maanantai 10. syyskuuta 2012

I smile up to the sky, I know I'll be alright. The sun is on my side and takes me for a ride.

Enhän minä mitenkään voi olla sanomatta teille kaikille ihanille ihmisille isoa kiitosta :) 

Sain upeita ja kannustavia kommentteja sekä sähköposteja, kiitos siis niistä! Aion säilyttää jokaisen. Muutama teistä ehti jo ihmetellä, miksei edelliseen postaukseen voinut kommentoida - olin tosiaan ottanut sen mahdollisuuden tällä kertaa pois, mutta te nokkelat keksitte sähköpostit :) Otin kommentoinnin pois, sillä en halunnut mitään säälikommentteja. En hakenut postauksellani sääliä, halusin vain ilmaista kuinka pettynyt ja surullinen olin. Ja tänään kun luin tuon kyseisen postauksen uudelleen, niin se kyllä paistoi siitä aika hyvin läpi ;)

En ole vieläkään kovin riemuissani, mutta ainakin nyt tiedän joidenkin ihmisten todellisen luonteen ja tiedän ketä haluan lähelleni ja ketä en. Eikös ne tosiystävät auta juuri sen myrskyn yli eivätkä anna sinun hukkua pahimmalla mahdollisella hetkellä? Vaikka ei hyväksyisikään toisen tekoja tai mielipiteitä, niin niitä ei silti tarvitse arvostella tai tuomita. 


Tiedän, että olen monien mielestä nuori ja naiivi. Mutta (valitettavasti) olen henkisesti suht kypsä ikäisekseni, sillä minun on aiemminkin elämässäni täytynyt olla vahva ja itsenäinen. Ja toki minusta on liikuttavaa ja ihanaa, jos joku jaksaa olla minusta aidosti huolissaan, mutta kun jokaisella asialla on rajansa. Lisäksi se on niin paljon siitä kiinni kuinka ilmaisee asiansa ja itseänsä. Tahdikkuus on aika mainio sana. Opin sen edellisessä työssäni kantapään kautta. En voinut 24-vuotiaana nuorena naisena mennä kertomaan 30 vuotta työelämässä olleelle ja johtaja-asemassa olevalle miehelle kuinka hän on mokannut. Minun piti yrittää toista keinoa, saada hänet itse tajuamaan virheensä ja näin "lempeästi" esittää asia hänelle. Näin sai hieman helpommin tuloksia aikaan. On siis hyvä, että minua on muistutettu sairauksista ja kulttuurieroista, mutta esitystapa: "Sut raiskataan rajalle" ei ole ehkä se parhain...

Haluan vielä kommentoida muutamiin teidän mahtaviin ajatuksiin näin yleisesti, vaikka vastaan teille kaikille vielä henkilökohtaisesti viimeistään huomenna: 

"En tiedä tuleeko sellainen tietynlainen seikkailunhalu sitten vaan jotenkin niin järkytyksenä jollekin, joka on täällä Suomessa tottunut saamaan kaiken valmiiksi pureskeltuna, eikä ole koskaan poistunut niiden mukavuusrajojen ulkopuolelle."

Voin niin allekirjoittaa tämän, vaikka se pelottaa minua ihan suunnattomasti. Me elämme täällä omassa pienessä kuplassamme ja kaikki tulee eteen valmiiksi pureskeltuna. Ihme kun huonoja uutisia ei vielä sensuroida mediassa, jokuhan voisi pahoittaa niistä mielensä? On niin järjetöntä olettaa, ettei koskaan tapahtuisi mitään pahaa. Toki toivon, ettei sen pahan tarvitsisi osua kohdalle juuri silloin kun olen yksin toisella puolella maailmaa, mutta onpa se paha iskenyt kohdalle Helsingin keskustassakin keskellä kirkasta päivää. Enkä ole kuitenkaan lähdössä mihinkään sodan keskelle Afganistaniin; uskokaa tai älkää mutta gambialaiset osaavat myös verbaalisen kommunikoinnin (jopa ymmärrettävän sellaisen) enkä jaksa uskoa, että kohdalle osuisi niin iso ongelma, mistä ei puhumalla selviäisi. Osui kohdalle nimittäin viimeksikin iso ongelma ja siitä selvittiin puhumalla. 


