maanantai 11. helmikuuta 2013

Ettei olisi liian helppoa...

Kivaa uutta viikkoa kaikille! Olen yrittänyt pysyä positiivisena näin maanantain kunniaksi, siitäkin huolimatta että viime yönä olo oli kuin jyrän alle jääneellä ja aamulla piti silmät sumeana kaivaa tenttikirjat nenän eteen. En mä edes muista milloin olen viimeksi lukenut tenttiin, ehkä vuosi sitten? 

Viikonloppuna tuli sitten täyteen kaksi viikkoa täällä Suomessa, kotona. Olin aivan ihmeissäni kun ensimmäinen viikko tuntui menevän niin loistavasti - ei ahdistanut kotona oleminen yhtään, kaikki tuntui jännältä ja kiinnostavalta. Kunnes sitten viime viikolla..olo oli kaikkea muuta. Olisin antanut lähes mitä vain, että olisin päässyt pois. Pois Suomesta. Ihan mihin vain. Ei sillä, etteikö täällä ole hyviä asioita ja tärkeitä ihmisiä, kaikki vaan tuntuu niin oudolta. Itse asiassa mulla on ollut tosi huono omatunto, jos ollaan käyty esim. shoppailemassa tai leffassa. Eihän sellainen ole mun elämää, siltä se on ainakin tuntunut. Sitä vaan tottui niin vähään ja se riitti. En mä tiedä. Voisinko mä elää vuoroviikoin Suomessa ja Gambiassa? Täällä on niin moni asia hyvin, mutta niin monta asiaa puuttuu. Olen taas "vaipumassa" siihen yksinäisyyteen, ei ole kavereita eikä kukaan soita. Viime viikollakin ihmettelin, että onko mun puhelin rikki kun se ei soi. No eipä ole rikki. Pitää varmaan liittyä itsekin tähän yhteisöön - meillä oli Gambiassa Amyn kanssa niin hyviä kokemuksia :)  


Kai se tästä, tulee sanottua aika monta kertaa päivässä itselleen. Viime viikonloppu oli sentään mukava kun oli ohjelmaa eikä tarvinnut katsella kotona kuinka seinät kaatuvat niskaan. Käytiin katsomassa The Flight-leffa. Luojan lykky, ettei ole hetkeen tiedossa lentomatkaa. Sunnuntaina käytiinkin sitten meidän oman palvelevan (joskin krapulaisen) rautakauppiaan kanssa Pirkka-hallissa Asta-messuilla - eli rakenna ja remontoi-messuilla. Ei nyt ehkä kumpikaan ole vielä niin ajankohtaista, mutta ilmaisen lipun kun sai, niin täytyihän sitä käydä vähän haaveilemassa.

Mutta oikeasti. Kuinka vieras voi olla oma tuttu kotimaa? Onneksi en ole ollut yksin näiden ajatusteni kanssa, vaan samaa on pohdiskellut myös Emmi tässä postauksessaan. Voin niin allekirjoittaa jokaisen kohdan. En mäkään olisi uskonut, että takaisin kotimaahan sopeutuminen olisi vaikeampaa kuin sopeutuminen elämään kehitysmaassa. Mäkin unohdin monet suomalaiset tavat ja elin monella tapaa kuin paikallinen. Ja kun joku kysyy multa jotain elämästäni Afrikassa, en mä osaa vastata mitään järkevää. Ei sitä voi ymmärtää, jos sitä ei koe. 

Mua yritetään aina kauniisti lohduttaa, että hei kohta tulee kevät (sadan viikon päästä!) ja sitten on kivaa ja aurinko paistaa. Niin no, voihan se tietty auttaa hieman tähän jäätävään D--vitamiinin puutostilaan (tabuista huolimatta!), mutta oikeasti. En mä kaipaa sitä aurinkoa, en sitä lämpöä, vaan sitä elämäntapaa, aitoutta ja ihmisiä. Olen mä nyt kovasti yrittänyt päästä mukaan yhteen aitoon elämäntapaan, jonka tiedän olevan niin kivaa, mutta katsellaan nyt kuinka käy - en vedä vielä saappaita jalkaan...


