perjantai 15. helmikuuta 2013

Vihdoin tiedän mikä musta tulee isona!

*Varoitus: tämä postaus on kirjoitettu silmittömän raivon vallassa. Kaikki mielipiteeni ovat omiani, minulla on niihin oikeus eikä kenenkään pidä loukkaantua niistä. Kiitos ymmärryksestäsi!*
 
Nyt ovat revenneet pelihousut, hiukset on revitty päästä ja vatsahaavakin taitaa vaivata! Harmittaa niin ettei saa sanaa suusta. Suomen valtion kultainen Kansaneläkelaitos muisti minua tänään paksulla kirjeellä, että hei anteeksi, olet vuonna 2011 tienannut liikaa kokopäiväopintojesi ohella. Milloin oli edes vuosi 2011? En oikeasti tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. (olin tarkastannut vuonna 2011 tuloni ja palauttanutkin tukia, en siis tiedä missä meni vikaan..)

Oletettavasti itkeä, sillä muistan vielä hyvin elävästi kuinka tiukka tuo vuosi 2011 oli minulle. Tiivistettynä: tein koko vuoden töitä kokopäiväopintojeni ohella. Valmistuin kandiksi ja pidin tasan kaksi viikkoa (palkatonta)lomaa koko vuonna. Se oli näemmä liikaa tälle yhteiskunnalle. Anteeksi.  

Alkuvuodesta 2011 olin kolme kuukautta töissä elintarviketukussa, jossa esimieheni kiusasi minua. Tein fyysisesti raskasta työtä ja tienasin alle 10€ tunnissa. Jos menin aamuisin kymmeneen töihin, heräsin viideltä tekemään kandidaatin työtäni ja sama meno jatkui iltaisin. Pyöräilin -27 asteessa töihin, jotta olisin säästänyt työmatkoissa aikaa. Anteeksi kaikesta tästäkin. 

Pää ei meinannut kestää tuota esimiehen kiusaamista (nössö mikä nössö), joten huhtikuussa 2011 siirryin takaisin vanhaan työpaikkaani, mikä olikin aivan loistava juttu! Mitä nyt työt alkoivat joka aamu klo 6 ja minun piti herätä klo 4 joka aamu, jotta ehdin 05.15 junaan. Joskus jäi vuoroja ajamatta huonon sään takia, mikäs siinä odotellessa kirpeänä pakkasaamuna tunnin seuraavaa junaa. Kyllä! Minä rakastan yksityisautoilua enkä ikinä enää luovu siitä! Näitä töitä jatkoin sitten elokuuhun 2011 reilulla 9€:n tuntipalkalla tehden siinä samalla muutaman tentin ja kandityön. Mutta hei, eihän se ole mitään! Anteeksi vaan tästäkin. 

Syyskuun 2011 alussa olin sitten pari viikkoa työttömänä, kunnes sain meidän lähikaupasta töitä.Tosin mistäs muualtakaan kuin maito- ja pakasteosastolta. Pidemmän aikaa blogiani lukeneet tietävät, että vihaan kylmyyttä ja palelen kaikesta vaatetuksesta huolimatta. Kaiken lisäksi työnantajan mielipide tähän oli se, että minulle hommataan asianmukaiset työvaatteet vasta koeaikani jälkeen. Jep. Työnantajan mielestä oli tarpeeksi reilua, että sain sen 0,10€:n pakkaslisän tuntipalkkaani. Kyllähän se kieltämättä lämmitti siihen asti kunnes Suomen verottaja vei sen minulta. Onneksi minulla oli sentään ihana työkaveri joka lainasi minulle välillä pakkastakkiaan kun näki, että huuleni sinersivät. Tämä ko. työpaikka oli ehkä yksi hirveimmistä työkokemuksistani. Jälleen kerran: anteeksi. 