"En voi sietää ihmisiä, jotka jo ennen tekoja ja tapahtumia ovat aivan varmoja kaikesta siitä, mikä voi mennä persiilleen. Sitä ja tätä voi sattua ja mitäs sitten teet, jos ja kun??! Voi herranjumala jos alkaa ajatella jokaisen päivän alussa, että mikä kaikki voi tänäänkin mennä pieleen niin sama on sitten lopettaa elämästä. Saatat sängystä noustessasi vaikka kompastua ja kaatua ja siinä rytäkässä murtaa jalkasi, olisi varmaan parempi jäädä sänkyyn niin ei satu mitään!"

Tähän ei ole mitään lisättävää. Tämä on niin totta. Toki tässä tapauksessa kyse voi olla pelkästä terveestä huolenpidosta, mutta jossain välissä sekin ylittää kynnyksen ja muuttuu hysteeriaksi. Tai ei minulle ainakaan tulisi mieleenkään sanoa sydänleikkaukseen menevälle ihmiselle "Turhaan menet kun kuolet kuitenkin". Miten yksi positiivinen tsemppaava sana voi olla niin paljon itseltä pois? En väitä, että olisin aina ymmärtänyt kaikkien läheisteni ja tuttujen tekoja ja valintoja, mutta en ole niitä myöskään tiettävästi koskaan tuominnut. Silloin voi todeta neutraalisti vain että tsemppiä tai muuta vastaavaa.  

Täytyy nyt vielä hieman pohdiskella, mitä kirjoitan sitten reissun päällä tänne blogiin (pelkästäänkö niitä hyviä juttuja?), mutta sen tiedän että huomenna tulen kertomaan teille kivoja uutisia! Jänskää ;)  

PS. Kuunnelkaa Maija Vilkkumaan nerokas biisi "Lottovoitto", niin ymmärrätte ajatukseni. 

Tänään ihmiset kyräilee,
naapurit hurskastelee.
Lähikaupan myyjä tuntee sun mummon,
se kutsuu kylään sä et mee.

Sullon kassissa passi ja vaatteet jo,
sukkikset, hammasharja, lompakko.
Kirjoitit kirjeisiin: "Maailma soi,
mä lehden kun jäädä en voi."

Tänä yönä vihdoin sä pääset pois tästä paskamaasta,
täällä miehet tappaa toisiaan
ja sit sanotaan et olishan se hienoo jos näin ei ois,
tää on silti lottovoitto, torvensoitto, aamunkoitto kaiken korjaa,
koeta unohtaa.

Tänään selvemmin sä tiedät sä et tuu takaisin.
Tänne jääkööt muut ja tehkööt kaiken
niinkuin esi-isät aiemmin.
Joo täällä sua haukuttiin, huudeltiin,
hellittiin, kaulailtiin, suudeltiin.
Kuule kun maailma kaukaa soi,
sä lähdet kun jäädä et voi.

Tänä yönä vihdoin sä pääset pois tästä paskamaasta,
täällä naiset tappaa toisiaan
ja sit sanotaan et olishan se hienoo jos näin ei ois,
tää on silti lottovoitto, torvensoitto, aamunkoitto kaiken korjaa,
koeta unohtaa.

Kumarrat siniristii,
saat olla juoppo, et nisti.
jos huudat sä oot ehkä terroristi.
Ei saa vaivata ketään,
pitää kätellä setää,
väsyneet hävitetään, älä luovu mistään.

Vihdoin sä pääset pois tästä paskamaasta,
täällä lapset tappaa toisiaan
ja sit sanotaan et olishan se hienoo jos näin ei ois,
tää on silti lottovoitto, torvensoitto, aamunkoitto kaiken korjaa,
koeta unohtaa.

Sä pääset pois tästä paskamaasta,
täällä miehet tappaa toisiaan
ja sit sanotaan et olishan se hienoo jos näin ei ois,
tää on silti lottovoitto, torvensoitto, aamunkoitto kaiken korjaa,
koeta unohtaa.

