torstai 10. toukokuuta 2012

Kuvitan meidät kauas ilta-aurinkoon nään kun kutsun sua mukaan aallokkoon.

Oli yö. Oli paljon ajatuksia. Oli paljon ikäviä ajatuksia: 

Entä jos en selviäkään?
Entä jos viisi kuukautta on liian pitkä aika?
Entä jos en osaa nukkua yksin?
Entä jos minua pelottaa öisin?
Entä jos kuolen ikävään?
Entä jos olen yksinäinen?
Entä jos sairastun pahasti?
Entä jos tulen sinkkiarkussa takaisin?
Entä jos joudun väkivallan kohteeksi?


Entä jos en tunnista poikaystävää enää palattuani takaisin?
Entä jos hän ei enää rakasta minua?
Entä jos koira ei heiluta häntäänsä kun palaan?
Entä jos en haluakaan tulla kotiin?
Entä jos koti ei enää tunnukaan kodilta?

Näitä ajatuksia tuli pohdittua muutama tunti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ahdisti. Ei ihme, että oli tavallista huonompi maaanantai. 

Toisaalta tiesin, että joudun kohtaamaan pelkonikin jossain vaiheessa. Ei aina voi olla rohkea, joskus pitää uskaltaa myös pelätä. Nyt tiedän mitä pelkään enkä enää pelkää puoliksikaan yhtä paljon. Helpottavaa.  

9 kommenttia:

  1. Mielestäni otat hurjan ison ja rohkean askeleen lähtiessäsi mukaan vapaaehtoistyöhön ja vielä Afrikkaan!:) Kuitenkin olen myös miettinyt miten ison ratkaisevan askeleen ehkä otat, itse pelkäisin nimenomaan 4 viimeistä kysymystäsi, jotka sanoisinko ratkaisevat varmasti loppuelämän "isot kysymykset". Jos kaikkiin noihin vastaukset on päinvastaiset ja hyvät, varmasti olet löytänyt 100% elämäsi rakkauden ja täällä blogissa saadaan alkaa suunnitella häitä!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se joo iso askel, sitä ei voi kieltää :) Onneksi olen niin innoissani etten muista pelätä tai epäröidä :) Siitä tiedänkin, että tämä on ainoastaan hyvä juttu. Ja oikeassa olet, neljä viimeisintä kysymystä ovat kieltämättä aika merkittäviä.

      Poista
  2. Hyvä, että osaat pukea mietteesi kuitenkin sanoiksi, ettei mielessä ole vaan sellainen epämääräinen pelon rypäs. Ja kuten sanoit, nyt kun tiedät mitä pelkäät niin se jo itsessään helpottaa. Mutta sitten kun olet toteuttanut tuon matkan ja selvinnyt, niin sitten et todennäköisesti enää pelkää ollenkaan noita juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä joo helpottaa kun tiedostaa mitä pelkää ja nyt mulla on tässä vielä 170 päivää aikaa prosessoida päässä (ja blogissa) kaikkea tätä. :)

      Poista
  3. voi muru!! voin tuntea noista kysymyksistä ahdistuksen määrän tänne asti. Tällaisessa tilanteessa pelko ja epävarmuus lienee ihan normaalia, olethan kuitenkin tekemässä niin suurta elämänmuutosta. Samaa mieltä olen Ewelynin kanssa, että jos kaikki vastaukset kysymyksiisi osoittautuvat hyviksi, et todella löytänyt elämäsi miehen (ja koiran :D)

    tsemppiä nanna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna <3 Oli kyllä pieni ahdistus kyllä maanantaina. En edes tiedä mistä nuo kaikki kysymykset tulivat yhtäkkiä. Ehkä se kuuluu tähän koko juttuun? Ja tosiaan ihan normaaliahan tämä on ja onneksi tiesin että jossain vaiheessa tämä on edessä. Ei kaikki voi olla aina ihanaa ja kivaa, välillä pitää myös ahdistua :) Toivottavasti olisin juu löytänyt elämäni miehen ja koiran :P

      Poista
    2. Kyllä, ei aina voi olla elämä ruusuilla tanssia, ja noita kysymyksiä tulee aiheesta kun aiheesta kun oikein alkaa miettiä :)

      Poista
  4. Nanna, sinut on haastettu yhteentoista kiperään kysymyksee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai paha paikka edessä! Kiitti ihana! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)