Lokakuun 2011 alussa sain sitten lottovoittona oman alan työharjoittelupaikan, joka kylläkin sattui sitten olemaan palkaton! Hampaat irvessä sain sitten taisteltua itselleni yliopiston viimeiset työharjoittelutukirahat eli 1000€ kuukaudessa miinus verot. Tällähän jo melkein luuli elävänsä leveästi kunnes mittasin kuinka paljon työmatka oli päivässä: 80km. Jee. Sen lisäksi, että tein päivittäin töitä sen 9h, opiskelin illat tai aamut ja muistan vielä hyvin ne ihanat perjantai-illat kun väänsimme ryhmätöitä kymmenen aikaan illalla. Välillä kuumeessakin. Mitä sitä nyt turhaan lepäämään kun voi opiskellakin.   

Että siinä. Anteeksi. Siitä voitte laskea paljonko olen vuonna 2011 tienannut ja nyt niistä tuloista pitäisi sitten osa palauttaa koska olen ollut liian varakas. Mikäs olikaan se köyhyyden raja Suomessa? ”Tilastokeskuksen mukaan, niin kutsuttu köyhyys- eli pienituloisuusraja Suomessa 2010 oli noin 14 740e (netto eli verot on vähennetty) vuodessa”. Niinpä. Ja siis totta kai mulla on vielä ne vuonna 2011 tienaamani rahat säästössä, en kai mä nyt tyhmä ole! Että anteeksi vaan. 

Kyllä tänään repesi viimeisetkin verisuonet päästä. Mä oon niin nämä viisi opiskeluvuotta vetänyt jaksamiseni äärirajoilla ja välillä itkien lukenut tentteihin, kun on vaan ollut voimat niin vähissä. Koulussa joskus puhuttiin, että voi kun jäisi auton alle niin pääsisi hetkeksi sairaalaan lepäämään. Oikeasti, kuinka sairaaksi tämä touhu täällä vedetään? Yhden kerran olen ollut opiskeluaikanani palkattomalla sairaslomalla (oksennustauti) ja yleensä kesälomaa (palkatonta) on ollut viikko tai kaksi. Kaikki viikonloput on luettu ja viime vuonnakin muistan kuinka merkkasin kevään ainoan vapaapäivän kalenteriin kun olin sitä ennen opiskellut/tehnyt töitä putkeen 4kk ilman mitään viikonloppuja tai vapaita. 

Ehkä omia valintoja, joku voisi todeta. Minun on ollut pakko pitää tätä tahtia opinnoissa, sillä valitettavasti olen niin köyhä ettei minulla ole varaa elää noin 220€:lla kuukaudessa (joka on siis opintotuki ilman asumislisää). Entisessä asunnossa yhtiövastike 250€/kk oli minun ”vuokrani” eli asuin poikaystävän luona käytännössä ilmaiseksi. Kiitos vain reiluudesta. Jäin siis joka kuukausi miinukselle 30€ ja jollain olisi pitänyt vielä elääkin. Onneksi äiti antoi joka kuukausi 50€ ruokarahaa. Kiitos vain reiluudesta.

Mä lähdin vapaaehtoistyöhön koska halusin tehdä jotain hyvää. Koska mä olin nähnyt että tästä kaikesta paskasta huolimatta jollain muilla meni vielä huonommin. Mut teki onnelliseksi kun annoin meidän rutiköyhälle siivoojalle joululahjaksi korin ja käsirasvaa. Mulla meni niihin 3€ ja se nainen itki ja tanssi ilosta. Se oli sen ensimmäinen joululahja koskaan. Meni vähän uusiksi kaikki käsitykset. Niin ja tuon vapaaehtoistyönkin (elämisen ja lennot) rahoitin lähes kokonaan itse tekemällä koko viime kevään yhtä kokopäivätyötä ja yhtä osa-aikatyötä opiskeluiden ohella. Anteeksi siis että halusin ajatella muita. 

Tämä oli vain niin viimeinen niitti mun arkkuun. Ainoa mitä halusin tälle keväälle oli, että olisin saanut olla kotona seuraavat kaksi kuukautta, jotta olisin saanut tehdä yhden pienen gradun loppuun ja lukea yhteen tuhannen sivun tenttiin. Olisin saanut koulun kunnialla loppuun. Se oli näemmä liikaa pyydetty. Voin kertoa, että mulla tippui juuri tällä minuutilla kirjat lattialle. Ei kiinnosta enää. Olisin voinut valmistua tavoiteajassa eli viidessä vuodessa, mutta mitä nyt turhaan. Seitsemän vuotta on annettu armonaikaa niin käytetään ne nyt sitten ja opiskellaan valtion kustannuksella. 


