maanantai 12. maaliskuuta 2012

Tie.

Lupasin kirjoitella teille lisää reissustani kunhan olisin ensin selvinnyt shokistani. On tämä vieläkin ihan uskomatonta, että unelmastani tulee totta. Pääsen itse tekemään siitä totta. 

Postauksessa tosiaan jo vihjasinkin tästä, mutta kerrattakoon vielä. Lähden siis vapaaehtoistyöntekijäksi. Niin kuin poikaystävä totesi: "Meidän Nannasta tulee kaivonrakentaja". Heh, ei nyt ihan sentään. Tosin kyllä sellaisenkin rakennan, jos lapio annetaan käteen. Kuitenkin...Olen aina tiennyt, että haluan jossain vaiheessa elämääni lähteä ulkomaille ja poikaystäväkin on tiennyt tämän jo suhteemme alusta lähtien. En ole kuitenkaan kokenut vaihto-oppilaaksi lähtemistä omaksi jutukseni, saati sitä että lähtisin muuten vain lomailemaan pidemmäksi aikaa..siksi en ole ehkä tehnytkään tämän eteen mitään aiemmin. Kunnes sain tammikuussa koulun sähköpostiini yleisen viestin, jossa kerrottiin vapaaehtoistyöstä. Samassa tajusin, että tässä se on. Tätä mä haluan tehdä. Haluan saada breikin arkeen ja samalla auttaa. Oppia ja kasvaa.

 E, tää on sulle <3 Tällaista siellä on... ;)

Olen vähän sellainen fifty-fifty ihminen. Jotkin asiat teen tasan niin kuin järki käskee ja jotkin asiat päättää sitten täysin sydämeni. Kouluni päätti järki. Järki vastusti rakastumasta vanhempaan mieheen, joka asui tuolloin kaukana minusta, mutta sydän voitti ja eipä ole tarvinnut katua. Tämäkin päätös lähteä nyt, oli täysin sydämen tekemä päätös. Ehkä sitä kiroaa sitten kun sairastaa yksinään jossain kaukana muissa maailmoissa. Toivottavasti ei. 

Hain tosiaan vapaaehtoistyöhön erään suomalaisen yhdistyksen kautta, mutta aloin hieman arastella heidän jäätäviä hintojaan, joten ennen haastattelua en tehnyt muuta kuin googletin kaikki illat eri vaihtoehtoja, meilailin eri maihin ja etsin sopivaa vaihtoehtoa. En edes muista mistä tuon lopullisen paikan löysin, mutta se tuntui heti hyvältä. Otin suoraan yhdistyksen johtajaan yhteyttä ja hän antoi minulle hakuohjeet. Hetken tuli tuolloin vielä arvottua maata, mutta vierailut Ulkoministeriön sivuilla ja etenkin matkustustiedotteet osiossa, vahvistivat myös päätöstäni. Eli lähden Gambiaan. Tuohon ihanaan maahan! Paikan päällä tulen työskentelemään mm. kouluissa ja ihmisoikeuksien parissa, joka on aivan mielettömän hieno juttu! Juuri sitä toivoinkin. Voisiko merkityksellisempää työtä olla..Yhdistystä en tule julkisesti kertomaan, sillä en kerro täällä muitakaan työpaikkojani.     


Peloista. Niin mähän menen tosiaan sinne pelottavaan ja villiin Afrikkaan, jossa viidakon lait jyräävät. Että mua jaksaa huvittaa ihmisten ennakkoluulot. Mutta se niistä. Mua ei pelota, että mä en pärjäisi siellä, mä en oikeastaan pelkää että mua häirittäisiin siellä. Ihan yhtä paljon pelkään noita asioita täällä kotonakin. Eniten mua "pelottaa", oikeastaan mietityttää se, että jos ja kun sairastun, niin joudun sairastamaan yksin. Ja silloin kun mä sairastan, niin taannun lapsen tasolle. Nalle on tyyliin ainoa, joka pelastaa minut varmalta kuolemalta. Oksentaminen on jotain hirveintä maailmassa, vaikka yleensä se helpottaakin oloa. En ole ikinä tajunnut tuota selitystä. Olen kyllä luvannut äidille, että jos sairastun pahasti, niin tulen kotiin. Toisaalta pahasti kipeänä lentäminen ei kyllä nappaa yhtään, sillä kaikki kivut ja muut tuntuvat tsiljoona kertaa pahemmilta lentokoneessa. 

