sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Uusia kokemuksia!

Eilen tuli kokeiltua jotain uutta, nimittäin liikunnan saralla. Menimme äitini kanssa yhdeksältä alkavalle zumba-tunnille. Odotukset olivat aika korkealla, sillä välillä sitä ehkä kaipaa hieman vaihtelua salitreeniin ja spinningiin. Sitä paitsi zumba-tunneilla on hyvää musiikkia, mitä olen joskus salista kuullut...

Tunti oli tosiaan uusi kokemus, olen onnellinen että tuli mentyä. Mutta valitettavasti zumba ei ollut minua varten. Olo oli kuin kirahvilla balettitunnilla. En siis hallitse lainkaan käsiäni ja jalkojani, en ainakaan samanaikaisesti. Kun ei ole lainkaan rytmitajua, niin tuollaisella tunnilla elämästä saattaa tulla yllättävän vaikeaa. Oikeastaan luovutin jo puolessa välissä tuntia ja menin crossailemaan. Tuli niin järjetön häpeä :D

Niin totta!


Äidilläni meni huomattavasti paremmin, sillä hän on käynyt aiemmin lattaritanssitunneilla. Olen aina niin halunnut innostua tuollaisista lajeista, mutta se vaatisi niin tavattoman paljon hermoja ennen kuin oppisin askelkuviot. Ja kuten se eilenkin huomattiin, että jos niitä askelkuvioita ei osaa, niin eipä siitä mitään tule. Pysyköön siis spinning siis lajinani! :) 

Kuva lainattu

10 kommenttia:

  1. eikä, reppana! :D
    mä muistan että alkuun zumba tunnilla oli vähän semmonen kirahvi olo kans, mutta tykkäsin kyllä! kävin viimeksi 2010 kesällä, hups! :p en varmaa enää osaisi yhtään..

    VastaaPoista
  2. Minna: Reppana todellakin! :D Tuolla tunnilla oli niitä askelkuvioita treenattu jo useampi tunti niin ei siihen oikein päässyt mukaan :/ Olis pitänyt mennä sellaiselle tunnille jossa näytetään kaikki kädestä pitäen :D

    VastaaPoista
  3. Voi sua! Toi on kyllä vaikea tilanne, jos muut on tehny jo samaa askelsarjaa edellisillä kerroilla... Mutta ainakin kokeilit! :) Mun mielestä zumba on hauskaa, mutta jotenkin mä tykkään osallistua vähän "rankemmille" liikuntatunneille, minkä jälkeen on oikeasti ihan poikki ja lihaksissa tuntuu. Johtuu varmasti siitä, että mun liikuntapaikka on niin kaukana, joten kun sinne asti raahautuu niin haluaa kunnon treenin. Zumbailla voi vaikka kotona jos siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
  4. Hanna: Se oli joo aika hankalaa kun muut osas jo ne askeleet ja itse seiso siellä sormi suussa :D tarviis vaan pinnaa ja harjoitusta! Mullakin on kyllä toi sama että rankat tunnit on parhaita, se rääkätty olo on niin paras :P

    VastaaPoista
  5. Ohjaajakin vaikuttaa hurjasti siihen, millainen tunti on. :) Kun mä kävin elämäni ekoissa zumbissa, oli ohjaaja ihan huippu ja tällainen tumpelokin pääsi hyvin mukaan. Sen jälkeen olen käynyt sellaisellakin tunnilla, jolta lähdin kesken.
    Mutta ihmiset on toki erilaisia. Mä en ole koskaan uskaltautunut spinningiin, koska uskon sen olevan tylsää..? :D Toki mä pyöräilen niin paljon, että mieluusti kaipaan urheilulta jotain muuta.

    VastaaPoista
  6. Marika: Totta kyllä tuokin! :) Täytyy ehkä kokeilla joskus uudestaan tuota zumbaa jollain muulla ohjaajalla. Ja ei, mun mielestä spinning ei ole tylsää. Meidän salilla vaihtuu ohjelman 2-3 viikon välein, musiikki on erilaista ja toki myös ylä- ja alamäet tuovat vaihtelua :)

    VastaaPoista
  7. Ai, siinä on jotain tiettyjä askelkuvioitakin? Olen hölmönä luullut, että se on jotain tosi helppoa veivaamista. =D
    Rytmitajua itseltä löytyy, mutta askelkuvioiden muistaminen on sitten ihan toinen juttu. ;)

    VastaaPoista
  8. RagDoll: Kyllä on juu! :D Mäkin luulin että sen kun keikuttelee lantiota niin hyvä on. Ei se nyt ihan niin sitten mennytkään :D Lisäksi se oli haastavaa kun käsiä ja jalkoja pitää liikuttaa yhtä aikaa, haha :D

    VastaaPoista
  9. Mä todella kannustaisin kokeilemaan uudestaan. Eka kerta lajissa aina hankalaa :) Ketään ei oikeasti haittaa vaikka hyppelisit haaraperushyppyä muiden tehdessä hienoja askelkuvioita. :)Nimim. zumbaillessa ekaa kertaa käyneenä NIIIN hukassa, mutta toisella kerralla jo jotenkin mukana :)

    VastaaPoista
  10. Satu: Kiitos kannustuksestasi, voipi olla että kokeilen vielä joskus uudelleen :) Mutta tosiaan voisi mennä sellaiselle tunnille, missä on eri ohjaaja :) Ja se mun meno oli todella haaraperushyppyjä, haha :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)