keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kynnyksen yli!

Ette arvaa mitä tein maanantaina! Kävin ensimmäistä kertaa sitten kouluaikojen vapaaehtoisesti ja ennen kaikkea yksin ryhmäliikuntatunnilla. Spinningissä! Eikä se ollut edes kamalaa! Aiemminhan minulla on ollut ihan pienet traumat koululiikunnasta ja ne ovat estäneet minua osallistumasta vapaa-ajalla mihinkään ryhmäliikuntatunnille. 

Nyt päätin kuitenkin repäistä ja kävin päivittämässä salikorttiani niin, että saan käydä kuukaudessa niin paljon eri jumpissa kuin vaan jaksan ja kykenen. Eli niillä on pakko käydä kun niistä maksaa ;) Mulle hyvä porkkana! Ei ole muuten pahahintainen tuo mun yhdistelmäkortti - rajaton kuntosalin ja jumppien käyttö maksaa kuussa 53€. Kannattaa asua täällä maalla! :)


Mutta voi apinat, että mua jännitti silloin maanantaina! Vatsaan sattui ja se oli ihan sekaisin. Ennen tunnin alkua menin kuitenkin reippaasti ohjaajan luo ja kerroin olevani uusi. Hän avuliaasti kertoikin minulle sitten tunnista ja sääti pyöräni kuntoon. Tunnin jälkeen hän kävi vielä erikseen luonani kyselemässä miten jaksoin ja mitä tykkäsin tunnista. Ihan huippua! :)


Tunti oli kyllä ihan mahtava! Meen tänään uudestaan. Vähän pelkäsin, etten jaksaisi tuntia, mutta onneksi olen nyt crossaillut lähes tunnin pätkiä, niin kai siitä on ollut jotain apua! Järkyttävä hiki vaan tuli, kun koko salissa oli vain yksi ilmastointilaite. No näyttipä ainakin siltä, että treenaa ahkerasti! 

Nyt on vihdoin kynnys siis ylitetty!

6 kommenttia:

  1. hei hyvä Nanna!!! :)
    ja ihanaa palvelua, tosi kiva että ohjaaja paneutui sinunn heti aluksi ja vielä lopuksikin muisti sinua, wau! ja tosiaan ei kuullosta kovin pahalta hinnalta, itse maksan 18€ kuussa rajattomasta kuntosalista mutta tykkäisin kyllä käydä ryhmäliikunnassakin :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa että uskalsit mennä! Ryhmäliikuntatunnit on just parhaita, niissä tulee aina ylitettyä itsensä kun haluaa jaksaa mukana vähintään yhtä paljon kuin muutkin :) Ja kiva että pääset noin edullisesti, tosin Yliopistoliikunnassa kaikki jumpat ja salit maksais n. 85 e/vuosi... ;)

    VastaaPoista
  3. Olipa kyllä ihana ohjaaja, tuollaisia kaikkien pitäs olla! :)

    Mullakin on nyt menossa kuntosali-innostus, eilen latasin salikortille käyntejä ja heti pitää taas huomenna mennä ;) Mullakin oli vähän "kammoa" saleja kohtaan, kun ei ole kuin koulussa tullut käytyä, mutta hyvin on sujunut ja älyttömästi oon tykännyt käydä. :)

    VastaaPoista
  4. Minna: Hih! Joo siis mä olin koko illan fiiliksissä siitä ohjaajasta, tuli niin hyvä mieli kun joku välitti :) Sulla on sitten tosi halpa sali!

    Hanna: Kiitti! :) Oot ehkä joskus aiemminkin kuullut mun valitteluista :D Yliopistoliikunta olis kyllä halpaa, mutta täältä on vähän hankala käydä keskustassa. :/ Mulle on tärkeää että sali on lähellä, niin sinne jaksaa mennäkin :)

    Suvi: Kiva kuulla, että säkin olet uskaltautunut salille :) Kivoja traumoja se koululiikunta teettää, huoh.

    VastaaPoista
  5. uakin jännitti ekan kerran mennä yksin ryhmäliikuntatunnille, vaikka mulla ei ole edes mitään traumoja! :D Mutta hauskahan niissä on käydä. Edullisesti olet kyllä saanut salikortin. :)

    VastaaPoista
  6. Hanilo: Joo yllätyin kanssa kuinka hauskaa oli! Kannatti ylittää se kynnys :P

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)