sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Lipsuu eikä luista.

Olen nyt reilut pari viikkoa totutellut sisällyttämään liikunnan (siis muunkin kuin hiekassa tarpomisen!) elämääni sekä totutellut uuteen saliin. Palattuani reissusta lenkkeilinkin koiran kanssa ihan intopinkeänä ja vedettiin parhaillaan reippaita kahdeksan kilometrin lenkkejä. Uudella salillakin alkoi treenaus pikkuhiljaa luistaa ja tykkään kun siellä on pari uutta käsilihaslaitetta, joihin en ole aiemmin törmännyt! Ai, että tuntuu hyvältä kun saa treenata "uusia" lihaksia. Lisäksi treenailua on motivoittanut kummasti se, ettei tuo parempi puolisko vedä enää vain lonkkaa sohvalla, vaan treenaa lähes joka viikko viisi kertaa viikossa; lentopalloa ja kössiä. Vihdoin olen oppinut myös sisällyttämään palautusjuoman treenin jälkeiseen elämään. Ennen tein juoman veteen (laktoosi-intoleranssin takia), mutta nyt olen uskaltautunut vihdoin sekoittamaan sen laktoosittomaan maitojuomaan. Maistuu muuten hieman paremmalta! Oli pieni kynnys yli kymmenen vuoden tauon jälkeen taas hörppäistä maitoa, kun yleensä se pelkkä haju on saanut minut kakomaan. No, nyt täällä sheikataan jokaisen treenin jälkeen... ;)


Merkkaillessani treenejä HeiaHeiaan satuin löytämään viime vuoden treenilokini ja sieltä osui erityisesti tämä syyskuun pätkä silmiini. Onko tullut vähän joskus treenattua? Huvittavinta tässä on se, että tuolloinhan mä keräilin painoa Gambiaa varten ja näyttääkö tuo nyt ihan siltä? Ei kyllä mun mielestä. Etenkin kun liikun aina verenmaku suussa. En harrasta salilla mitään marttakerhoilua, vaan hikoilen. 

Tässäpä sitten tämän hetkistä tilannetta...

 
En oikein tiedä minkä piikkiin tämän laittaisi, mutta tyytyväinen en ole. Voiko näin reilun kuukauden jälkeen enää syyttää kulttuurishokkia? Enpä usko. Ongelma ei ole siinä ettenkö menisi sinne salille tai muuten liikkuisi jos olisi aikaa, mutta jotenkin kaipaisin sellaisen tiukan potkun nyt tuonne ahteriin. Nimittäin laitteessa kuin laitteessa voisin lisätä painoja ainakin sen viisi kiloa, että oltaisiin siellä maksimipainoissa ja se lihas kasvaisi. Turhauttavaa käydä salilla kun ei saa mitään tuloksia aikaiseksi. Painojen nostamisen lisäksi voisin tehdä aina muutaman liikkeen sen jälkeen vielä kun on sarja täynnä, vaikka 12+3 liikettä. Kyllä sekin saattaisi jo viedä jonnekin.

Tavoitteista on aina hyvä lähteä parantamaan elämää. Tässäpä mitä pitäisi juhannukseen mennessä saavuttaa. Katsotaan kuinka Nannan käy! :)

2 kommenttia:

  1. Ihan hyvinhän jo liikut nytkin! Meikäläisellä taas takana pari-kolme viikkoa lähes ilman mitään liikuntaa, joten eilen tein kunnon ohjelman jota alan nyt noudattamaan. Muuten elämä menee ihan läskiksi. Minulla on se "ongelma" -heh- että se parempi puolisko uskoo vain hyötyliikuntaan ja kävelylenkkeihin, eli salille, lenkille tm. ei todella saa häntä mukaan. No, täytyy taas etsiä itsestä se motiivi. Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
  2. Voi ihana Nanna<3 Kuulehan nyt, se että ylipäänsä tekee mitään on x1000 parempi kun ei mitään. Ja joo, mun mielestä sun tilanteessa voidaan edelleen syyttää myös vähän tuota reissua, vastahan sä tulit takasin, sun elämässä on paljon muutakin mihin pitää keskittyä. Ei kaikkeen voi keskittyä 100% yhtä aikaa. Nyt asiat tärkeysjärjestykseen - ja jos perseelle pitää potkia niin mä lupaan kenkästä kavion kuvan sun takamukeen jos tarvit ;)

    Rentoa sunnuntaita :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)