"Monet ihmiset myös sanoivat, kuinka mun oli varmaan ihana taas olla Suomessa sieltä kauheasta Afrikasta. Miten mä nyt sellaisesta olisin voinut tykätä hei haloo. En mä osannut vastata tälläisiin kysymyksiin. Sisimmässäni olisin halunnut raivota ja ruveta vaahtoamaan siitä, miksi muuten olisin siellä vuoden viettänyt jos se täyttä paskaa olisi ollut. Tyydyin vastaamaan, joo ihan kivahan täällä on olla."  (lainattu Emmin blogista)

4 kommenttia:

  1. Mä oon sinänsä onnellisessa asemassa, ettei mun tarvi käydä enää läpi mitä sä käyt nyt. Mutta tunnistan niin mut sun kirjoituksissa, ei se elämä vaan aina hymyile.. Ja on mulla niitä huonoja päiviä vielä välillä, mutta onneks aika harvoin enää :) Muista että vielä joku päivä pystyt muistelemaan Gambiaa lämmöllä ja samalla nautit elämästäsi missä ikinä ootkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se joo aina jaksa hymyillä, välillä itsekin herää ihmettelemään kuinka mielialat voivat heitellä näin. Mutta niin ne heittelivät silloinkin kun oli juuri muuttanut Gambiaan. Täytyy vaan kehittää kaikkia kivoja juttuja täällä kotona, ton tenttiin lukemisen lisäksi ;)

      Poista
  2. Hei Nanna, tapasit äitini ja hänen miehensä Gambiassa ja minä olen syypää teidän tapaamiseen ;) Olen seurannut blogiasi jo vuoden verran (?) ja olen todella ylpeä sinusta. Kiitos että uskallat julkisesti kertoa tunteistasi vaikkei kaikki aina ole ruusuilla tanssimista. Emmin blogi-kirjoitus jotenkin pysähdytti ja olet Nanna varmasti kohdannut samanlaisia kommentteja. Ehkä se mitä haluan sanoa on että vaikkei aina ole helppoa kertoa minkälaista siellä nyt olikaan, mutta jotta läheiset (ja välillä vähän tuntemattomatkin) ihmiset oppisivat suvaitsevaisuutta ja avartaa maailmankuvaa on tärkeää kertoa kokemuksistaan. Suomi on vielä niin lasten kengissä kun puhutaan globalisaatiosta että minusta on tärkeää kannustaa muitakin tarttumaan mahdollisuuksiin oppia uusia toimintamalleja ja yhteisöllisyyttä.

    Itse kärsin välillä samoista yksinäisyyden tunteista, mutta onneksi koulu pitää kiireisenä eikä tarvitse miettiä kavereiden tapaamista kun kalenteri on jo täynnä ryhmätöitä ja tenttejä ;) Onnea siis viimeiseen puristukseen ja vaikka gradu jo sanana kuulostaa kamalalta, niin uskon että päättäväisyydelläsi saat sen alta aika yksikön tehtyä! Kaikkea hyvää ja äidiltä terveisiä ;) Hän lukee blogiasi säännöllisesti ja olet läsnä meidän keskusteluissa (hassu tämä internet, tiedät kyllä mitä tarkoitan :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Camilla! Voi kun mukavaa kuulla sinustakin :) Isot kiitokset, että vinkkasit blogistani äidillesikin, oli niin mukavaa tavata hänet ja hänen miehensä Gambiassa. Meillä oli oikein mukava rupatteluhetki :) Menin ihan sanattomaksi kommentistasi ja on mukavaa kuulla, että joku jaksaa näitä mun kirjoituksiani lueskella. Musta vaan tuntuu niin luonnolliselta kertoa niistä elämän huonoistakin jutuista, sillä ei se elämä aina hymyile vaikka kuinka sitä toivoisi.

      Ja olet kyllä niin oikeassa mitä kirjoitit Suomesta ja siitä kuinka olemme vielä ihan lasten kengissä globalisaation suhteen. Jotkin asiat ovat täällä niin hyvin, mutta on niin surku että meiltä puuttuu (lähes täysin!) juuri tuollainen yhteisöllisyys. Jotenkin nyt Afrikassa asumisen jälkeen tuntuu lähes mahdottomalta elää ilman sitä, se oli niin kannatteleva voima monessa asiassa. Veikkaan, että se ratkaisisi monet ongelmat täällä kotimaassakin - sitä yhteisöllisyyttä kun tarvitsevat kaikki vauvasta vaariin ja ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin :)

      Ai vitsit, olen kyllä niin fiiliksissä kun kirjoittelit minulle. Minun on jo pari viikkoa pitänyt kirjoitella äidillesi ja kysellä kuinka heidän loppulomansa meni :) Ja kiitos tsempeistä, sitä samaa myös sinulle! Hyvää kevättä ja paljon terveisiä teille kaikille :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)