lauantai 15. joulukuuta 2012

After six weeks...

Niin se aika vaan rientaa taalla Afrikan auringon alla - nyt on voinut jopa huokaista ja sanoa ettei huolenhaivaa eika ainakaan ole sita sita kaamosmasennusta! Kauan se otti, mutta vihdoin elama on alkanut sujua taalla ihan omalla painollaan. Olen niin monta kertaa hammastellyt ja hammastelen sita vielakin, kuinka tama koko Gambia tuntuu niin eri maalta kuin milta se tuntui viime vuonna taalla ollessani. Vaikka viime vuonna vietin taalla lomaa, paasin silti kokemaan ja nakemaan monia paikallisia juttuja ja ennen tanne muuttoani luulin, etta sopeutuminen tulisi olemaan suht helppoa - onhan tama sangen pieni ja tuttu maa! Nyt tuntuu lahinna silta, etta tuttua ovat jotkin paikat (kuten Senegambia) ja muutamat ihmiset, mutta kaikki muu on aivan uutta ja erilaista. Olin todella yllattynyt kuinka erilaista on asua taalla kuin olla lomalla; kuinka erilailla ihmiset kohtelevat sinua ja kuinka erilainen kulttuuri onkaan. Eika todellakaan aina niin hyvassa mielessa. Lisaksi tekemani tyo ei ainakaan helpota asiaa - minun taytyy olla todella varovainen kenelle kerron tyostani ja mita siita kerron. Annan paikallisen numeroni vain harvoille ja valituille ihmisille, en kerro tarkkaan missa asun ja taksistakin saatan jaada liian ajoissa pois, jottei kuski saa tietaa missa asun. Aluksi kaikki tama tuntui aika raskaalta, mutta nyt kun on ymmartanyt etta se on todellakin vain hyvaksi omalle turvallisuudelle, niin siihen on sopeutunut. Yleensa jos joku kysyy missa asun tai mita teen tyokseni, niin vastaan etta asun tuolla noin ja teen mita sattuu - todella ymparipyoreaa siis! 



Mika muu sitten on erilaista verrattuna Suomeen? Se, etta olen paljon rentoutuneempi ja olen vihdoin oppinut antamaan itselleni aikaa seka luvan olla jopa valilla joutilas. Saatan maata yhden kokonaisen paivan ainoastaan rannalla tuntematta syyllisyytta. En ela kellon mukaan, vaan sen mukaan mika tuntuu hyvalta. Niin uutta minulle. Erilaista on myos toki se yhteisollisyys, jota en vain voi olla hehkuttamatta liikaa. Sen huomaa jo siina, etta kaikki mita on, jaetaan. Jos joku tuo toista tullessaan hedelmia tai leipaa, ne jaetaan niin etta kaikki saavat. Jos ostamme kaupasta purkin jogurttia (siis yksi pieni pikari), se jaetaan niin etta kaikki saavat. Taalla myos syodaan yhteisilta lautasilta, mika saattaa aluksi hammastyttaa. Saatan jakaa ruoka-annokseni neljankin ihminen kanssa, mutta oikeastaan se on vain mukavaa. Tosin niin paikallista minusta ei saa, etta soisin kaikkea lusikalla. Olen liian tottunut haarukkaan ja veitseen!

Tykkaan myos tasta rupattelukulttuurista. Kaupassa, taksissa, toissa, kadulla - ihan kaikkialla vaihdetaan kuulumisia! On outoa, suorastaan royhkeaa jos joku ei kysy etta mita sinulle kuuluu? Kun tulen kotiin, vahtimme kysyy heti, etta miten paiva meni, oliko hyva tyopaiva. Se on niin mukavaa, pieni ele. Ja jotenkin sen kautta oppii myos tuntemaan ihmisia todella nopeasti, huomaan heti jos jollain tutulla ei ole kaikki kohdallaan. Myos ne surut jaetaan. Vahdillamme oli viime viikolla todella pahoja malariaoireita eika kukaan hymyillyt niina paivina. Kaikki vain kavivat vuorotellen hanen luonaan ja kaupassakin minulta tultiin kyselemaan, etta kuinka E voi. Taalla tiedetaan mita naapureille kuuluu. Ainoastaan silloin kun on todella kiire, niin rupattelukulttuuri on arsyttavaa! Kaikki haluavat tulla juttelemaan juuri silloin kun ei olisi aikaa eika voi olla toykea ja juosta vain pois. Sitten taytyy todeta, etta "I'm in Africa time" eli noin kolme tuntia myohassa. Taalla ei mikaan, siis ei mikaan, tapahdu ajallaan. Onneksi olen jo luopunut toivosta sen suhteen. 



