sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Treeniä, treeniä!

Tällä viikolla meinasi olla aikataulujen sovittelemista, kun uudet työt alkoivat ja samalla ihana vuorotyöarki. Not! Harmittaa, kun en aina pääse nyt enää spinningiin, sillä olen nyt myös iltoja töissä..Onneksi sentään torstaiaamut tarjoavat pelastuksen iltatyöläisille! Tästä vinkkasin jo pari postausta aiemminkin. 


Menin nimittäin torstaina kymmeneen töihin aamulla, mutta siitä huolimatta herätyskello soi jo hieman yli kuusi. Seitsemältä alkoi nimittäin spinning ja siellä minä olin reippaana aamuvirkkuna noin kuuden muun ihmisen kanssa! :) Ei ollut tunnilla siis ihan hirveästi osanottajia, ainakaan jos vertaa maksimiin, joka on 29 ihmistä. Mutta eipä se menoa haitannut! Verrattuna iltaspinningiin, aamulla kroppa vaati selvästi enemmän herättelyä (etenkin kun en juonut aamukahvia ennen tuntia). Eniten pelotti, että olen aivan puhki ja päiväunien tarpeessa tunnin jälkeen, mutta ei onneksi! Kyllä sitä siinä tunnissa kummasti heräsi ja jaksoin vielä hyvin kahdeksantuntisen työpäivänkin. Aamuspinningiin siis toistekin! :)

Tosin osataan meillä ottaa rennostikin, älkää huoliko! Koiruus sai eilen Ikea tuliaisena vaaleansinisen fleecehuovan, jolla oli mukava nukkua iltanokosia.. :) 




Viikon treenit:
MA: 30min rasvanpoltto-spinning +20min kuntosali
TI: -
KE: 60min rasvanpoltto-spinning
TO: 60min rasvanpoltto-spinning
PE: -
LA: 60min kuntosali (alkulämmittely 30min)
                               SU: 60min kuntosali (alkulämmittely 20min) + 60min kävelylenkki

2 kommenttia:

  1. ootpa ollut reipas =) mä en oo ikinä kokeillut spinningiä, pitäis varmaan joskus.. musta vaan tuntuu että valmiiks isot jalat ei ehkä kaipaa kauheesti lisää treeniä ja enemmän keskittyisin tohon keskivartaloon ;)

    VastaaPoista
  2. Minna: Kiitos! :P Kannattaa kokeilla kyllä spinningiä jos vähääkään löytyy innostusta, se laji vie mukanaan! Ja mä yritän just sillä pienentää mun jalkoja, eli lihasta läskin tilalle kiitos :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)