Mä taidan lähteä bumsteriksi Gambiaan. Sillä ainakin tienaa!  

PPS. Ikinä en maksanut televisiolupamaksua.  
PPPS. Tiedän, etten ole ainoa opiskelija Suomessa. Tämä on siis kirjoitettu kaikkien opiskelijoiden puolesta. 

21 kommenttia:

  1. Ah, tämä aihe on niin tuttu ja niin turhauttava! Ymmärrän siis täysin tuskasi ja soisin kyllä sen, että sinunlaiset ahkerat opiskelijat/työntekijät "palkittäisiin" edes sillä ettei niitä tukia tarvitsisi maksaa takaisin! :( Itse en ole nostanut tukia enää moneen vuoteen ja kaikenkaikkiaan olen pystynyt käyttämään reilusti alle puolet minulle myönnetyistä opintotukikuukausisista, koska olen tehnyt töitä. Että anteeksi valtio, kun koitan olla opintojen ohessa hyödyllinen työntekijä ja tienata itse oman paremman elintasoni (opintotuella kun ei fyysisesti ole mahdollista elää pk-seudulla) ja kuitenkin samalla opiskella reippaaseen tahtiin tutkintoni valmiiksi. Minun osalta niitä kuukausia jää siis aivan valtavasti yli, enkä saa siitäkään mitään kiitosta mistään. Siinä mielessä olen ollut tietysti onnellisessa asemassa että minulla on omaan alaa liittyvä kohtuullisen hyvin palkattu työpaikka, jossa olen saanut tehdä töitä koko opintojeni ajan, mutta kyllä se ratkaisu on vastaavasti vaatinut myös suurimman osan vapaa-ajasta. En muista oikeesti, miltä tuntuu tulla kotiin sillä tavalla, ettei joku kouluhomma odottaisi tekemistä tai kalenteri olisi koulun osalta tyhjä. Työstäni maksan jatkuvasti nousevaa veroa ja valmistun tavoiteajassa täysipäiväisen työn ohessa. Samanaikaisesti tuttavapiiristä löytyy ihmisiä, joille ei työ tunnu oikein kelpaavan eikä opintojakaan saada eteenpäin, tuet sen sijaan otetaan ilolla vastaan ja Kela kyllä kustantaa, kunhan saa ne minimipisteet kasaan, ihan käsittämätöntä! Mielestäni reipastahtiseen valmistumiseen ja toisaalta myös oman alan (tai minkä tahansa!) työkokemuksen hankkimiseen pitäisi nimenomaan kannustaa, eikä tehdä siihen pyrkivien opiskelijoiden elämää entistä vaikeammaksi ja vastaavasti "palkita" minimisuoritumisesta/lusmuilusta. Sori kilometrikommentista, mutta tämä aihe saa täälläkin niskakarvat pystyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kersti ja onpa mukavaa kuulla susta pitkästä aikaa, aina välillä tulee kurkittua sun blogiin josko siellä olisi sun kuulumisia :)

      Niinpä, sitä kun yrittää olla hyödyllinen työntekijä ja ennen kaikkea elättää itsensä, niin sitten saa tällaisen kiitoksen takaisin. Toki ymmärrän, ettei opintotuella olekaan kai tarkoitus elää nykymaailmassa, mutta sitten tämä tilanne pitäisi huomioida jotenkin muutoin, vaikka halvempana ruokana jos ei muuta keksitä. En mäkään muista enää miltä tuntuu kun on viikonloput vapaina tai kun iltaisin töiden jälkeen/aamuisin ennen töitä ei tarvitsisi tehdä mitään. Kyllä tässä järjestelmässä mättää jokin ja pahasti. Mitenkään ei palkita siitä, että valmistuu tavoiteajassa mutta sitten samaan aikaan ei mitenkään rangaista lusmuilusta. Aika loogista tai sitten ei :D

