keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Motivaattori?

Nyt kun teen tällä hetkellä vain yhtä työtä, niin olisi jälleen tarkoitus ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa kuntoilemaan. Vielä ei ole liian myöhäistä aloittaa kesäksi kuntoon projektia, sillä kesälomaan on aikaa vielä kolme kuukautta. Suomessa kun on aika turha haaveilla kulkevansa vähissä vaatteissa, niin ihan sama mitä sieltä vaatteiden alta löytyy. No ei se kyllä nyt ihan noinkaan tietenkään ole, mutta kuitenkin..Olen käynyt vaa'alla ja asettanut itselleni tavoitteen niin painon kuin saavutettavan peilikuvankin suhteen, mutta yksi asia puuttuu..Tai on ainakin ehkä hieman kateissa, nimittäin motivaatio eli se viimeinen kipinä siihen loppukiriin...

Siksi ajattelinkin kysyä teiltä, millä te motivoitte itseänne liikkumaan ja urheilemaan? Itselläni paras motivaattori on tietysti tuo koira, joka vaatii sitä päivittäistä liikuntaa enemmän tai vähemmän. Aiemmin keväällä ostin myös uudet lenkkikengät ja kunnon kengät myös motivoivat osaltaan. Näiden lisäksi haluaisin saada ruokavalion kuntoon, jotta se tukisi tätä tavoitetta. Ei kuitenkaa kannata ehdottaa mitään ihmedieettejä tai että jätä kaikki hiilihydraatit pois, koska en usko noihin yhtään. Ihminen kun tarvitsee kaikkea elääkseen ja haluaisin syödä terveellisesti myös pidemmällä aikavälillä. Olen kuitenkin välillä miettinyt, että jos koittaisi proteiini- tai palautusjuomia, mutta onko ne sitten rahan hukkaan heittämistä...? Ehkä pitäisi testata. 


Nyt vaan täytyisi sitten päättää, että alanko käymään työpaikan ilmaisella salilla tai kotia lähellä olevalla salilla, jonne pääsisi myös viikonloppuisin ja jossa olisi tarjolla myös jumppia..Hmm...

Kuvat lainattu Ellos ja Apteekkituotteet

4 kommenttia:

  1. Mä painiskelen ihan samojen ongelmien kanssa. Liikuntamotivaatio tulee ja menee ja on tällä hetkellä kaiken työväsymyksen keskellä ihan kateissa. Ja kiloja sen kun kertyy. :(

    Mun neuvo ruokailujen suhteen on kuitenkin se, että koittaa syödä ihan normaalisti ja ennen kaikkea kunnon ruokaa (okei, johtuu ehkä myös siitä, että mulle ei oikein maistu nää palautusjuomat ym.), ehkä vaan pienempiä annoksia ja kevyempiä tuotteita jos mahdollista. Paljon kuitua ja hedelmiä/vihanneksia välipaloina. Lisäksi makeanhimoon makeutettua rahkaa, smoothieta tms. Tää on kyllä helpommin sanottu, kuin tehty, mutta itselläni ylim. kcal kertyy juuri kaikista herkuista ja muutos siinä auttaa aina tiputtamaan pari kiloa.

    Tsemppiä! Itse haaveilen mahdollisuudesta päästä pitkästä aikaa aamulenkille, kun silloin jaksaa paremmin. Tällä hetkellä se on vaan työaikataulujen takia aika mahdotonta. :(

    VastaaPoista
  2. Hyvänä motivaationa voisi toimia se että kirjoittelet aina tänne blogiin viikon liikunnat!:)

    VastaaPoista
  3. Herkkujen suhteen olen tehnyt itse totaalilakon ja se näyttää toimivan.. Himot katoavat yllättävän nopeasti ja lakkoa on nyt takana pian 10kk.

    Liikunnasta tulee niin valtavan hyvä mieli, että se toimii melkoisena motivaattorina.. <3

    VastaaPoista
  4. Kersti,

    Mulla on niin sama! Pari viikkoa olen nyt tehnyt kahta työtä ja vähän ylitöitä..kiva olla ensin 12h töissä, ei todellakaan kiinnosta liikunta sen jälkeen. :D Ja oon ihan samaa mieltä sun kanssa ton perusruuan suhteen, sitä en olekaan muuttumassa pois, vaan lähinnä vähentämässä. Mullakin ne ylimääräiset kilot kertyy karkeista, kekseistä jne. näitä riittää. Kiitos sulle kovasti! :)

    Mongusti,

    Kiitos vinkistä, tuota voisi kyllä kokeilla! Sitten olisi pakko liikkua kun ei kehtaisi kirjoittaa tänne etten liikkunut viikolla lainkaan. :D

    Jellona,

    Tuo totaalikieltäytyminen kyllä toimii! Itse olen joskus kokeillut n. 3kk. Ärsyttää vaan kun tuo avokki mässää, niin siinä on sitten omakin itsehillintä aika tiukoilla. :(

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)