lauantai 28. tammikuuta 2012

Yhdessä tarpoen.

Taas tuli sitten yksi vuosi lisää yhteiseen taipaleeseen poikaystävän kanssa, tai no avomiehen, jos tarkkoja ollaan. Kyllähän se on aina vähän semmoinen vau-juttu. Vau oikeasti, että joku on kestänyt minua jo monen vuoden ajan. Vau oikeasti, että minä olen kestänyt jotakuta jo monen vuoden ajan. Joskus vähän heikommin, useimmiten kuitenkin onneksi vahvemmin. 


Ja sitten siihen tabuun. Asiaan, josta meillä ei puhuta. Asiaan, josta on väännetty tyttöjen illoissa kyllästymiseen asti. Ja, josta tytöt löi vetoakin ennen meidän matkaa. Harmi, ettei ollut kunnon panoksia, olisin voittanut (taas) hyvät rahat. Olihan mullakin odotuksia matkan suhteen, mitä sitä kieltämään. Olishan se ollut kivaa ja jännää, mutta...Olen aina sanonut, etten vastaa myöntyvästi missään muualla kuin ulkomailla, jos niikseen tulee. En edes tiedä mistä tuo juontaa juurensa, mä ja mun päähänpistot. Onneksi ne odotukset eivät olleet todellisia, sillä se taisi jäädä tällä kertaa kengistä kiinni. :D Haha. Lenkkarit on meillä nähkääs nounou!

En mä nyt ihan tosissani ole. Meillä nyt vain satutaan kulkemaan yhdessä, mutta erikseen. Ja kun tarkemmin ajattelee, niin se on ainoastaan vain hyvä juttu :)

Kuva lainattu.

9 kommenttia:

  1. Onnea vuosipäivän johdosta! Ja hei, puoli vuosikymmentä jo täynnä, se on jo jotain :)
    (Hmm, taidan olla jotenkin jumissa näin aamutuimaan, mutta en oikein tajunnu tota lenkkarijuttua... Tai siis muuten tajusin sen kappaleen, mutta siis häiritsikö sua A:n lenkkarit vai mitenpäin? :) )

    VastaaPoista
  2. Hanna: Kiitos! :) Niin on joo puoli vuosikymmentä tosiaan takana, kuulostaa tosi pitkältä ajalta vaikka se onkin mennyt ihan hujauksessa :) Joo, siis A ei tykkää mun lenkkareista ja vitsailin että se jäi nyt tällä kertaa vääristä kengistä kiinni :P

    Minna: Kiitos kiitos! <3

    VastaaPoista
  3. Onnea teille! Miksihän tutut joskus luulee että matkalla kosittais.. No, nyt ei ole kosintaa tiedossa vähään aikaan, vaikka olisihan se rinkula kiva saada sormeen parin vuoden sisään! :)

    VastaaPoista
  4. Miss M: Kiitos Miss M :) Mulla ne luulee ehkä sen takia niin että olen kertonut heille tuosta toiveestani! Muuten on kyllä paha sanoa :) Nythän olisi tietysti karkauspäivä ensi kuussa, jos haluaisi itse tehdä ratkaisevan liikkeen ;)

    VastaaPoista
  5. Onnea vuosipäivän johdosta! :) Muistathan aina jättää tuosta halustasi hieman vihjeitä, koneelle hääsivut auki... ;)

    VastaaPoista
  6. Maija: Kiitos kaunis! Etenkin tuosta hyvästä vinkistä, täytyy ehkä sitten joskus koittaa ;)

    VastaaPoista
  7. Itselläni on miehen "pehmittäminen" vielä käynnissä naimisiinmenon suhteen. Muutaman kuukauden päästä yhteistä taivalta takana jo 10 vuotta, mutta ei tässä vielä mikään kiire ole :) Kihloissa on oltu 5 vuotta, joten lupaus on kuitenkin annettu ;)

    VastaaPoista
  8. Satu: Ohoh, tehän olette olleet kauan jo yhdessä :) Mutta juu, sulla tosiaan on jo se lupaus! Sitä vielä tässä odotellessa.. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)