lauantai 3. marraskuuta 2012

Ei niin ruusuinen alku...

Joskus aikoja sitten ennen matkaa pohdin täällä blogissakin, että mitä kirjoitan elämästäni täällä; vain niitä hyviä juttuja vai kerronko myös niistä ei niin kivoista jutuista. Tällä hetkellä tuntuu, että haluan kirjoittaa myös niistä viimeisimmäksi mainituista jutuista. Joten..

Ei ole ollut nimittäin mikään turhan ruusuinen alku täällä. Lennot menivät hyvin, ihmiset ovat enemmän kuin ihania ja ilmastosta ja ruuasta nautin toki myös. Olin tosiaan sopinut ennen tänne tuloani, että majoitun perheessä, joka on tuttu järjestön johtajalle. En päässyt heti saavuttuani tuohon perheeseen, vaan ensimmäisen yön vietin järjestön johtajan luona. Se meni ihan kivasti, tosin mitä nyt päivä oli enemmän kuin tylsä, sillä jouduin vain odottelemaan enkä päässyt edes ulos tai mitään. No, sitten kävin ensimmäistä kertaa töissä ja tutustuin työkavereihin, jotka ovat niin ystävällisiä ja avuliaita, että sitä on lähes vaikea käsittää. Etenkin eräs Amy, joka onneksi antoi minulle numeronsa ja sanoi, että voisin soittaa oli asia mikä hyvänsä. Hän on myös Euroopasta, joten hän ymmärtää kuinka vaikeaa tämä sopeutuminen voi olla. En tuolloin vielä tajunnut kuinka hyvä oli, että sain hänen numeronsa. 



Kotiovi ja terassi

Menimme nimittäin sitten johtajan kanssa katsomaan sitä huonetta, joka oli tarkoitettu minulle. Se oli niin järkyttävä! En odottanutkaan, että se olisi mitään viidnen tähden hotellin tasoa. Tämä on Afrikka, mutta jossain se raja menee.  Poikaystävä kysyikin, että saattoiko sitä verrata Sammyn siskon asuntoon, jossa kävimme silloin viimeksi.  No ei voinut verrata, se olisi ollut paha loukkaus Sammyn siskoa kohtaan. Se huone oli niin järkyttävä; ihan kuin vankila. Siellä oli rikkinäinen sänky ilman patjaa, pieni ikkuna kaltereilla ja siinä kaikki. Ei tuolia, ei kaappia, ei pöytää. Olisiko minun pitänyt pitää koko matkan ajan vaatteeni rinkassa koko oleskelun ajan? Lisäksi se paikka missä asunto sijaitsi, oli jossain huitsin nevadassa. Keskellä ei mitään. En oikein koe järkeväksi eristäytyä tässä vaiheessa ihan kaikesta.

Tuossa vaiheessa olin kyllä niin paniikissa ja teki mieli vain itkeä - olisiko minulla nyt mitään paikkaa minne mennä? Onneksi mulla oli Amyn numero, joten soitin hänelle ja selitin tilanteen. Hän vain totesi, ettei ollut kovinkaan yllättynyt, että paikka oli ollut niin huono. Sovimme, että viettäisin seuraavan yön hänen luonaan. Se kuulosti sillä hetkellä paremmalta kuin mikään muu tässä elämässä pitkään aikaan. Pahinta oli kuitenkn kertoa johtajalle, etten aio majoittua siihen huoneeseen, se oli kuitenkin jo sovittu juttu.  Hän väitti ymmärtävänsä, mutta näin että hän loukkaantui. Oli kuitenkin pakko ajatella vain omaa hyvinvointia tällä kertaa.

Ette siis usko, kuinka helpottunut olin kun pääsin vihdoin illalla Amyn luokse. Olin niin väsynyt ja nälkäinen. Olin jo itse  asiassa ollut hieman huonovointinen, sillä en ollut syönyt juuri mitään kahteen vuorokauteen. En tiennyt, että syömättömyydestäkin voi tulla niin huonovointiseksi. Joten olin onnesta soikeana kun Amy oli kokannut meille ja söinkin kuin olisin nähnyt ensi kertaa ruokaa. :) Vielä kun pääsin sänkyyn nukkumaan niin elämä tuntui voittavan.


 Mun olohuone

Ja mikä parasta koko jutussa, samassa pihapiirissä missä Amy asuu, oli vapaana yksi asunto, joten marssin sitten vuokraemännän luokse ja sanoin haluavani tuon asunnon. Pihapiirin asunnot ovat entisiä guest house-asuntoja, joten todellakin eri luokkaa kuin se vankila-huone. Vuokraemäntä suostui vuokraamaan asunnon minulle, joten tänään pääsen muuttamaan sinne. En voisi oikeasti olla onnellisempi. Nyt minulla on oma asunto, jossa on makuu- ja olohuone, keittiö ja vessa. Kaiken lisäksi makuuhuonessa on kaksi sänkyä, joten Suomi-vieraita odotellessa :) Harmi vain, ettei kukaan taida tulla pelkillä lennoilla tänne. 