      Poista
  2. Jooo-o, tiedän mitä tarkoitat. Tänään Kelan kirjekuori tuli myös meidän postilaatikkoon. Yhden kuukauden joudun maksamaan takaisin eli oliko se noin 570 euroa. Vituttaa niin suunnattomasti. Olin kyllä laskenut tuloni, että olisin ottanut vain ne kuukaudet, jotka oli minulle oikeutettu. Jossain oli mennyt pieleen, varmaan siinä, kun olin sen vuoden aikana kolmessa eri työpaikassa, että olin laskenut tuloni väärin noin 700-800 euroa. No nytpä sitten maksetaan takaisin se melkein kuusisataa euroa. Nythän se on mukavaa, kun on otettu asuntolaina ja töissä olen osa-aikaisesti 10-30 tuntia viikossa alle yhdeksän euron tuntipalkalla. Eli yli puolen kuukauden palkka menee sitten tuohon... Hmmmh, tympäisee :)

    Mutta toisaalta, oma moka, olisi pitänyt laskea tulot ja huolehtia, ettei vaan vie valtiolta liikaa varoja.. On tämä elämä välillä perseestä, mutta kyllä me kuule tästä selvitään! :) Tsemppiä.

    Ps. Arvostan vapaaehtoistyötäsi! Se on ollut minullakin haaveena, mutta ei ole ollut mahdollisuutta lähteä. Ainakaan vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon tässä nyt vuorokauden pohtinut, että missä meni vikaan kun luulin että mun laskelmat olisivat olleet ihan ajantasalla mutta eipä näemmä. Kai jokaisen tehdyn työtunnin jälkeen olisi pitänyt vetää ruksi seinään niin olisi pysynyt tilanteen tasalla. En mä tiedä. Ja tuo on ihan sairasta että lasket tulosi väärin VAIN n. 700€ mutta sitten maksat siitä takaisin melkein saman verran. Aika suuret korot tai jotain.

      Ja elämä on todellakin välillä perseestä, mutta kai sen pitääkin olla että säilyy tasapaino :D Toivottavasti pääsisit vielä ennemmin tai myöhemmin vapaaehtoistyöhön, se on niin uskomattoman upeaa! :) Kivaa viikonloppua sulle! :)

      Poista
  3. Voi, jaksamista Nanna!

    Kyllä mä toisaalta ajattelen olevani onnekas, kun elän maassa jossa opinnot ovat ilmaisia ja saan siitä 469e/kk. Mä tiedän, etten monessa muussa maassa olisi voinut opiskella ammattia ollenkaan, koska mulla ei ole rikkaita vanhempia.
    Mä yritän saada tutkintoni kasaan siinä oman alani 6v tavoiteajassa ja mä tulen maksamaan myöhemmin veroja moninkertaisesti verrattuna siihen, mitä tutkintoni kustantaa. Ja mä olen kiitollinen, että mulla on mahdollisuus.

    Mutta mua ärsyttää tämä ilmapiiri! Milloin urputetaan kotona makaavista opiskelijoista ja väläytetään, pitäiskö kesälomat poistaa. Mulla on pakollista opetusta nytkin koko kevät päivittäin, joten milloin mä tienaan sen, mitä opitotuki ei kata? Tässä kohtaa muistutetaan opintolainasta - neuvotaanko muita vähävaraisia ottamaan lainaa?

    Yliopistoon pitäisi hakeutua aiemmin (siis pitäisi jo lukion alussa osata valita oikeat aineet) ja ilmeisesti täältä pitäisi jotenkin päästä uloskin aiemmin. Myös lapsia pitäisi tehdä aiemmin - mutta kun on nämä opiskelut!

    Mun mielestä (kaikkien) tukien pitäisi olla sen suuruisia, etteivät ne kattaisi turhaan kotona makoilua. Ja niinhän nyt onkin - tuet katkeavat, jos opintopisteitä ei tipahtele. Mutta töiden tekemisestä ei pitäisi opiskelijaa rankaista eli tulorajoja tulisi ainakin nostaa huomattavasti.

