torstai 1. heinäkuuta 2010

Ensimmäinen alelöytö.

Eilen poikaystävä haki minut töistä ja suunnattiinkin suoraan Jumboon! Ihan mahtavaa kun hänet sai kerrankin liikkeelle melkein vapaaehtoisesti. Missiona oli etsiä eräälle henkilölle syntymäpäivälahjaa viikonloppuna pidettäville juhlille, mutta eipä napannut. Etsintä siis jatkukoon, onhan tässä aikaa! (oliskin!) Samalla reissulla käytiin ostamassa Stadiumista poikaystävälle uudet kesäsandaalit sekä snorkkeli elokuuta ajatellen. Päästään sitten kaloja bongailemaan! 


Tuli käytyä myös Jumbon Mekassa..Olen aina vannonut olevani enemmän laukku- kuin kenkäihminen, mutta nyt ovat kengätkin alkaneet kiinnostaa yhä vain enemmän. Ja Mekasta löytyy aina hyviä tarjouksia, vaikka ei muuten mitään alennusmyyntejä olekaan. Ja kengät istuvat ainakin omiin jalkoihini tosi hyvin! Tälläkään kertaa ei siis Mekan valikoima pettänyt, vaan löysin ihanat mustat korkokengät!


Nämä ovat tosi hyvät jalassa ja ennen kaikkea mukavat sellaiselle ihmisille, joka muuten kävelee vain lenkkarit jalassa. Aion kuitenkin alkaa pitää jalassa enemmän korollisia kenkiä, joten näillä on helppo aloittaa totuttelu. Jostain sekin on aloitettava! Nämä kengät lähtevät elokuussa mukaan myös Kreikkaan. On korolliset kengät vaan niin paljon sirommat ja naisellisemmat kuin lenkkarit! 

4 kommenttia:

  1. Ihanat kengät!
    Aurinkosita heinäkuuta!
    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihanat kengät! <3 Täällä sama juttu.. aina lenkkarit tai jotkut yltiöseksikkäät släpärisandaalit hankittuina jostain Prisman miestenosastolta.. :D Olen myös miettinyt josko hieman naisellistaisi noista jalan kannattimia, mutta eipä ole saanut aikaiseksi.. kun pitäisi saada uudet LENKKARITKIN :D

    VastaaPoista
  3. Tosi nätit kengät. Ei liikaa korkoa, noi on varmasti mukavat jalassa, mutta silti tuntee olonsa naiselliseksi ja ryhdikkääksi niinkuin korkkareilla kuuluukin :)

    VastaaPoista
  4. Päivi,

    Kiitos kaunis ja samoin sinulle! :)

    Jellona,

    Kiitos! <3 Kiva kuulla, että joku muukin käyttää lenkkareita, tunnen itseni välillä tosi orvoksi muiden korkokenkänaisten joukossa. :D

    tahma,

    Kiitos! Juu korkoa ei ole paljon, pakko aloittaa harjoittelu matalilla ja pikkuhiljaa lisätä haastavuutta. :P

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)