Näkymä makuuhuoneesta olohuoneeseen ja ulkoovelle. Keittiö on oikealla.

Alku on siis todellakin ollut rankkaa, en ole oikein nukkunut hyvin sitten viime lauantain, olen hädin tuskin syönyt ja englannin puhuminen ahdistaa, sillä kaikilla on ihan erilainen aksentti kuin minulla, joten en ymmärrä mitään. Mutta kuten totesin äidilleni, täällä todellakin oppii mikä on hyväksi itselle ja mikä ei. Itsestään pitää todellakin pitää huoli. Minulle ei Siperia opeta tätä, vaan Afrikka :)

14 kommenttia:

  1. Miten hyvä sattuma, että tuttusi pihapiiristä löytyi sullekin asunto! Siis paitsi, että tuo asunto on kiva, myös se, että sulla tosiaan on joku tuttu lähellä. Joudutko muuten nyt maksamaan vuokran itse kun majoitut kalliimmin? Toisaalta siellä ei varmaan vuokrataso mikään tuntuva ole..?

    Paljon tsemppiä reissuun ja toivotaan, että pahimmat vaikeudet olivat nyt tässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joudun juu maksamaan vuokran itse, olisin siinä toisessakin joutunut joten siksikään en nähnyt mitään syytä jäädä sinne. Olen kyllä niin onnellinen omasta paikastani. Eurooppalaiselle tuo vuokra ei ole niin kova, mutta paikallisellekin kyllä. Mutta vuokrat eivät siis tosiaankaan ole samaa luokkaa kuin Suomessa :D Kiitos tsempeistä Marika!

      Poista
  2. Ooh, tsemppiä Nanna! Sekin vaatii rohkeutta, että vaatii parempaa, kun oikeasti siltä tuntuu ;) Alku aina järkyttävää, mutta varmasti se tasoittuu siitä :) Nauti kuitenkin olostasi siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä nauttinut olostani täällä, kiitos vain! :) Välillä on huonompia hetkiä ja välillä sitten parempia. Onneksi tajusin vaatia parempaa, yleensä jänistän juuri tuollaisilla hetkillä :D

      Poista
  3. Onpa viihtyisän näköinen asunto! Kotiudu rauhassa, kyllä kaikki järjestyy!! mami:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät mami :) Näät sen sitten kohta myös livenä. Sun meili oli muuten ihana <3

      Poista
  4. Huhh, mikä alku! Onneksi sellainen asuttavamman näköinen paikka löytyi, tsemppiä sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oli kyllä joo aika hurja alku, etenkin kun olin niin loppu sen pitkän lennon jälkeen. Mutta päivä päivältä paranee :)

      Poista
  5. Huh, aikamoista! Tsemppiä ja rohkeutta sulle, vaikka jälkimmäistä ei taida puuttuakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitti Ansku :) Eipä näemmä puutu, ihme kyllä..en todellakaan tiennyt että olisin näin rohkea. Ehkä sitä vaikeissa tilanteissa vaan puristaa itsestään kaikki voimat :)

      Poista
  6. Voi ei minkälainen alku. Hienoa, että osasit pitää puolesi. Eihän siitä ekasta asumisvaihtoehdosta olisi kyllä tullut sitten yhtään mitään. Pitää sulla olla kuitenkin kohtuulliset etäisyydet muihin yms. Hienoa, että asunto järjestyi noinkin kivasti ja nopeasti sitten. Ihania nuo kuvat sieltä, näyttää niin kivan lämpöiseltä.

    Toivottavasti homma alkaa siellä nyt sujumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta kommentistasi :) Olen kyllä niin samaa mieltä. En todellakaan halua tässä vaiheessa eristäytyä muista. Kerrankin mulla oli tuuria mukana kun sain noin nopeasti asunnon itselleni, tuntui ihan lottovoitolta :) Terkkuja sinne Suomeen! Täytyy joku päivä lukea sunkin blogia :)

      Poista
  7. Kuulostipa aika järkyttävältä se ensimmäinen majoitusvaihtoehto! Teit varmasti todella oikean päätöksen kun kieltäydyit sellaisesta. Sillä on kuitenkin aika suuri merkitys omaan viihtymiseen, että minkälaisessa paikassa elää noinkin pitkän ajan.
    Toi asuntohan näyttää ihan mielettömän viihtyisältä, ihanaa! Tsemppiä ja jaksamista Nanna <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asunto on todellakin viihtyisä :) En osaa edes kuvailla kuinka järkyttävä se ensimmäinen vaihtoehto oli ja lisäks siitä olisi viel pitänyt maksaakin. Huh. Luin teidän tulevia reissujuttujakin, jännää <3 Toivottavasti siellä Suomessa on kaikki hyvin!

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)