perjantai 7. toukokuuta 2010

Snö of Sweden.

Arkena tulee käytettyä harmittavan vähän koruja, niiden normaalien korujen lisäksi tai sijaan. Juhlia ei taas ole monia. Koulupäivinä en tykkää pitää koruja (varsinkaan rannekoruja), koska kirjoittaminen iso rannekoru kädessä tuottaa tuskaa tai on silkka mahdottomuus. Jos taas otan korun pois kädestäni, niin enpä muista laittaa sitä enää takaisin..Työpäivinä on hieman sama juttu, vaikka en joudukaan nimikirjoitusta enempää mitään kirjoittamaan. Työni sisältää kuitenkin jonkun verran tavaroiden nostelua yms. jolloin korut olisivat ainoastaan tiellä. 

Itselläni on tosiaan kaksi Snö:n rannekorua, toinen "mustikansininen" ja toinen kirkkaista kivistä tehty.

Ylipäätään olen kuitenkin koruissa todella ihastunut Snö of Swedenin koruihin. Korut ovat suhteellisen halpoja, valikoima on myyntipaikasta riippuen yleensä hyvin kattava ja korut ovat myöskin nättejä ja nuorekkaita. Jälleen yksi oiva lahja esimerkiksi äidille! Varsinkaan käsikorut eivät kuitenkaan ole sitä kaikkein vahvinta tekoa ja ystäväni onkin onnistunut hajottamaan pari korua. Yhdestä taisi katketa kivien välissä kulkeva siima (joka on kuitenkin helppo itse vaihtaa uuteen) ja muissa on sitten tainnut hajoilla niitä yksittäisiä kiviä. Ovat siis menneet tyyliin kahtia ja pudonneet..

Kuten kuvastakin saattaa huomata, kärsivät nuo metalliosat hieman käytössä. Aika karseat nuo tuon taaemman korun metalliosat..

Ensi kuun risteilyllä voisi kuitenkin taas vilkuilla Snö:n koruja laivalla. Sokoksen tämän kuun kanta-asiakaslehdestä löysinkin yhden kivan korun, joka on tällä kertaa kaulakoru. 

Tykkään noista ihanista läpinäkyvistä kivistä, jolloin myös itse koru sopii helposti lähes minkä tahansa asun kanssa yhteen. Myös tuo renkaassa roikkuva "laatta" on ihana! Samaa sarjaa oleva käsikoru olisi sitten tietysti must have!


Kuva.

2 kommenttia:

  1. Nättejä koruja! Ja ihana raikas blogi sulla, löysin tänne vasta tänään, mutta jään varmasti lukemaan. :)

    VastaaPoista
  2. Kersti,

    Kiitos ja samoin, tykkään sunkin blogista hirmuisesti! :) Kiva kun löysit munkin blogiin!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)