    Ihan jänskättää jo se, kun köyhyysraja vihdoin ylitetään. Osaakohan sitä edes elää niin leveästi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, meillekin sitten osui. Melkein kahden tonnin edestä, josta pari sataa korkoa! Ei mulle, mutta puoliskolle, joka kuitenkin valmistunut jo vuosi sitten ja tosiaan teki 2011 täyspäiväisesti töitä + kirjoitti gradun siinä sivussa. Siitä kannattaa toki rankaista.
      Puolet omaa laskuvirhettä, puolet siksi että hän nosti tulorajojen lähestyessä vain asumislisää, ei opintorahaa. Enemmän nostamalla olisimme maksaneet saman verran nyt takaisin, eli meille olisi jäänyt enemmän... Että tosi jees, toki tuon tonnin laskentaperusteesta koitetaan valittaa.

      Jos yhtään lohduttaa, niin saathan verotuksesta takaisin sen vero-osuuden, jonka maksoit aikoinaan tuosta ylimääräisenä saaneesta tuestasi.

      Poista
    2. Moikka Marika! :)

      Olin ihan varma kun kirjoittelin tätä postausta, että joku vetää vielä tuon "ilmainen opiskelu"-kortin jostain takataskusta ja sanoo, että pidä turpasi kiinni. Etenkin kun se opiskelu on "ilmaista" eli kaikkea muuta. Olen kuitenkin enemmän kuin onnellinen, että sinä olit se joka veti tuon kortin ja teit sen niin asiallisesti. Kiitos siitä! :) Olen samaa mieltä, että kyllähän tässä pitää olla onnellinen "ilmaisesta" opiskelusta, mutta tämä tilanne tuntuu nyt vain niin pahalta kun ei ole töitä eli ei ole tuloja ja tuo vuosi 2011 oli muutenkin niin karsea omalla kohdallani. Välillä olin niin varma, etten näe sen loppua. Omani koittaa aiemmin.

      Allekirjoitan myös tuon, että mitäs sitten jos kesälomatkin poistettaisiin opiskelijoilta? Etenkin kun voi rehellisesti sanoa että 98%:lle opiskelijoista kesäloma on kaikkea muuta kuin lomaa. Itse olen tehnyt yleensä kesän aikana 12-13h työpäiviä jos on annettu lupa jotta syksyllä olisi jotain muutakin kaapissa kuin riistopyydettyä tonnikalaa.

      Ja tosiaan, kai sitä voisi ottaa lainaakin (itselläni on vähän), mutta kun ei sekään ole mikään hyvä ratkaisu. Kuten totesit, neuvotaanko muita köyhiä ottamaan lainaa? No ei. Ja toisaalta, tänä päivänä EI kukaan halua eikä voi valmistua ilman työkokemusta. Ei kukaan palkkaa sinua jos et ole hankkinut opintojen ohella työkokemusta. Se on vaan kylmä fakta. Mullekin on välillä mussutettu työhaastatteluissa että kun ei ole esimieskokemusta yms. niin sitten oot siinä silleen että ehheh..mä oon tässä yrittänyt opiskella. Ihan kaikkeen en pysty, anteeks.

      Ja muakin jännittää että mitä teen kaikella rahalla sitten jos ja kun joskus tienaan taas yli sen 10€ tunnissa. Ja mitä kaikkea teenkään ylimääräisellä vapaa-ajalla - viikonloput ja palkalliset lomat! Wuhuu!

      Poista
  4. Tänään heräsin postin kolinaan. Sieltä tuli tuollainen kirje. Maksa 1028,10 euroa huhtikuussa. Jonotin 17 minuuttia puhelimessa ja sain sovittua, että maksan 200 euroa kuussa seuraavat 5 kuukautta.

    Mä muistelin palauttaneeni tukia. Mutta kappas, ne olivatkin asumistukia, ei opintotukia. Meikä kun ei ole ollut oikeutettu opintotuen asumislisään omistusasunnossa (jonka olen velkaa yhä) vaan yleiseen asumistukeen, joka perittiin takaisin kätevän kivasti jo ihan saman tien kun lakkautin sen ja ilmoitin saaneeni tukia liikaa.

