keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kolme juttua pinkkinä.

Marika lahjoi minua herkullisen vaaleanpunaisella tunnustuksella, kiitos vain! Tuollaisen kun saisi vielä ihan suuhunkin asti..voisin ihan kevyesti elää pelkillä leivonnaisilla ja pullalla! Tosin silloin elämä tuskin olisi enää kovin kevyttä!


Tunnustukseen liittyen minun pitää kertoa teille lempivärini, lempiruokani sekä paikka jonne haluaisin matkustaa. Miksi mulle tulee väkisinkin mieleen ystäväkirja näistä? :)

Olen tylsä ja myönnän, ettei minulla ole oikeastaan enää lempiväriä. Minkään ei ole pakko olla juuri tietyn väristä. Sisustuksessa ja tavallisissa vaatteissa tykkään kuitenkin hilltyistä väreistä, kuten mustasta, valkoisesta, harmaasta, tummansinisestä jne. Poikkeuksen tuohon pukeutumiseen tekee ehdottomasti urheilupukeutuminen - siihen saa kuulua pirteän piristävää väriä!!

Ja lempiruokani..hmm, jos ravintolapuolelta miettii, niin kyllä se legendaarinen lehtipihvi maustevoilla ja kunnon ranskalaisilla taitaa viedä voiton. Kotona taas olen tylsempi, sillä lempiruokaani on oikeastaan kaikki kotona tehty ruoka <3 Rakastan kotiruokaa enkä voi sietää eineksiä, paitsi pinaattilettuja. Herkkujani kotiruuasta ovat uudet perunat, jauhelihapihvit, paistettu kala, uunibroileri jne. 

Minne sitten haluaisin matkustaa? No ihan minne vaan tällä hetkellä! Olen vähän sellainen levoton sielu. Tällä hetkellä himottaisi hirveästi lähteä Ausseihin tai Losiin. Joo, jompi kumpi voisi olla aika hyvä. Villinä korttina sitten vaikka Bali. Myönnettäköön, että olen tässä viime päivinä miettinyt että pitäisikö ottaa vuoden päästä (lisää) opintolainaa ja lähteä taas kaukomaille. Äiti älä saa hepulia, se oli vain ajatus...

6 kommenttia:

  1. No alkoipas tehdä mieli lehtipihviä.. En ole kylläkään sellaista syönyt lähes vuosikymmeneen. Lapsuuden Helsinginreissuilla yövyimme aina Pasilan Holiday Innissä ja sieltä sai ainakin silloin ihan mahtavia lehtipihvejä. Odotan edelleen reissua, jona voisimme mennä tuohon hotelliin yöksi.. :D

    VastaaPoista
  2. Marika: Joo vähän sama homma täällä, kun kirjoittelin tuosta! Enpä ole pitkään aikaan moista saanut! Sä olet kyllä sitten saanut aikoinaan toosi hyvä pihvin, jos noin hyvin muistat sen vieläkin :)

    VastaaPoista
  3. Hehe, aika varmaan kullannut pihvimuistot.. :D

    VastaaPoista
  4. Marika: Voihan se tietty olla niinkin :D

    VastaaPoista
  5. Toi lempivärin valitseminen on muutenkin vaikeaa, kun saattaa tykätä jostain väristä kovastikin, mutta taas vihaa jotain tiettyä sävyä siitä. Sitten jos pistää, että tykkää esim. vaaleanpunaisesta niin saattaa saada sen kuvan että tykkää just niistä kaikista sävyistä. Samoin sinisessä. Tykkään joistain sinisen sävyistä, mutta nykyään en tykkää sen sävyisestä sinisestä mikä näyttää melkein mustalta.

    VastaaPoista
  6. I'm Lacking: Tosi hyviä pointteja! Toi on kyllä niin totta! :) Ja sama juttu myös silleen, että jos sanon että tykkään pinkistä, niin se ei välttämättä koske joka tilannetta. Pinkki on ihan jees esim. kynsilakassa mutta ei esim. sisustuksessa :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)