torstai 25. lokakuuta 2012

Kahden pysähdyksen taktiikalla.

Kerroinkin jo aiemmassa postauksessa, että tulevat lennot ja etenkin niihin liittyvät vaihdot jännittävät minua kovasti. En ole koskaan aiemmin joutunut vaihtamaan konetta, vaan olen lentänyt määränpäähän aina suorilla lennoilla. Nyt kuitenkin parilla vaihtamisella säästän useita satoja euroja lipunhinnassa, joten valitsin ehdottomasti tämän vaihtoehdon. 

Lennän siis ensimmäiseksi Helsingistä Roomaan, joka onkin elokuulta tuttu lento ja perillä odottaa tuttu lentokenttä. Tämä lento tulee siis mitä luultavimmin sujumaan suhteellisen leppoisasti. Oletettavasti joudun Rooman kentällä hakemaan rinkkani ja tsekkaamaan sen uudelleen, sillä jatkolento on eri lentolipulla. Minulle ei pitäisi kuitenkaan tulla kiire, sillä vaihtoaikaa on noin viisi tuntia. 


Seuraava lento onkin sitten Roomasta Casablancaan, Marokkoon ja lentoyhtiönä on Royal Air Maroc. Kieltämättä tuon lentoyhtiön kuuleminen nosti alussa pienen palan kurkkuun, mutta eipä se ainakaan löytynyt lentoyhtiöiden mustalta listalta, joten olen suht luottavaisin mielin. Se on sitten menoa, jos niikseen tulee. Lento Roomasta Casablancaan on perillä klo 19.00 paikallista aikaa, mitä se sitten ikinä lieneekään..

Minulla on Marokossa siis vielä yksi koneenvaihto ja tämä hermostuttaa minua eniten. Vaihtoaikaa ei nimittäin ole kuin "vaan" 2,5 tuntia ja kenttä on minulle vieras. En edes tiedä saanko tsekattua Roomassa rinkkani Gambiaan asti vai pitääkö minun taas hakea se Marokossa? Kaverit ovat puhuneet jostain lentoyhtiöiden alliansseista, mutta se ei paljon kerro minulle. Ehkä täytyy ottaa vielä selvää. Toisaalta luulisi, että rinkka menisi suoraan Roomasta Gambiaan asti ilman välitsekkauksia, kun molemmat lennot ovat kuitenkin saman lentoyhtiön? 


Nyt toivoisinkin teiltä ihanat lukijat kaikkia vinkkejä noihin koneenvaihtoihin, etenkin tuolla Marokossa. Tiedän, että kysymällä selviää paikan päälläkin, mutta jos joku teistä sattuu olemaan superhyvä lentokoneen vaihtamisessa, niin jakakaa vinkkejä. Pitääkö minun mennä uudelleen turvatarkastukseen? Voinko ostaa jotain Rooman kentältä ja viedä ne kuitenkin Gambiaan asti käsimatkatavaroissa? Hanna puhui minulle myös jostain transfer-alueesta, jota voisi hyödyntää vaihdoissa? 

Huokaisen kyllä niin syvään, jos ja kun pääsen lopulta perille. Ja vielä syvempää huokaisen JOS matkatavarani tulevat perille. Tällä hetkellä luotto ei ole kovinkaan korkealla, etenkin kun on kaksi vaihtoa. Perillä Gambiassa olen sitten tosiaan klo 01:15 eli Suomen aikaa 03:15. Ajattelin kyllä laittaa poikaystävälle siinä vaiheessa tekstiviestin :)   

EDIT: Mites sitten kun liput on ostettu kesäajalla ja maantaina eletään talviaikaa? Vaikuttaako se asiaan jotenkin? Vai onko se aina paikallinen aika, olisi se sitten mitä tahansa? 

Kartat lainattu.

17 kommenttia:

  1. Luulisi, että Roomassa voit tsekata tavarasi suoraan Banjuliin asti, koska lentoyhtiö on sama. Yleensä ainakin pystyy sillain tsekkaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin vahvasti epäilen :) Se olisi kyllä niin kätevää!

      Poista
  2. Laukkujen pitäis mennä kyllä suoraan kohteeseen automaattisesti, jos lennot on ns. samalla lipulla, eli varattu suoraan Helsingistä kohteeseen.

