä juhlapaikka ja pitopalvelu varattuina, ihana äiti hoiti! 

Kuvat: I.K. 

2 kommenttia:

  1. No voihan pee! Vaikka itse juuri viikko sitten valmistuin, olen itse(kin) taistellut, hikoillut, stressannut ja tapellut gradun kanssa koko alkukevään. No siis, ensinhän sitä tietty suunniteltiin ja työstettiin vuoden verran -ja tuohon vuoteen mahtui tietysti toistakymmentä ohjaajan "korjauspyyntöä". Eli suomeksi sanottuna "et voi edetä työssäsi, ellet tee niin kuin minä sanon".

    Etenkin nyt alkukeväällä, kun graduparini kanssa KUVITTELIMME, että jess, vihdoin gradu on nyt sillä mallilla, että se pitäisi mennä läpi (niitä pilkkumuutoksia lukuunottamatta), niin EI... Jouduttiin (omasta mielestämme) jo valmista työtä "korjaamaan" rehellisesti sanottuna ainakin sen 5 kertaa, ennen kuin loppujen lopuksi se ohjaajallemme kelpasi.

    Tämän jälkeenkin, kun olimme jo saaneet luvan siirtää työn tarkastettavaksi, tuli toiselta taholta viestiä, että "Eeeei tytöt, tehkääs vielä tuo". Meinasi oikeasti jossain vaiheessa jo loppua huumori kesken. Joka kerta, kun lähetti työn korjauksineen, ehti ajatella, että NYT, nyt se on vihdoin siinä eikä tarvi enää murehtia koko kökkötyötä.

    Voin siis niiiiin samaistua fiiliksiisi tuosta korjauspyyntö -kommentista ja sen mukanaan tuomista tuntemuksista. Sillä erotuksella tosin, että tunnut tekevän vielä kaupan päälle hurjasti oikeitakin töitä, eli et ehdi huilata välillä ja vapaa-aikaa ei käsitykseni mukaan juurikaan ole tällä haavaa. (?) Oot kyllä melekonen supernainen! Ei kaikista noihin kaikkiin hommiin yhtä aikaa olisi.

    Siispä lähetän sulle hurjat tsempit täältä päin ja jaksamisrutistukset! <3

    VastaaPoista
  2. Moikka,

    Ja pahoittelut viipyneestä vastauksesta! Onnea vielä kerran toisellekin vastavalmistuneelle :) Sulla oli ihanan näköiset juhlat!

    Voin kyllä niin elää tuon kaiken teidänkin kokeman tuskan. Välillä sitä oikeasti miettii, että tekeekö siinä omaa graduan vai ohjaajan gradua? Se nyt on kuitenkin päivänselvää, ettei kaikista ole täydellisyyteen eikä kaikki sitä edes tavoittelekaan. Tietysti on hyvä kannustaa parempaan suoritukseen, mutta opiskelijan voimavaratkin olisi hyvä muistaa - huolimatta siitä että ollaan muka nuoria!

    Joo, kyllähän tossa aikamoinen spurtti tuli vedettyä. Kokopäivätyö, gradu ja muutto. Välillä kaksi työtä. Nyt tässä sitten huilataankin ihan olan takaa kun on ollut niin finaalissa.

    Mukavaa kesän odotusta sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)