keskiviikko 24. elokuuta 2011

Tallinnassa 2

Tässäpä vielä vähän Tallinna-aiheista postausta. Kiva fiilistellä mennyttä reissua! Sunnuntai aloiteltiin tosiaan ihan mahtavalla aamiaisella, jossa vierähtikin varmaan tunti. Pitäisi useamminkin nautiskella tuolla tavalla, teki hyvää!


Myös sunnuntaina oli ihan mahtava keli, joten hotellihuoneen luovutuksen jälkeen käveltiin hieman eri reittiä vanhaa kaupunkia kohti. Alunperin oltiin vähän mietitty, että käytäisiin hotellin kylpylässä, kun siellä semmoinen kerran oli, mutta se nyt jäi. Sinänsä ei hirveästi harmita, koska jälkeenpäin kuulin sen olevan aika vaatimaton. Tietysti makuasia..

 Pari iltakuvaa sopimattomasti väliin...

Vanhassa kaupungissa poikaystävä halusi välttämättä kiivetä kirkontornissa olevalle näköalatasanteelle. Näin jälkeenpäin voi olla viisas ja muistaa seuraavan kerran kysyä ensin, että miten sinne korkealle oikein pääsee tai minkälaisia rappusia pitkin. Voi Luoja. Kiivettiin sitten noin reilut 400 jyrkkää kierreporrasta ylös torniin. Lisähaastetta tilanteeseen toi se, että torni oli aivan täynnä ihmisiä, joten koko ajan sai väistellä vastaantulijoita. Koita nyt semmoisissa metri kertaa metri portaissa sitten väistellä. Maisemat olivat kyllä kerrassaan loistavat, olisin varmasti nauttinut niistä vielä enemmän, jos en kärsisi korkeanpaikankammosta. 


Loppuaika vietettiinkin sitten oikeastaan Virukeskuksen lähettyvillä ja tulipa istuttua perinteisesti myös Amarillon terassilla :)

2 kommenttia:

  1. hitto aloin tosta vikasta kuvasta miettiä että mahdettiinkohan me sunnuntaina päivällä nähdä sut tuolla tallinnassa!! :P

    joskus ehkä 2 aikaan käveltiin ja tiirailtiin niitä vanhan kaupungin ravintoloita ja koetettiin löytää sopiva, niin siin yhdellä terassilla istui ihan sun näkönen tyttö... mietin jo sillon että mahdoitko olla sinä mutta en sitten lähtenyt takasinpäin kattomaan :D

    että satuitko istuskelemaan tuohon aikaan vanhassa kaupungissa ? :P

    VastaaPoista
  2. Minna: Dääm, vähän olisi ollut hauskaa jos se olisin ollut minä, mutta tuskin, sillä ei käyty vanhassa kaupungissa lainkaan terassilla sunnuntaina. Siellä on ollut selvästi joku mun kaksoisolento :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)