    Turvatarkastukseen voi joutua uudelleen, kun poistut EU-alueelta, mutta transfer alueelta ei pitäisi joutua poistumaan kertaakaan, eli ei pitäisi joutua lähtemään kansainväliseltä alueelta ulos ollenkaan. En oo ihan varma miten noissa turvatarkastuksissa menee noi tax free ostokset, mut kai niiden pitäis mennä myös jos kansainväliseltä alueelta ei poistuta ja tuotteet on pidetty suljettuna siinä pussissa johon ne kaupassa laitettiin. Itsellä tosiaan kokemusta vaan Euroopan lennoista, kerran ollaan jouduttu Saksassa uudelleen turvatarkastukseen uudelleen kun Malta ei vielä ollut EU-maa ja siirryttiin siis toiselle puolelle.

    Mua stressaa matkustaminen myös aina ihan älyttömästi ja etenkin noi vaihdot, mutta apua voi aina pyytää. :)Englannilla kun onneks pitäis pärjätä lentokenttäympäristössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oh so, siis jos Roomasta kohteeseen lennot samalla lipulla, niin tosiaan sen chekkauksen jälkeen pitäs mennä laukun suoraan.

      Poista
    2. Englannilla pärjää joo onneksi lähes aina, halusin vain kysellä että jos teillä olisi jotain tosi avartavia vinkkejä ja kivasti niitä sainkin :) Muakin kyllä stressaa aina matkustaminen ja lentäminen, se on sellaista minuuttipeliä ja tulee kalliiksi jos myöhästyykin. Mutta jos mä nyt pääsen hyvin perille kaikkien noiden vaihtojen jälkeen, niin on kyllä niin voittaja-olo :)

      Poista
  3. Eiköhän kaikki mene varmasti hyvin! :) Kyllä minuakin hermostutti ekan kerran kun vaihdoin konetta. Silloin yritin vain ottaa asioista selvää ja viel varmistin check-inin yhteydessä. Mut en oo lentäny Euroopan ulkopuolelle (viel). Jos se toinen lentolippu käsittää Rooma-Banjuli lennot Casablancan-vaihdon kautta (ja lentoyhtiö viel sama), niin uskon, ettei tarvii huolehtia matkatavaroista sen enempää. Muistaa vaan sit noukkia ne, ku oot perillä. ;)Mut älä epäröi kysyä, kysymällä selviää monesta mutkasta! Hyvää ja turvallista matkaa jo nyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Täytyy joo kysellä ja ihmetellä siellä paikan päällä niin eiköhän se siitä. Ja kyllä muistan noukkia matkatavarani mukaan jos ne nyt edes sattuvat tulemaan perille. Niin jännää! :P

      Poista
    2. Niinpä! :) Ai niin, olenhan mie lentäny Euroopan ulkopuolelle, ku kävin muutama vuos sitten Tunisiassa. Mut sillon ei kyl tullu mitään ihmeellisyyksiä vastaan, mistä olis tässä apua. :P

      Poista
    3. Hyvä juttu ettei tullut mitään ihmeellisyyksiä vastaan, täytyy toivoa ettei tule mullakaan :) Huomenna se sitten nähdään!

      Poista
  4. Mä mietiskelin tätä asiaa vielä sen meidän tiistain näkemisen jälkeen ja oon kyllä edelleen melko varma siitä, että ne matkatavarat siirretään automaattisesti siellä Casablancassa. Ja onneksi lentokenttävirkailijat on usein kielitaitoisia, joten ihan varmasti saat vastauksen tähän siellä Roomassa. Kun teet siellä check-in:in niin huomaat, antaako ne sulle samantien lentolipun jo sille Casablanca-Banjul välillekin ja ne varmasti osaavat sanoa mihin asti rinkka tsekataan. Ja ihan varma keinohan on vielä lisäksi katsoa siitä tarralappusesta se päätelentoasema mihin asti matkatavarat on lähtöselvitetty, eli siis se tarralappu mikä annetaan aina lähtöselvityksessä siltä varalta että ne matkatavarat häviäis. Jos siinä lukee Rooma-Casablanca-Banjul (joillain lyhenteillä) niin sitten homma on ihan selvä :)
    Hyvin se menee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana oot <3 Musta oli niin kiva kun pystyin kysymään sulta apua (tässäkin jutussa). Sä osaat niin paljon kaikenlaista. Kiitti noista vinkeistä, täytyy siis toivoa että saan Roomassa kaikki loput matkaliput ja että matkatavarakuitissa lukisi Banjul :) Se kuitti kannattaa todellakin säilyttää, siitä Rooman lennon matkatavarakuitista tuli mulle todella arvokas :D

      Poista
  5. Jos on yksi välilasku vielä ennen päämäärää, niin Roomasta et voi ostaa mitään alkoholia tai muuta isompaa (siis nestettä ainakaan). Ne kun joutuu tietenkin kantamaan käsimatkatavaroissa ja ylittävät sen 100ml:n rajan. Roomassa varmastikin chekkaat laukut ja itsesi Gambiaan asti, jos liput on kerta samassa. Kysyt vaan, kyllä sua osataan neuvoa.

