sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Nanga def?

Kuinka voit?


Täällä opetellaan jo kovasti paikallista kieltä, wolofia. On täällä muitakin paikallisia kieliä, mutta suurin osa puhuu juurikin tuota wolofia. Vaikka se ei olekaan hyödyllinen missään muualla kuin täällä Afrikassa, niin on se silti mukavaa osata sanoa pari fraasia myös paikallisella kielellä. Olen myös itse opettanut muutamalle tutulle suomea – siitä ei vain meinaa tulla mitään, kun kaikki vaan nauraa. :) Suomi kuulostaa heidän mielestään järjettömältä, mutta samaan aikaan hassulta. He myös ihmettelevät, miksi kaikki lauseemme ovat niin pitkiä? 

Eilen oli todellakin erilainen ilta, sillä tapasin ensi kertaa täällä suomalaisen! Hän on alun perin Amyn ystävä täällä ja hän tuli sitten meidän kanssa istumaan iltaa ravintolaan. Oli kyllä niin huisi tunne kun sai pitkästä aikaa puhua kasvokkain jonkun kanssa omaa äidinkieltään! Tuntui niin oudolta. Jännästi sitä oppii arvostamaan omaa äidinkieltään, kun sitä ei saa joka päivä puhua. Lisäksi seurassamme istui eräs Belgiasta kotoisin oleva nainen, joka on muutaman kuukauden työkomennuksella täällä. Kansainvälistä porukkaa siis! Tämä belgialainen nainen on työskennellyt kymmenissä eri maissa (esim. Afganistanissa) ja aika rankoissakin työtehtävissä. Oli mielenkiintoista kuunnella hänen työjuttujaan ja ennen kaikkea tavata uusia ihmisiä.

 Eilen aamulla kokkailtin munakkaat - oli niin herkullista!

Tosin eilen jouduin toden teolla sitten suuttumaan täällä ensi kertaa. Olimme lähdössä Amyn kanssa kahdestaan ravintolasta kotiin eikä kello ollut kuin hieman yli puolenyön. Tähän asti meillä on ollut aina joku miespuolinen mukana, mutta ei tällä kertaa. Voi sitä ahdistelun määrää! Olin niin raivoissani kun tulimme kotiin. Mikään uskonto, kulttuuri tai vastaava ei oikeuta kohtelemaan naista sillä tavoin. Niin kuvottavaa. Meitä suunnilleen revittiin lähtemään miesten mukaan ja ehdoteltiin vaikka mitä törkeyksiä. Ihan uskomatonta. En yhtään ihmettele, että jollekin saattaa jäädä huono kuva tästä paikasta, jos tuo on tyyliin ainoa kontakti paikallisiin. Siinä näkee hyvin mitä turismi voi tehdä – ei hyvä juttu ollenkaan. Onneksi tiedän, etteivät kaikki ole todellakaan täällä tuollaisia! Aina mahtuu joukkoon muutama idioottikin, niinhän se menee kaikkialla. Olen niin onnellinen, että meidän pihapiirissä asuu fiksua ja asiallista porukkaa. Kaikki ovat tosi kohteliaita, eivät yhtään tunkeilevia ja kaikkiin voi luottaa – täällä on niin turvallinen olo ja se onkin yksi syy, miksi haluan asua juuri tässä pihapiirissä, vaikka asunnon vuokra onkin ehkä hieman korkea. 

Mutta kyllä täällä on hieman havaittavissa sellaista ilmapiirin vaihdosta kun turistisesonki on pikkuhiljaa käynnistymässä. Jopa minä voin huomata sen, vaikka olen ollut täällä vasta pari viikkoa. Toivottavasti tämä ihana ilmapiiri ei muuttuisi ihan liikaa! Viime viikolla kävin ensi kertaa täällä oloaikanani turistialueella ja sanoinkin poikaystävälle, että tuntui todella oudolta olla siellä. Kaikki tietysti heti olettivat minun olevan turisti, sain kuulla niitä tavallisimpia lausahduksia ja kaupustelijoiden tyrkytys ärsytti. Jotenkin niin harmittaa, kun jotkut turistit eivät uskaltaudu lainkaan tuon alueen ulkopuolella ja sitten heidän kokonaiskuvansa maasta muodostuu pelkästään tuon alueen perusteella – vaikka todellisuudessa se on niin paljon kaikkea muuta. 

Viime vuonna täällä lomaillessamme eräs pariskunta tuli ihmettelemään minulle ja poikaystävälle, että kuinka olimme uskaltautuneet hotellialueen ulkopuolelle. Miten niin uskaltautuneet? Minulle ei tulisi mieleenkään jäädä lomalla ollessani vain makoilemaan hotellialueelle – miksi sitten edes nähdä se vaiva lähteä omasta maasta, jos kerta kaikkialla muualla on niin turvatonta? Minun ajatusmaailmaani tuo ei vain mahdu. Jotenkin niin surullista, että joku näkee sen vaivan että lentää tänne sen reilut kahdeksan tuntia ja sitten ei edes uskalla tutustua paikallisiin ja heidän kulttuuriinsa. Jos kohtelee ihmisiä niin kuin haluaa heidän kohtelevan sinua, niin sillä pääsee kumman pitkälle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)