10 kommenttia:

  1. voi mitä ajatuksia! Mutta tuo on niin totta tuo, että ystävyys mitataan silloin, kun sitä ystävää tarvitsee, oli se sitten mitä vain. Kovana kolauksena olen itsekin viime aikoina saanut kokea sen, että 90% ihmisistä ei ole sitä, mitä olen vuosia heidän kuvitellut olevan. Pahempinakin aikoina on ollut epäilyksensä, mutta joku positiivari mun sisällä sai kuvittelemaan kaiken taas paremmaksi, kuin mitä todellisuus on. Pettymys joihinkin ihmisiin on täälläkin itseasiassa tosi kova, mutta ehkä mä vielä nousen. Siksipä juuri, supertsempit sulle, ja kiitos kun olet yksi niistä, joka toteuttaa mun lapsuudenunelmaa. Kyllä mäkin vielä hankin ammatin, josta on hyötyä Afrikassa. Itseasiassa, se oli ekoja asioita, joita kerroin TOTEUTTAVANI, kun ryhdyttiin kunnolla seurustelemaan nyk. miekkoseni kanssa. Että get used to the plan or leave. Tarpeeksi kun muistuttaa, niin alkaa uskoa siihen. Hyvässä ja pahassa. Ota ilo irti siitä hyvästä. Voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Cecilia ja kiitos kovasti kommentistasi :) Oli kyllä aika kylmä rätti vasten kasvoja huomata, ettei jotkin ihmiset tosiaan ole sitä mitä olet heidän luullut olevan. Mutta toisaalta ehkä se oli onni onnettomuudessa, sillä en ainakaan haluaisi pitää yhtään kauempaa sellaisia ihmisiä lähelläni. Vau, kiva kuulla että sinullakin on Afrikka haaveena :) Oletko koskaan miettinyt mitä haluaisit tehdä siellä? Toivottavasti voit jonain päivänä toteuttaa haaveesi :)

      Poista
    2. Juu, onhan se parempi, että jossain vaiheessa se todellinen luonne paljastuu, niin voi sitten jättää ainakin epävarmuuden sellaisen henkilön kohdalla taakseen. Ja Afrikka hmm :) Varmaankin päällimmäisenä ajatuksena on ollut saada tehdä jonkintyyppistä opetustyötä esim. lasten ja nuorten kanssa, ja sitä kautta ehkä jopa "valistaa" ja auttaa käytännön asioissa paikoissa, joissa ihmisarvo on edelleen hyvin kyseenalainen. Antaa palan jotain sellaisia elämänarvoja tai taitoja, jotka saisivat uskomaan tulevaisuuteen, ehkä erilaiseen sellaiseen? Ja mistäs juuri luin, että jos osaa lukea ja laskea, niin jo nämä kaksi pientä yksinkertaista asiaa auttavat jo siinä, että sellaista ihmistä on vaikeampi vaikkapa huijata kun -taidotonta. Tietysti jos haaveen toteutuessa tilanne sitä vaatii, olen oikeastaan valmis käyttämään mitä vaan silloisia taitojani muiden auttamiseen. Näinhän se on, että mä olen jo nyt saanut omassa elämässäni niin paljon, että ei ole paljon pyydetty lähteä vapaaehtoiseksi muutamista kuukausista vaikkapa vuodeksi. Mutta juuri nämä naisten asiat ja ihmisoikeudet yleensäkin ovat tosi lähellä sydäntä. Ja ne lapset, opetustyö on mukavaa :)

      Poista
    3. Anteeksi kun vastaus kestää, en aina huomaa näitä aiempiin postauksiin tulleita viestejä vaikka niistä tuleekin sähköpostiini erillinen ilmoitus. :)

      Ja juu, tuollaista työtä mistä sinä haaveilet, on suht helppo lähteä tekemään Afrikkaan, ts. paikkoja löytyy ja vaihtoehtoja riittää. Ei ole siis ainakaan sen puoleen mikään mahdoton haave. Ja olet oikeassa, että lukeminen, laskeminen ja kirjoittaminen ovat taitoja, joista on todella hyötyä. Kyllähän sitä voi miettiä jo omallekin kohdalleen minkälaista elämä olisi jos tuollaisia taitoja ei olisi. Itse menen työskentelemään nyt lähinnä naisten kanssa, joka on sekin huippujuttu. :) Lapset ovat myös lähellä sydäntäni ja olen ajatellut puuhailla heidän kanssaan kaikenlaista sitten esim. vapaa-ajalla. He ovat niin uskomattomia - ei sitä edes usko ennen kuin näkee :)

      Mutta tosiaan, toivottavasti pääset vielä toteuttamaan haaveesi! Kannattaa aloittaa suunnittelu ajoissa :) Suomessa on monia organisaatioita jotka järjestävät vapaaehtoistyöpaikkoja tai sitten kannattaa olla ihan suoraan yhteydessä paikalliseen järjestöön niin kuin minä tein.

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)