keskiviikko 19. syyskuuta 2012

On meitä muitakin!

Yksi blogien parhaimmista puolista on ehdottomasti kohtalotovereiden löytäminen. Aika ajoin tulee selailtua esimerkiksi Blogilistaa siinä toivossa, että sieltä löytyisi jokin uusi mukava blogi seurattavaksi :) Niin sanotut massablogit kun eivät ole oikein mua varten. Toinen hyvä keino löytää uusia mielenkiintoisia blogeja, on lukea muiden bloggaajien kommenttiosioita ja klikkailla sitä kautta itseään uusille sivustoille. Mitä kautta te löydätte uusia kivoja blogeja?

Siitä lähtien kun sain päähäni lähteä Afrikkaan, olen tietysti etsinyt erilaisia matkailublogeja ja etenkin sellaisia, jotka liittyisivät Afrikkaan. On ollut ilo huomata, että on meitä muitakin "järkensä menettäneitä", jotka ovat sinne lähteneet - joko vapaaehtoistyöhön tai muuten vain :) Jotkut ovat jopa jääneet sille tielle! En ole siis suinkaan ainoa!

Niihin aikoihin kun päätin tuosta lähdöstäni, löysin myös ihanaisen Emman Ghana-aiheisen My Exploration-blogin, jossa hän kertoi vapaaehtoistyöstään ja muutenkin elämästään. Luin lähes kaikki postaukset yhden illan aikana, en vain malttanut lopettaa! Emmalla on jo ylipäätään niin loistava kirjoitustyyli, että suosittelen tutustumaan hänen blogiinsa, vaikka Afrikka aihealueena ei kiinnostaisi pätkääkään. Luen yhä edelleen Emman blogia ja olen saanut kyllä tosi hyviä vinkkejä hänen blogistaan!

Muita aiheeseen liittyviä blogeja ovat mm. seuraavat: 

Myötätuulessa - Hanna reissaa vähintään pari kertaa vuodessa. Hänen blogistaan löytyy vinkkejä niin Euroopassa matkusteluun kuin juttuja kaukokohteista. Joulukuussa Hanna lähtee Intiaan, kuinka jännittävää! 

Small notes with big heart from Africa - Mari & Noora olivat alkuvuodesta Ugandassa vapaaehtoistyössä ja oli upeaa seurata heidän elämäänsä siellä. He ovat jo (turvallisesti!!) palanneet takaisin Suomeen, mutta kannattaa silti lukea heidän juttujaan :)

Ghanalaisittain - Selene kommentoi matkavalmistelujani tänne omaan blogiini ja sitä kautta löysin hänen bloginsa. Upea blogi onkin ja mielenkiintoisia! Ihanaa, että hän on löytänyt onnensa Ghanan auringon alta :)  

Olisi kiva tosiaan kuulla mitä blogeja te luette (muut kuin Blogilistan TOP 10) ja etenkin matkailuaiheisia blogeja saa linkittää!! Kiitos! :)
 

2 kommenttia:

  1. Blogilistan kautta olen minakin loytanyt mielenkiintoista luettavaa. Saannollisesti etsin varsinkin muiden Kiinassa asuvien suomalaisten blogeja, onneksi niitakin on nykyaan jo useampia. Muistaakseni Blogilistan kautta loysin Nanna taman sinunkin blogisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla mitä kautta olet löytänyt blogiini :) Blogilista on kyllä tosi kätevä tapa löytää uutta kivaa luettavaa!

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)