perjantai 1. maaliskuuta 2013

Melkein pysyy perässä.

Nimittäin oman elämänsä perässä :)

Tiedättekö sen lumipalloefektin? Vielä viikko sitten torstaina mun elämässä oli sellainen pieni lumipallo, joka lähti siitä sitten kuitenkin suurenemaan enemmän kuin vauhdilla. Entinen esimies nimittäin soitteli viikko sitten, että oot kuulemma kotiutunut Suomeen, et viitsisi tulla töihin? No, mikäs siinä. Ainoa vaan, että nämä työt vievät minut parin sadan kilometrin päähän kotoa. Buu! Sunnuntaita ajelin sitten äitini luokse, jossa pidän aina kolme päivää viikosta majaa, kun olen töissä. Samalla lueskelin iltaisin sitten vähän tenttiin ja keskiviikkona illalla kaahasin töiden jälkeen takaisin kotiin. Oli ihan järkyttävä koti-ikävä. Vaikka olemme poikaystävän kanssa nyt samalla mantereella, samassa maassa ja jopa puhelinyhteydet toimivat, mutta silti...Toki olen onnellinen tuosta työstä, mutta tällä hetkellä haluaisin vain niin kovasti olla kotona. 

Niin ja sitten olisi tietysti se pieni lapsukainenkin, gradu. Ainakin se vaatii tällä hetkellä yhtä paljon huomiota kuin voin kuvitella lapsen vaativan. 24/7 ja mielellään vähän enenmmänkin. Kaikista hassuinta tässä on se, että mulla ei todellakaan olisi aikaa käydä edes osapäivätöissä kokopäivätöistä puhumattakaan, mutta silti tänään löysin itseni eräästä työpaikkahaastattelusta ja maanantaina olisi seuraava. Tämän päiväinen pesti olisi täällä kotinurkilla ja vieläpä oman alan töitä ja maanantainen pesti veisi minut taas oletettavasti pari kertaa viikossa pääkaupunkiseudulle, kyseessä on siis sama työpaikka kuin viime keväänä, mutta eri tehtävä. Saa nähdä mihin tässä päätyy, vai päätyykö mihinkään. 


Ja miksi sitten väkisin yritän mahduttaa kaiken opiskelun lisäksi elämääni vielä työtkin? Tämä on vähän samanlainen aihe, kuin mitä käsittelin tässä postauksessa eli voisin pitää aiheesta kunnon palopuheen. Tässä yhteiskunnassa kun ei vaan voi valmistua opiskelupaikasta ilman työkokemusta, jollei tavoitteena ole sitten kortisto. Ja itse en ainakaan enää näin opintojen loppusuoralla uskalla ottaa sitä riskiä, että jäisin heti valmistuttuani ilman töitä. Ennemmin hankin ne työt nyt ja olen sitten vaikka ilman yöunia sen pari kuukautta. On tässä ennenkin venytty ihmeisiin, miksei siis nytkin? 

On se vaan jännä kun kaikki rysähtää niskaan kerralla. Ensin ei ole mitään ja sitten on kaikki. Ennen toukokuun alkua ei ainakaan tarvitse stressata, että mitä sitä tekee vapaa-ajallaan, sillä sellaista ei ole. Taidan ehkä laskea jo viikkoja siihen toukokuun alkuun....

Että semmoista.  

Kuva lainattu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)