Ja älkää nyt tuomitko näitä mun ongelmia heti, mutta myönnetään että mua hieman huolettaa myös elopainoni. Olen ihan normaalipainoinen, en edes painoindeksien alarajoilla, mutta viime reissullakin minulta lähti jo neljä kiloa kahdessa viikossa. Olisin suoraan sanottuna aika karsean näköinen jos laihtuisin kymmenenkin kiloa. Eikä kannata antaa mitään "senkus syöt" neuvoa, sillä kuumuudessa ruokahaluni katoaa eikä pakkosyöminen ole kovin kivaa. Lisäksi tuolla reissussa ruokavaliostani katoaa lähes kokonaan kaikki "huonot" hiilihydraatit, kuten valkoinen leipä (leipä yleensäkin), kaikki makeat jutut sekä peruna ja pasta. Jos syö lähinnä hedelmiä, kanaa tai kalaa ja riisiä, niin aika paljon saa vedellä napaansa, ettei laihdu. Etenkin kun tulen kävelemään siellä kaikki välimatkat eli liikunta ei katoa mihinkään. No täytyy toivoa parasta, etten ihan kuihdu...herkkuja saa lähettää ilomielin kiitos! :)

Saa nähdä minkälaisia leimoja otsaani lätkäistään tämän reissun takia. Ihmettelen hieman, ettei kukaan ole sanonut minun olevan hippi. Pitäisköhän kietaista sellainen nauha päähän? En ole hippi, en polta marihuanaa, en ole uskovainen, en ole maailmanparantaja. Toivottavasti kaikki tajuaisivat, että olen edelleen se sama Nanna. En ole muuttunut enkä muutu mihinkään. Korkeintaan parempaan suuntaan eli luovun kiukusta ja stressistä. Voin ja aionkin käyttää ihan samoin kuin ennenkin Longchampin laukkuja ja hajuvesiä. Ei minun tarvitse muuttua tämän takia eikä minun tarvitse luopua mistään. Olen vain niin onnekas kun olen saanut ilmaisen koulutuksen, tiedän elämänvaaroista ja muista. Kuten kirjoitin hakemuskirjeeseenikin - totta kai haluan auttaa, jos minulla kerran on sellaista tietotaitoa mitä muilla ei ole. 

PS. Synttäreitäni ajatellen, meillei ei mahdu kaappiin enää yhtään uutta astiaa. Sen sijaan matkatili on vielä suht tyhjä, samoin rinkkaa ei löydy vielä kaapista...

Kuvat A.K.

12 kommenttia:

  1. oijoi! mä kattelin just viikonloppuna kilroyn sivuilta ensin maailmanympäri reissuja ja sitten niitä vapaaehtoistyö hommia.. ihanaa että on ihmisiä jotka haluavat vapaaehtoisesti auttaa :)

    ja hei, kun totut siihen ilmastoon niin eiköhän se ruokahalukin sieltä sitten ala tulla :)

    VastaaPoista
  2. Olipa hyvä ja pohdiskeleva kirjoitus jälleen, näitä lisää! :) Mä oon täysin luottavainen sun pärjäämisen suhteen. Oot kuitenkin niin itsenäinen ja päättäväinen, että varmasti asiat sujuu hyvin, varsinkin kun on kyseessä sulle jo tuttu maa. Ja ehkä sairastelemalla yksin oppii vahvemmaksi siinäkin asiassa :)

