tiistai 12. lokakuuta 2010

Pehmoisia haaveita!

Elämäni pyörii nyt tosiaan aika tiivisti koti-koulu-työ-akselilla eli kaikki kivat lauantaihumpat ja matkat on unohdettu kokonaan. Koulussa käyn niin vähän, että en jaksa panostaa pukeutumiseen, töissä ei tarvitse panostaa, koska meillä on työvaatteet, joten nyt on hakusessa täydellinen univormu kotiin! 

Sellainen osuikin silmiin Stockmannin tämän kuun kanta-asiakaslehdessä. Abivuonna hankitut kollarit kun alkavat vedellä pahasti viimeisiään, niin olisi varmaan aika panostaa uuteen kotiasuun. Lehdessä olikin ihana Clobal Lingerien paljettikoristeinen oloasusarja, johon kuului mm. t-paita, housut, uninaamio, yöpaita sekä aamutakki. Uninaamiokin olisi kiva, kun alkaa opiskelut kiukuttaa (mitä siis tapahtuu jatkuvasti), niin voisi vaan vetäistä naamion naamalle ja unohtaa kaiken..sounds good! Aamutakki olisi myös omiaan ihmiselle, joka vetkuttaa aina päivävaatteiden pukemista ja jonka kylpytakkikin on melkein puhki. :( 

Vähän tekisi mieli käydä kyllä vilkuilemassa noita ensi viikolla kun on palkkapäiväkin. :) Kai sitä saa nyt johonkin edes panostaa, kun joutuu täällä kotona kykkimään suurimman osan elämästään nykyään..Tosin erään mukaanhan opiskelijaelämä on vaan sohvalla makoilua..Hassua kun mä en ole vielä sitä puolta tästä elämästä nähnyt! 

T. Kotihiiri, jolla on huomenna on töitä ja koulua leppoisat 14 tuntia. 

Kuva lainattu.

2 kommenttia:

  1. Kannatan kotiasua!! Kyllä sitä pitää olla pieniä iloja, muuten niin synkässä arjessa.. ;) hih.
    Itselläni on himo velourasuihin, jollaiseen sujahdan aina samantien kotiin päästyäni, joten niitä keräilenkin eri väreissä. =D

    VastaaPoista
  2. RagDoll,

    Kiva kuulla, että joku muukin on samoilla linjoilla! :) Velour-asu olisi kyllä kanssa niin jees, eihän sitä tarvitse aina kotona kulkea ainoastaan kauhtuneissa verkkareissa...

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)