torstai 1. joulukuuta 2011

Mennyt marraskuu!

Vuoden toiseksi viimeinen kuukausikin on nyt sitten ohi. Jotenkin ihan käsittämätöntä, että on jo joulukuu. Lähtöönkin on enää noin 14 päivää ja huomisen jälkeen minulla on enää kahdeksan työpäivää. Nyt kuitenkin nopea kurkkaus siihen mitä tapahtui marraskuussa:

  • Marraskuussa sairastettiin poikaystävän kanssa ja sairastetaan edelleen. Ei kiva juttu!
  • Kävin ensimmäisissä firman pikkujouluissa. Niissä riitti glamouria kerrakseen!
  • Haaveilen Gambian matkasta ja unelmoin siitä ihanasta kelistä siellä. Sitä odotellessa!
  • Kävimme pitkästä aikaa lätkämatsissa. Kivaa vaihtelua arjen keskelle!
  • Sesonkiin liittyen mietin pikkujouluasua.
  • Tein pieniä hankintoja kotiin, ostin mm. uudet lakanat.
  • Väsäsin rakkaalle isälleni kunnon brunssin isänpäivänä!
 
 
 Tästä kuvasta tulee ihan mieleen marraskuu

Muun muassa semmoisia siis marraskuussa. Joulukuussa onkin aika tohina päällä kun kaikki pitäisi saada hoidettua alta pois 15.päivä mennessä. Sen jälkeen tulee totaalinen stoppi. Mutta onneksi tässä kuussa ei tarvitse miettiä koulua - voin vaan nauttia työstäni ja kaikista muista kivoista jutuista! Kyllä tätä on odotetukin! :)

3 kommenttia:

  1. Sen mitä olen täällä touhujasi seurannut niin olet lomasi ansainnut! Nyt vielä kun maltat odottaa niin sitten voit vaan rentoutua :)

    VastaaPoista
  2. Ai vitsi, olin jo ihan unohtanut sen Gambian! Itelläki niin pahasti matkakuume meneillään, oon kyllä vähän kade teille! ;) Oliks se niin että ootte 2 viikkoa siellä, vai miten se olikaan? Tulee varmasti olemaan ihanaa<3

    Ja hei, miun blogissa on meneillään pikkujouluinen arvonta: http://playingwithfash.blogspot.com/2011/11/blogin-1-v-arvonta.html Sinne siis ;))

    VastaaPoista
  3. Reetta: Hih, kiitos ihana sinulle! :) Kiva kun käyt kirjoittelemassa kommentteja niin ahkerasti :)

    Hanna-Reetta: Hei kivaa arvonta, kiitos vinkistä! :) Joo, me tosiaan lähdetään ihan justiinsa sinne Gambiaan ja kaks viikkoa ollaan reissussa :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)