    Nyt tulos on se, että olen tienannut vuonna 2011 noin 3000 euroa liikaa, jonka takia pitää maksaa tuet 894 euroa plus "kivat" korot 134,10 euroa. Hienoa. Ihan hirveät korot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kosahti tuo sama summa. Ei kai se niin suuri olisi jos tosiaan kävisi nyt töissä, mutta 0€ tuloilla on kiva repiä kasaan tonni kahdessa kuussa. Tosin on sitä ennenkin ihmeitä tapahtunut että nytkin voisi sellainen sitten tapahtua :D Ja noi korot on tosiaan ihan jäätävät, melkein kuin koronkiskontaa aikoinaan! Valtio ei kyllä anna mitään anteeksi tässä maassa.

      Poista
  5. Samma här! Summa ei tosin (onneksi) ollut maata kaatava, "vain" muutamista satasista oli kyse, mutta miten ihmeessä ne perii noita saataviaan KAHDEN VUODEN takaa?? So nice. Ei kait se auta kuin maksaa. Ja samoin kuin sinä, minäkin muistan olleeni ihan himputin rikas vuonna 2011. Melkein oli varaakin johonkin, mm-hmm. Äääh. Onneksi opintotuet ovat minun osaltani tämän vuoden alusta jo loppu, ei tarvitse taistella niiden kanssa enää. Kait. Ellei ens vuonna tule takaisinperintäkirje vuodelta 2012..!

    Kaikkea sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin ihmettelen vähän tuota että miksi siinä menee kaksi vuotta ennen kuin valtion laitos tajuaa että jollain on sen omaisuutta. Oikeasti, ei mikään muu taho tai yritys voi tuolla tavoin periä omaisuuttaan kahden vuoden takaa. Vuoden vielä ymmärtää, mutta ei kahta. No, säännöt ovat sääntöjä, ei auta. Ja mä tiedän, että saan ensi vuonna saman kirjeen eli kai tässä voi jo alkaa siihen säästää :) Eipä tarvitse miettiä mihin kaikki hurjat tulonsa käyttää! Kivaa viikonloppua sulle, kaikesta huolimatta :)

      Poista
  6. Vaikka en enää opiskelekaan niin tuo pistää silti niin vihaksi! Itse kituutin joitakin vuosia sitten 280 €:lla kuussa enkä käynyt edes töissä. Minulta siis ei ole ikinä peritty mitään takaisin mutta ei tuolla rahalla ollut varaa ostaa mitään. Ei paljoa varmasti motivoi tuollainen paskan kaataminen niskaan. Ahkeruutta ei arvosteta ollenkaan, helpommalla pääsee kun vetää lonkkaa kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tuolla pelkällä opintotuella kyllä elä kukaan, etenkin kun siitä viedään vielä verotkin. Melkein olisi parempi olla ilman, niin sitten ei kävisi näin. Voisi joku päättäjä kokeilla elää tuolla summalla, niin sitten asiaan voisi tulla joku muutos. Tosin eihän meidän maassa edes opetusministerillä ole ollut tutkintoa taustallaan, että mitäpä se voisi mistään mitään tietää :D Hyvissä käsissä on meidän opiskelijoiden asiat! Samaan aikaan kuitenkin on varaa heittää Kreikkaan satoja miljardeja mutta hei, sehän on vaan rahaa ;)

      Että vedetään vaan lonkkaa kotona, siitä tässä maassa sentään palkitaan! Kiitos muuten kun kommentoit, kiva että asia herätti keskustelua ja vielä asiallista sellaista! :)

      Poista
  7. Mulle tuli aika roima takaisinmaksu, koska vuosi 2011 oli yksi mun elämän hirveimmistä enkä jaksanut ajatella mitään tulorajoja. Ajattelin vaan, että maksetaan sitten takaisin niitä, ihan sama. Toisaalta mä tarttin sillon kaikki rahat, koska mä en jaksanut edes kauheasti miettiä mikä maksaa mitäkin. Joten nyt kun elämäntilanne on hieman parempi, niin voi keskittyä makselemaankin takaisinpäin.. Mutta silti tyhmäähän se on, ei siitä pääse mihinkään.

    Nanna hei, sä voit kuitenkin sopia osamaksusuunnitelman Kelalle ja älä todellakaan nyt luovuta gradun kanssa!! Ei sun ole mikään pakko tehdä töitä nyt ainakaan täysipäiväisesti. Luulisi sitäpaitsi, että sä voisit jopa tehdä niin, että alat maksaa vaikka kesätöistä niitä takaisin. Ajattelin vaan vähän tsempata. Jotenkin mä en edes hetkahtanut tästä tukiasiasta itse, kun viime vuosien aikana meidän elämässä on sattunut ja tapahtunut. Se on vaan rahaa.

