keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kahva kauniiseen käteen!

Ihana rakas Ekuni pyysi kahvakuulaohjeita! Olen aiemmin jo kirjoitellut kahvakuula ihastuksestani, mutta nyt taidetaan kaivata täsmennystä ja ohjeita! Neiti hankki oman kahvakuulansa selkävaivoihin, mikä onkin erittäin hyvä juttu, sillä kahvakuulalla saa tehtyä vaikka mitä kivaa, josta selkäkin tykkää! Meillä on muuten töissä ohjattuja kahvakuulatunteja ja työkaverit ovat kehuneet niitä kovasti - harmi vain, etten itse pysty vieläkään osallistumaan ryhmäliikuntatunneille...

Löysin Iltalehden nettisivuilta mielestäni aika hyviä ja ennen kaikkea monipuolisia ohjeita! Tosin itse kun treenailen salilla, niin heiluttelen kahvaa vähän miten sattuu ja silti tuntuu. Tuo on kyllä niin monipuolinen kaveri, että tekipä liikkeitä lähes millä tahansa tavalla, niin kaikesta on hyötyä! Ja ihan mahtava joululahjaidea myös! ;)


Seuraavat kuvat ja jutut eivät ole siis omiani vaan lainattu Iltalehdeltä. 

1. Pään ympäri pyöritys
Kohdistus: Lämmittelyliike; yläraajojen ja hartiaseudun lihakset. 
Suoritusohje: Ota lantion levyinen haara-asento. Pyöritä kuulaa pääsi ympäri mahdollisimman lähellä päätäsi. Vaihda kiertosuuntaa.

2. Etuheilahdus
Kohdistus: Koko vartalon yleisliike.
Suoritusohje: Seiso lantion levyisessä haara-asennossa ja ota molemmin käsin kiinni kahvasta. Pidä kädet rentoina. Pidä polvet hieman koukussa ja kuula jalkojen välissä. Heilauta kuula eteen lantiota ja jalkoja ojentamalla ja lisää kuulaan vauhtia jokaisella heilautuksella. Korkeudeksi riittää hyvin oman pääsi taso.

3. Tuulimylly
Kohdistus: Keskivartalo, pakarat, takareidet.
Suoritusohje: Nosta kuula suoralle kädelle ylös. Siirrä jalat peräkkäin ja käännä jalkaterät eteenpäin. Laita alempi käsi edessä olevalle sisäreidelle. Työnnä takamusta taakse ja lähde kuljettamaan kättä kohti lattiaa. 

4. Maastaveto (+ hauiskääntö + pystypunnerrus)
Kohdistus: Koko vartalon yleisliike.
Suoritusohje: Ota kuulasta sarviote. Tee liike vaiheittain. Voit nousta yläasennossa varpaillesi ja pysäyttää kuulan hetkeksi, näin tehostat liikettä.

5. Turkkilainen ylösnousu
Kohdistus: Koko vartalon yleisliike.
Suoritusohje: Asetu lähtöasentoon selinmakuulle siten, että kahvakuula on toisessa kädessä vartalon yläpuolella. Nouse selinmakuulta vaiheittain istuma-asennon ja toispolviseisonnan kautta seisomaan pitäen koko ajan kahvakuulaa suoralla kädellä pääsi yläpuolella. Laskeudu käänteisessä järjestyksessä takaisin selinmakuulle.

Eikös olekin monipuolisia liikkeitä! Itse teen ihan perinteiset vatsalihaksetkin kuulan avulla. Ja kotona treenaillessa tämä on siitä hyvä väline, että se ei vie lähes lainkaan säilytystilaa. Ainakaan jos vertaa kuntopyöriin ja muihin. Niin ja omia suosikkejani yllä esitellyistä liikkeistä ovat ehdottomasti kakkonen ja kolmonen! Toivottavasti tästä oli nyt neidille ja myös muillekin apua! :)

Kuvat ja tekstit lainattu.  

2 kommenttia:

  1. Mä olin tommosella ohjatulla kahvakuulatunnilla Töölön Fixillä. Oli kyllä tehokasta yläkroppatreeniä!

    VastaaPoista
  2. tuulikki,

    Ai niilläkin on semmoisia! Varmasti oli tehokasta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)