perjantai 13. elokuuta 2010

Pieni sairastaa.

Ihan kamalaa katsella kun oma rakas lemmikki sairastaa. Aiemmin tällä viikolla koiramme sairastui rajuun vatsatautiin, jota katseltiin noin puolitoista vuorokautta, jonka jälkeen poikaystävä kiikutti Viton tohtorin luokse. Onneksi saatiin akuuttiaika! Täytyy kyllä sanoa, että aika, jonka koira oli tutkittavana, oli yksi elämäni pisimmistä. Nimittäin kun varasin aikaa, niin mulle sanottiin että koiralle tehdään ensin vain nopea alkutarkastus, jonka jälkeen aletaan vasta jatkotoimenpiteisiin. Olin tuolloin itse vielä töissä ja laitoin poikaystävälle viestin, että soittaa sitten heti mulle kun saa selville jotain. Ja kun aikaa kului puolitoista tuntia eikä vieläkään kuulu mitään, niin arvatkaa revinkö mä yksitellen hiuksia päästäni?? En ole ikinä ollut niin soikeena huolesta. Nopeaan alkutarkastukseen kun ei mun käsityksen mukaan pitäisi kulua puoltatoista tuntia. Kun tulin kotiin, eikä koirasta tai poikaystävästä kuulunut vieläkään mitään, olin varma että koira oli lopetettu. :(   


No, onneksi he kuitenkin kotiutuivat sieltä lääkäristä pitkän odottamisen jälkeen - kera ison laskun ja lääkkeiden. Tällä hetkellä en voi kyllä muuta kuin kiittää äitiäni, että hän pakotti minut ottamaan Vitolle vakuutuksen. Nyt koiruus on siis kotihoidossa..huonossa kunnossahan se on, mutta pääasia on, että se saa olla kotona. Lääkkeitä on tällä hetkellä kolmenlaisia ja parin tunnin välein pitäisi antaa aina jotakin. Ruokaan totutellaan taas pikkuhiljaa ja se että koira syö kolme lusikallista raejuustoa, on jo lottovoitto!

Rakastan lemmikkejä, mutta samalla myös vihaan niitä. En kestä katsoa, kun eläin kärsii, kun se on huonossa kunnossa. Aina saa pelätä ja olla huolissaan. Tuo koiruus kun on meille kuin oma baby ja tekisinkin sen eteen mitä tahansa. Eläinlääkärissäkin meinaan aina itkeä sen puolesta. Ehkä mun pitäisi joskus vaan luottaa siihen, että kyllä bokseri pärjää, se on reipas! :)

7 kommenttia:

  1. tiedän tunteen, vaikka meidän Max (westie) ei olekaan tosi vakavasti huonona koskaan ollutkaan. kuitenkin kaksi kesää sitten olin töissä ja max oli äidilläni hoidossa, ja kesken puistolenkin ampiainen oli pistänyt anturaan. se turposi ihan uskomattoman isoksi ja aiheutti kamalan allergisen reaktion. onneksi äitini toimi nopeasti ja vei turrin lääkäriin ja saatiin apua. kipu oli pitkään pahana, mutta hellitti onneksi ajan ja lääkkeiden myötä..
    jaksamisia koiran kanssa ! :) kyllä koira vaan on jotain ihan uskomattoman rakasta ja tärkeää, ja huoli siitä on suuri, kun kaikki ei olekaan hyvin.

    VastaaPoista
  2. Kamalaa.. Rupesi ihan itkettämään kun luin tätä.. Koirat on kuitenkin perheenjäseniä, joten niistä kantaa aina suurta huolta. Meille myytiin joskus valmiiksi sairas pentu, joka oikealla ruokavaliolla eli kuitenkin ilman kipuja 7 vuotiaaksi asti. (sen sisko elää yhä ja on 19v)
    Toivottavasti karvakuononne paranee pian <3

    VastaaPoista
  3. Mia,

    Hui, ampiaiset ovat kyllä pelottavia otuksia! Meillä kun tuo koiruus tykkää vielä jahdata niitä, saa olla aina sydän syrjällään. Huoli on juu suuri aina kun kaikki ei ole hyvin, uskomatonta miten johonkin voi kiintyä niin paljon..Onneksi teilläkin oli onnellinen loppu! :)

    RagDoll,

    Kiitos kommentistasi ja toivotuksista! Ihanaa saada tsemppaavia kommentteja! :) 7 vuotta on jo ollut kunnioitettava ikä, toivottavasti saataisiin pitää omakin koiruus luonnamme niin kauan. :)

    VastaaPoista
  4. Voi Vito parkaa :( mutta onneksi se pääsi kotiin ja toivottavasti toipuu pian!

    Tiedän kanssa tunteen, kun on huolesta soikeena lemmikin puolesta. Hiskillä oli kanssa ihan pienenä joku tulehdus jalassa ja se alkoi linkuttaa sitä ja meni ihan masentuneeksi, ei syönyt mitään ja makas vaan omassa pedissä. Eläinlääkäriin vietäessä se lääkäri epäili, että siltä on jalka murtunut ja kysyi vielä, että ei kai koiraa ole pahoinpidelty!! Tuntui ihan kamalalta, kun itse itkee siellä odotushuoneessa ja on kamalan huolissaan, että miten koiran käy ja sitten ne kysyy tollasta! Muistan miten teki mieli juosta ulos koko paikasta, loukkasi niin paljon tollainen epäily ja vielä siinä tilanteessa :(

    Mutta loppujen lopuks tulehdusarvoista selvisi, että kyseessä oli tulehdus, joka vaan oli alkanut tosi äkisti. Se meni ohi ihan antibioottikuurilla ja koira oli jo parin päivän lääkkeiden syömisen jälkeen oma energinen ittensä.

    Toivottavasti Vitollekin kuuluis jo pian parempaa. Koirat on kyllä uskomattomia selviytyjiä, eiköhän teiänkin neiti pian oo jo oma iloinen ittensä. :)

    VastaaPoista
  5. Anna,

    Kiitos ihanasta kommentista! Vito on tänään jo paljon reippaampi kun sai syötyä kanaa! Ja mä voin hengittää jo hieman huolettomammin. :) Kauhea eläinlääkäri ollut teillä, joka lähtöön niitäkin näemmä löytyy..

    VastaaPoista
  6. Tiiän tunteen:( Onneksi Vitolla jo parempi fiilis <3

    VastaaPoista
  7. Mongusti,

    No joo, taisi olla iloitseminen paranemisesta ennenaikaista, tänään se on ollut taas huonompana. Puuh, täytyy nyt vaan yrittää pysyä positiivisena että josko se tästä.. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)