    Ja tosta leimaamisesta sen verran, että tuntuu että varsinkin vanhemmat ihmiset monesti kummastelee jos lähtee köyhempiin maihin pidemmäksi aikaa, mutta ei siitä kannata välittää. Sellaiset ihmiset kummastelevat niin monia asioita joka tapauksessa :P Suurimman osan mielestä vapaaehtoistyö, reppureissaus ym on jo aika yleistä, joten varmasti positiivinen palaute voittaa yksittäisten ihmisten ennakkoluulot :)

    VastaaPoista
  3. Vau, kuulostaa upealta mahdollisuudelta ja kokemukselta! Ainut mitä ihmettelen, on tuo pohdinta "leimautumisesta" - ei tulisi mielenkään. Toki omalle kohdalleni saattaa vaikuttaa se, että todella moni ystäväni on ollut vapaaehtoistyössä maailmassa, ja sinänsä tämä aihe on "tuttu".

    Ilolla olen seuraamassa matkaasi maailmalle, ja kuulla kaikkia kokemuksia, elämyksiä, pelkoja ja pohdintoja. :)

    VastaaPoista
  4. Mä en kummastellut kyllä yhtään sun päätöstä lähteä vapaaehtoistyöhön. Ajattelin vain että olet fiksu nuori ihminen joka haluaa auttaa ja nähdä maailmaa :)

    Olet kyllä rohkea kun lähdet ihan yksin ja pystyt jättämään miehesi Suomeen. Mun täytyy sanoa että mä en lähtisi yksin ilman miestäni pidemmäksi aikaa minnekään. Syyt löytyy kyllä ihan siitä että ollaan käyty yhdessä läpi aika rankkoja asioita ja jotenkin olo on sellainen että meillä on hyvä olla yhdessä ja asiat tehdään yhdessä jos tehdään ja halutaan kokea asioita yhdessä. En nyt tarkoita sitä etteikö mitään voisi tehdä yksin mutta siis esimerkiksi useamman kuukauden ulkomailla oleminen yksin tuntuisi todella oudolta meidän kohdalla.

    Jos en seurustelisi ja elämäni olisi mennyt muutenkin eri tavalla niin silloin voisinkin lähteä yksin maailman ääriin. Sitä vaan kun ei koskaan tiedä miten elämä vie niin ollaankin puhuttu että jos joskus jompikumpi haluaa vaikka töihin ulkomaille niin sitten lähdetään kyllä molemmat.

    En tiedä saitko mitään selvää tästä mun selostuksesta. En todellakaan tarkoita että teidän parisuhde olisi jotenkin huono siksi että toinen jää Suomeen. Kerroin vaan oman tilanteeni asiasta :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa tosi mahtavalta, niin suunitelma kuin sinäkin! Kovasti tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Minna: Meinaatko säkin vai lähteä? :) Ja joo, mietin kyllä tuota samaa, että eiköhän se ruokahalu palaile kun totun siihen ilmastoon. Tosin siinäkin voi mennä oma aikansa, jolloin ehdin laihtua. Mutta ei jaksa murehtia liikaa etukäteen :D

    Hanna: Kiitos kovasti! :) Mä oon kyllä itsenäinen ja päättäväinen, ehkä välillä vähän liikaakin. Menen vaikka läpi harmaan kiven, heh :D Ja oon samaa mieltä sun kanssa tosta leimaamisesta, täytyy vaan yrittää olla välittämättä. Ei kuitenkaan jaksaisi ihan jokaiselle selittää, miksi haluan vaihtaa "hyvän" elämäni täällä "köyhempään"...