    Lentokoneiden vaihtaminen on ihan iisipiisi-hommaa. Ei kannata tästä yhtään murehtia, kaikki menee hyvin! Joskus transit-alueellakin joutuu menemään uudestaan turvatarkastukseen, mutta sitähän ei kannata etukäteen stressata. Erityisesti kun poistuu EU-alueelta, usein tarkastetaan vielä uudestaan, mutta siinähän nyt ei ole mitään sen kummempaa, kuin menee vaan minne nuolet osoittaa :)

    Siltä varalta, että jos tavarat jää viipymään matkalle, kannattaa ottaa osoite perille mukaan, jonka voit sitten heti antaa niille handling-tyypeille, että osaavat toimittaa kamat perille. Samoin joku paikallinen puhelinnumero on hyvä olla antaa heille, koska tuskin vastaat suomalaiseen puhelimeen, jos soittavat myöhemmin perään... Ja rinkkakin kannatta yrittää saada lukkoon (mulla ainakin toimi sellainen rinkkapussi ja munalukko hyvin). Ihan siltä varalta, että jos laukku jää matkan varrelle, niin lentokentällä seisoskelevista laukuista valitettavasti häviää tavaraa, joten jos laukku on lukossa, niin tavarat pysyy tallessa.

    Mun kokemuksen mukaan kyllä kaikkialla Afrikassa, jossa mun laukku on jäänyt matkan varrelle, niin seuraavana päivänä oon saanut sen joko ovelle kiikutettuna tai sitten kentältä hakea itse. Älä huoli, siis! Kaikki menee hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sinulle Ruusunen :) Saat homman kuulostamaan helpolta ja sitä se varmasti onkin. Se vaan kun jännittää niin paljon, niin kaikki tuntuu isolta ja vaikealta :D Toi oli muuten hyvä vinkki että täytyy ottaa ylös järjestön osoite ja jonkun puhelinnumero jos kävisi taas niin ikävästi että tavarat katoaisivat. Jonkun lukon ajattelin kyllä rinkkaan varmaan laittaa ja ainakin sen suojapussin päälle laitan vielä matkatavarahihnan (lukollinen).

      Ai säkin oot reissannut Afrikassa :) Olisi kiva kuulla että misspäin? En kai mä muuten niin panikoisi noista tavaroista sillä useinhan ne saa tyyliin viikon sisään takaisin, mutta kun mulla oli tässä nyt se matkalaukkuepisodi joka ei ole vieläkään ratkennut. Mitä luultavimmin koko laukku on varastettu, mikä tuntuu ihan käsittämättömältä.

      Poista
    2. Jep, jep, reissaamalla oppii. Oon asunu lapsuuteni Senegalissa ja sitten monien eteläisen Afrikan maiden kautta päädyin naimisiin zimbabwelaisen miehen kanssa :) Tsemppiä! Kaikki menee hyvin!

      Poista
    3. Vau lapsuus Senegalissa, kuulostaa mahtavalta :) Tykkään maasta kovasti ja nytkin siellä tulee varmasti käytyä :) Kiitos paljon tsemppauksista!

      Poista
  6. Noista maista ei ole vaihtokokemuksia, mutta helposti riittää tommonen pari tuntia vaihtoihin :) Kentillä on kuitenkin opasteet minne sun pitää mennä. Meilläkin oli vaihtoaika kerran joku tunti ja silti ehdittiin hyvin :)

    Tietty on eri jos laukku jää jonnekin - meillä oli pelkät käsimatkatavarat joten ei tarvinut paljoa seikkailla..

    Mutta Nannuli, HYVIN SE MENEEE!! Älä ressaaa!

    Muistatko muuten kun kerran kirjoitin sulle että oot mun inspiraationi itseni voittamisen ja rohkaisemisen suhteen? =) NO, täällä kirjoittaa tyttö jolla on tästä päivästä alkaen MOOTTORIPYÖRÄKORTTI!!!! :)) Pitkäaikainen haave on nyt toteutunut... :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnaaa! <3 Sinä ihana, kiva kuulla susta vaikka et bloggaakaan nyt :) Ihanaa kun oot hengessä mukana! Ja hei vau, moottoripyöräkortti! Ihan uskomattoman hieno juttu! Musta ei olisi ikinä taas siihen :D Ihanaa kun sait haaveesi toteutettua :) Toivottavasti vielä joskus kirjoittelet ihanaa blogiasi :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)