Katkismania.

Reilusti alle kouluvuotiaana en olisi kuulemma halunnut syödä mitään muuta kuin katkarapuja. Olin aina varastamassa niitä isäni lautaselta, jos ne pääsivät loppumaan omaltani. Kiintiö tuli sitten jossain vaiheessa täyteen enkä oikeastaan kahteenkymmeneen vuoteen pystynyt edes haistamaan, saati maistamaan katkarapuja. En missään muodossa enkä varsinkaan pizzassa. Hyi.

Viime vuonna tapahtui sitten joku ihme käänne, kun yhtäkkiä katkaravut eivät haitanneet enää pizzassa, vaan oikeastaan jo halusin niitä siihen. Sitten Gambiassa syötiin aivan taivaallista kalaa, jonka päällä oli suussasulavia katkarapuja. Ei siis lainkaan semmoisia kumisia kammotuksia. 

Siitä lähtien olen haikaillut katkarapujen perään. Ja sellaiset friteeratut ravunpyrstöt on toinen  heikkous nyt! Oi nam! Niitä meillä oli tarjolla pikkujouluissakin. Eilen sitten tein ensimmäistä kertaa elämässäni katkarapupastaa ja sekin oli herkkua! Katselin netistä hieman eri resepteistä mallia ja tein oman versioni, johon tuli mm. tomaattimurskaa, sipulia, ruokakermaa, monia eri mausteita ja iso pussillinen rapuja. 

Jotenkin ihan hassua ettei pariinkymmeneen vuoteen pysty syömään jotain tiettyä juttua ja yhtäkkiä se on taas suurinta herkkua! :)