En ole tainnut muuten mainita, etta meita luullaan taalla Amyn kanssa sisaruksiksi. Enemman kuin tusinan verran ihmisia on tullut joko kaupassa, kadulla tai taksissa kysymaan etta olemmeko sisaruksia tai kertomaan kuinka on mukavaa nahda sisarukset yhdessa. Jotenkin hassua! Olemmehan me toki molemmat eurooppalaisia, suht samanmittaisia ja blondeja, mutta silti. Ja tietysti me liikutaan lahes joka paiva yhdessa. Talla viikolla menin yhtena aamuna yksin toihin (tavallisesti menemme yhdessa) ja eikohan joka toinen vastaantulija ollut kyselemassa, etta missa siskosi on :) Tykkaan kylla siita, etta teemme lahes kaiken yhdessa! On niin mukavaa kokata yhdessa (vaikkakin aina kasvisruokaa!), kaymme yhdessa kaupassa, katsomme leffoja ja kaiken paalle meilla on tosi samanlainen huumorintaju. Tulen niin kaipaamaan pienia yhteisia hetkia :) Saatetaan keksia myohaan illalla, etta meilla on nalka eika jakseta laittaa iltapalaa, joten lahdetaan kotiasuissa, tukka takussa kera taskulamppujen lahikauppaan, jossa meille tehdaan aina ihania munakkaita. Rupatellaan kauppiaan kanssa ja koko reissussa saattaa vierahtaa hyvinkin tunti, mutta se ei haittaa. Ei tata kaikkea osaa oikein edes kuvailla, nama hetket taytyy vaan kokea! Mutta en olisi ikina uskonut saavani nain hyvia ystavia taalla - etenkin kun olen aika ujo ja kaikki kommunikointi tapahtuu vieraalla kielella. Mutta kaikki ovat olleet tosi rohkaisevia sen suhteen - joskus vain saatan sanoa Amylle etta voitko puhua vahan hitaammin tai vahan vahemman slangilla kun en pysy perassa. Heh :)

Semmoista elamaa taalla. Leppoisaa. Viela olisi viikko toita ennen joulua ja sitten olemmekin melkein puolitoista viikkoa joululomalla, kuinka mukavaa! Aiotaan lahtea porukalla sisamaahan pariksi yoksi katselemaan minkalaista elamaa siella oikein vietetaan ja tutustumaan maan historiaan paremmin. Kivaa paasta nakemaan uusia paikkoja, vaikkakin monen tunnin bussimatka paikallisessa "bussissa" hieman hirvittaa. Ma kun luulin, etta lentokoneet ovat vaarallisia ja pelottavia. No enpa pelkaa enaa lentamista naiden bussikokemusten jalkeen...jotain hyvaa loytyy aina! Aion pitaa siita kiinni lopunelamaani.

5 kommenttia:

  1. Kiva, kun on löytynyt hyviä puolia! Kuinka ihanalta kuulostaakaan tuo rannalla makoilu. Vaikka yleensä tykkään mennä ja kierrellä, mutta kyllä rannalla makoilu silloin tälloin olisi kivaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvia puolia on vaikka muille jakaa :) Rannalla makoilu on kylla niin rentouttavaa, etenkin toiden jalkeen :)

      Poista
  2. Sanna aivan ihanaa, miten oot oppinut joutilaana olon jalon taidon - silloin kun siihen rennosti ottamiseen on mahdollisuus! Tekee myös varmasti enemmän kuin hyvää oppia vähän paikallista, ei niin kellontarkkaa elämänmenoa B) Kuulostaa niin virkistävältä, miten ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita toisistaan, ja lähimmäisistä todella välitetään - kuten siitä teidän vahdista! Ihanan sosiaalista ja lämmintä eloa!

    <3 Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Laura :) Niin mukavaa saada viesteja sulta :) Tekee kylla todellakin niin hyvaa etta oon oppinut olemaan myos joutilaana - nakee kumman paljon kun ei aina juokse. Sita ehtii tehda kotonakin! Taytyis vaan yrittaa tuoda tama kaikki ihanuus mukanani sinnekin :)

      Poista
    2. Sun blogia on kyllä kiva lueskella! Laittelin viestiä aikaisemmin myös marraskuisiin teksteihin, tuun vaan pienellä viiveellä :P
      Joo nyt kyllä ehdottomasti purkitat ton elämäntyylin ja ajattelutavan ja säilöt hyvin matkalla takas tänne :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)