lauantai 4. kesäkuuta 2011

Vuonna 2007.

Vuosi 2007 oli minulle tärkeä monessa suhteessa. Yksi kohokohdista olivat tietysti lakkiaiseni. Se oli aivan ihana päivä! Sain kauneimman mekon ikinä ja naapurissa ollut kampaaja teki minulle upeat kiharat. Päivä oli varmaan niitä ainoita, jolloin oikeasti tunsin itseni kauniiksi. Onneksi siitä päivästä on ihania kuvia muistona!


Jotenkin hassua, kun uusille ylioppilaille sanotaan usein, että tästä se teidän elämänne nyt sitten alkaa. Ei minulla vaan, siihen se elämäni sitten päättyi. Lukiossa elämä oli huoletonta, en paljon jaksanut stressata koulusta ennen koeviikkoja ja muutenkin tuli tehtyä kaikkea ikimuistoista. Mikäs siinä kun vanhemmat elättivät. 



Vaan eipä ole elämä samanlaista enää yliopistossa. Kuuntelin tuossa yksi päivä töissä kun työkaverini haki tänä keväänä yliopistoon ja mietti, että miten joku jaksaa käydä joka päivä töissä ja opiskella samalla, hänen mielestään se on hullua. Nyökyttelin päätäni vieressä..niinpä, liiankin tuttua. Ei enää huoletonta elämää, ei elätystä. Tietysti jossain vaiheessa pitää itsenäistyä ja alkaa huolehtia itsestä, mutta onko sen pakko merkitä elämän loppumista? Itselleni se on ainakin merkinnyt sitä, sillä haluan valmistua aikataulussa ja tehdä elämässäni muutakin kuin opiskella. 

En kuitenkaan kadu yliopistoaikaani, ainakaan usein. Vaikka siltä tämä saattaa toki kuulostaa. Koen, että tämä on vain yksi vähän raskaampi vaihe elämässäni, jotta pääsisin kohti parempaa. Kohti hyvää työtä. Niin ei oletettavasti edes käy, mutta pakko tässä on uskoa johonkin, muuten hajoaa pää! :)

Kannattaa kyllä oikeasti harkita pitkään, mitä tekee kirjoitusten jälkeen. Pakollinen välivuosi oli minulle ainakin ihan loistava juttu. Viimeinen huoleton vuosi, sai tehdä juuri sitä mitä halusi! 

/Kuvituksena asiaankuulumattomasti koiravauvakuvia, joita löysin äitini nettikansioista. Aivan ihania! Miten joku voi olla noin suloinen?/

7 kommenttia:

  1. oot niin oikeessa, mustakin tuntuu että se elämä jota eläisin mielelläni nytkin loppui kirjoituksien paikkeilla..

    tyhmä aikuistuminen :D

    VastaaPoista
  2. Minna: Semmoista se on! Höh! Harmi, että sitä ihanaa huoletonta aikaa on alkanut arvostaa vasta näin jälkikäteen. :D

    VastaaPoista
  3. Miten eri tavalla ihmiset elämää tulkitsevatkaan. Jos mun pitäisi sanoa elämän jostain alkaneen, olisi se ehdottomasti aika, jona muutin kotoa pois. Siitä alkoi se oma elämä, saa elää just siten kuin hyväksi kokee. :) En myöskään näe, että elämä esimerkiksi lapsiin loppuisi. Se vain muuttuu. :)

    Aivan ihania pentukuvia muuten!

    VastaaPoista
  4. Marika: Niin no, onhan se aika rajua sanoa sen päättyneen vaikka toisaalta kyllä se keväällä pahimpina aikoina tuntui juurikin siltä. :D Kiva miettiä öisin, että mitenköhän mä jaksan huomennakin 14h päivän tai miten maksan laskut. Sitä huolettomuutta ei enää ole..Ja joo, en mäkään näe että elämä loppuisi lapsiin, niissähän se juuri jatkuu. :) Kiitos! :)

    VastaaPoista
  5. APUA, mitä ihania kuvia!!!!! <3

    VastaaPoista
  6. Mona: Hih, ihana kiitos! <3 :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)