    Satu: Kyllä tuollainen leimaaminen on kuule ihan yleistäkin :) Enkä yhtään ihmettele vaikka jotkut tekisivät sitä munkin kohdalla, sillä olen ollut joskus aika bilehile sun muuta. Kaikki eivät heti välttämättä usko että musta on tähän tai sitten he luulevat että olen menettänyt järkeni :D

    Reetta: Kiitos kovasti kommentistasi! :) Ja "eriävät" mielipiteet ovat aina tervetulleita. Kuitenkin, kaikki ihmiset niin kuin myös parisuhteet ovat erilaisia. Meillä on pitkä yhteinen tausta takana, uskallan lähteä sillä pystyn luottamaan siihen ettei mikään muutu, ainakaan huonompaan suuntaan. Olemme myös ennenkin olleet 1,5 vuotta kaukosuhteessa, joten ikävöinti ei ole uutta. Tulemme varmaan myös pitämään lähes päivittäin yhteyttä toisiimme, joten en jää tavallaan mistään paitsi. Tiedän, että saan tukea poikaystävältä vaikka olisinkin toisella mantereella, ei meidän tarvitse pitää aina toisistamme kiinni. Lisäksi mä olen erittäin itsenäinen ihminen, välillä lähes erakko:D Että näin meillä.. :)

    Ansku: Kovasti kiitos tsempeistä, niitä tulen kyllä ennemmin tai myöhemmin tarvitsemaan! :)

    VastaaPoista
  7. Suunnitelmasi kuulostaa upealta ja kokemuksesta tulee varmasti opettava ja antoisa.
    Itsekään en kyllä olisi voinut kuvitellakaan että tuollaisesta asiasta voisi jotenkin leimautua. Olen kuvitellut sen olevan niin yleistä (siis ylipäätään maailmalla matkaamisen) ettei kenellekään tulisi mieleenkään laittaa jotain merkkiä otsaan. Mutta kaipa se niin riippuu ihmisen ympäristöstä, jokatapauksessa uskon että osaat olla siitä välittämättä.

    Tuo ruokavalio ja laihtuminen on ihan totta ja hyvä että mietit asiaa jo nyt. Mutta uskon myös, että ruokahalu tosiaan palaa kun olet ehtinyt tottua ilmastoon, toki se voi viedä aikaa.

    Kivaa lukea jatkossakin näitä pohdintojasi asian tiimoilta!

    VastaaPoista
  8. Teea: Kyllä ainakin maailmalla matkailu on yleistä, mutta mä en ainakaan tunne kovin montaa naista, joka olisi lähtenyt yksin Afrikkaan. En halua mitenkään siis korostaa itseäni. Ehkä mun kaveripiirissä tämä ei sitten vain satu olemaan yleistä :) Ja tosiaan noissa mun pohdinnoissa on aika pitkälti taustalla se, että mun läheisistä kovin moni olisi tuskin uskonut mun ryhtyvän koskaan tällaiseen :D

    VastaaPoista
  9. Vautsi. Kuulostaa hienolta! Itselläni ei rohekus riittäisi. Sinulle tulee varmasti ikimuistoinen matka!

    VastaaPoista
  10. Anna: Kiitos, täytyy toivoa että oma rohkeus riittää loppuun asti, hih! :P

    VastaaPoista
  11. Ihan mahtava juttu! SIis oon tosi onnellinen sun puolesta, että pääset tekemään jotain näin mahtavaa ja auttamaan muita. Tämä olisi myös oma unelmani, toivottavasti se joku päivä totetutuu. Kotimaassa yritän tehdä töitä eläinten oikeuksien puolesta, mutta ihmisten oikeudet ovat myös asia jota meidän jokaisen olisi tärkeä miettiä.. Tsemppiä ihana Nanna (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rimma, kiitos kivasta kommentistasi! :) Unelmiensa eteen kyllä kannttaa taistella jotta ne saa toteutettua. Muuten voi myöhemmin harmittaa. Ja tosiaan, ihmisoikeudet ovat tärkeitä - kaikki meistä eivät valitettavasti ole yhtä onnekkaita kuin me usein täällä Suomessa...

      Poista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)