keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Luopumisen aika.

Kyllähän mä tiesin, että nämäkin päivät ovat joskus edessä. Mutta kyllä se silti kirpaisi aika syvältä, kun tajusin että missä mennään. Yhtenä iltana makoilimme poikaystävän kanssa sängyllä ja hän sanoi, että hänellä olisi minulle jotain asiaa, mistä en ehkä niin pitäisi... Veikkasin, että hän haluaisi ruohonvihreät seinät makuuhuoneeseemme tai jotain muuta yhtä päätöntä. No, veikkaus osui aika lähelle, mutta silti niin kauas. Ehkä ne ruohonvihreät seinät olisivatkin sittenkin olleet ihan jees...


Nimittäin sain kuulla, että on luopumisen aika. Sydän jätti oikeasti yhden lyönnin välistä. Meidän koti menee myyntiin. Huh.Tämä koti, johon en oikeastaan halunnut alunperin edes muuttaa, mutta jonka me sitten remppasimme yhdessä kodiksi. Tämä koti, joka on tuntunut aina enemmän kodilta kuin edes lapsuuden kotini. Tämä koti, johon on aina ollut niin kiva tulla. 


En enää kiinny materiaaliin, kiitos poikaystävän. Mutta tässä kodissa olen niin kiinni, etten tiedä miten voin päästää irti. Olisi niin paljon helpompaa lähteä täältä, jos täällä olisi ollut kurjaa. Kuitenkin..joskus elämässä on vain mentävä eteenpäin ja niin on nytkin. Älkää käsittäkö väärin, kyllä haluan ottaa seuraavan askeleen, se vain vaatii hieman sulattelua vielä... :)

Kotiin liittyviä juttuja voit lukea mm. seuraavista:
Kesäparveke

PS. Poikaystävän pyynnöstä väännän tämän vielä rautalangasta, että meidän puhelimet eivät ole tänään ihan tukossa. Ei, me emme ole eroamassa. Meille ei ole tulossa toista koiraa, vauvasta puhumattakaan. Emmekä ole vielä muuttamassa pääkaupunkiseudulta pois. Syyt ovat tällä kertaa ihan muut :)

4 kommenttia:

  1. Voi kauheeta, miten ihmiset ovat heti keksineet ties mitä salaliittoteorioita! :D Aivan kuin muutolle ei voisi olla muuta syytä kuin ero tai vauva.

    Mutta niin, tosi ikävää, että joudut luopumaan rakkaasta kodista. Sitä ei kuitenkaan koskaan tiedä, mitä elämä tuo eteen. Vaikka lähteminen tuntuu vaikealta, voi seuraava koti ollakin entistä ihanampi. :)

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän tuo tunteen, kun kiintyy johonkin kotiin. Kaikki asunnot, kun eivät tunnu kodilta, saati niin turvallisilta.

    Vaikka tämä onkin vain vuokra-asunto, tunnen silti pientä haikeutta muuton lähestyessä. =/ Tämä oli ensimmäinen askeleeni kohti uutta elämää, uutta kaupunkia, uutta työpaikkaa.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti löydätte asunnon, joka tuntuu vieläkin enemmän kodilta ♥ Muistan, kun me kävimme nykyisen kotimme näytössä. Heti sisään astuessa tunsin olevani kotona, vaikka siellä olikin toisten tavarat. Kun kolahtaa, niin se kyllä sitten kolahtaa :)

    VastaaPoista
  4. Marika: No en mä ainakaan keksi muita hyviä syitä, hehe :D Vitsi vitsi. Mulla on vaan kuulemma sellainen tyyli kirjoittaa että asioista voi ajatella mitä vain, joten tällä ehkäistiin kysymyksiä. :) Ja joo lähteminen tuntuu kyllä nyt aika vaikealta, tosin olet kyllä ihan oikeassa että eihän sitä tiedä mitä edessä on. Tuskin kuitenkaan tämän asunnon veroista kämppää, sillä olemme muuttamassa vuokralle...

    RagDoll: Oon kyllä niin samaa mieltä, ettei kaikki kodit todellakaan tunnu yhtä paljon kodeilta. Tämä on tuntunut oikeastaan aina, siksi onkin niin haikeaa luopua tästä. :/ Mullakin tämä oli ensimmäinen "aikuisuuden" koti, muutin tänne suoraan vanhempien luota. Lisäksi tämä on poikaystävän ja minun ensimmäinen yhteinen koti, täällä sain koiran jne. Paljon hyviä muistoja :)

    Satu: Kiitos, sitä tässä toivotaan! :) Aika ihanaa varmasti jos tuntee heti olevansa jossain kotona <3 :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)