    Mutta, allekirjoitan ärsytyksesi ihan täysin!

    Voimia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Reetta, sä osaat aina niin piristää! Mullakin olisi vähän suhtautuminen erilainen jos olisin "tahallaan" antanut rajojen mennä yli mutta kun en vieläkään ymmärrä missä meni väärin. Kai mun olisi sitten pitänyt sanoa työnantajalle että voitko kuule maksaa mulle 1€/h kun en saa enää tienata tänä vuonna. Aiemminkin totesin jo Marikalle, että työkokemusta on kuitenkin pakko hankkia opintojen ohessa joten työttömänä oleminen ei ole oikein vaihtoehto.

      Niinhän se on vaan rahaa. Ainoa vaan kun sitä rahaa ei ole :D Mutta josko sitä nyt saisi töitä tässä lähiviikkoina...

      Poista
  8. Joka paikasta hoetaan ja jankutetaan, että valmistukaa nopeasti ja tämä on kiitos. Kyllä kannustaa. Hohhoi.

    Koita jaksaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä. Joku tässä järjestelmässä mättää ja pahasti. Lainaa saisi, mutta kun sitä ei kannata ottaa. Pitäisi opiskella 24/7 että olisi työmarkkinoiden käytettävissä jo vaikka vuoden kuluttua opintojen aloituksesta. Jollain pitäisi kuitenkin elää. Että ihan loogista.

      Kivaa viikonloppua Jenkka!

      Poista
  9. Miulle ei ole noin onneksi käynyt, kun opiskeluaikana töissä käydessäni olin tulorajoista tarkka, mutta ymmärrän, miten turhauttavaa tuo on ja pistää vihaksi! Parin vuoden viive perimisessä on miusta kohtuuttoman pitkä aika. Ei ole helppoa opiskelijoilla. :( Mutta eipä varmasti eläkeläisilläkään ja perheellisillä ja työttömillä. Kaikki on niin kallista ja maksaa saa ittensä kipeäksi ja vielä jäävuoren huippuna yle-vero. :( Veroja kyllä maksan mielelläni, kunhan Suomessa säilyy nämä hyvät asiat mm.koulutus ja terveydenhuolto. Ilman veroja ei yhteiskunta pyöri, ilman kirkkoveroa ei toimi hautausmaat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin luulin olleeni, mutta mitä ilmeisimmin nuo useat työpaikkojen vaihdot sekoittivat pakan totaalisesti. Mäkin maksan veroja ihan mielelläni, etenkin kun ne menevät lasten kouluihin ja eläkeläisten hoitoon, mutta joo, joku yle-vero. Voi hohhaijaa. Voitaisko seuraavaksi kehittää vaikka voikukkavero? Yhtä tarpeellista :)

      Poista
  10. Pikkuvika laskussa valmistumisvuonna. Takaisinmaksua reilut 2000 €. Kyllä siinä itku tuli ja kiukku nousi.. maksettu mikä maksettu. Mutta sen shown jälkeen oon yrittänyt muistuttaa opiskelijoita, että olkaa tarkkoja tulojenne kanssa.. Ristiriidassa kyllä on se, että työnantajat edellyttää työkokemusta työpaikan saamiseen, ja sitten työkokemuksen kartuttaminen on tehty niin hankalaksi. Mutta niin, mä tiedän ton tunteen. Tsemppiä! Onneksi takaisinmaksusta on jo neljä vuotta, ja tuo tuska on jo unohtunut.. mutta kipeetä se totta vie teki..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Todellakin pikkuvika! Harmi kun ei voi palauttaa! Näinpä..pientä ristiriitaa tässä on kun ilman työkokemusta et voi valmistua (tai ei ainakaan kannata) mutta sitten ei saisi myöskään olla töissä. Sitä paitsi moni opiskelija tekee tässä maassa sellaisia hommia joihin eivät muut halua koskea, ovat esim. kaupan kassalla töissä..

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)