sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

18.4.

Tämä jo kohta ohi mennyt viikonloppu on ollut ihan kiva! Mitä nyt eilen tuli oltua taas hieman töissä, mutta muuten olen vain nauttinut vapaista. Tosin eilen oli tooosi outo olo, ihan kuin olisin ollut huumattu tai jotain. Join nimittäin kaksi isoa mukillista kahvia enkä siltikään pysynyt sohvalla hereillä. Ei ollut kivaa! Illalla kun taas vaihteeksi nukahdin sohvalle ennen saunaa, niin heräsin siihen kun muru toi mulle punaisia ruusuja kimpun. <3 Ihanaa! Tuollainen ele vaan vie multa niin jalat alat. Johan tämä taisinkin olla toinen kerta koko suhteen aikana, mutta se laatu korvaa määrän! ;)


Tänään sitten käytiin Kodin Terrassa sisustusmessuilla ja voi jösses - onneksi siellä ei ole aina yhtä paljon porukkaa! En ole ikinä nähnyt Tuusulassa yhtä aikaa missään niin paljon ihmisiä, haha! Siellä olisi ollut vaikka mitä hyviä aleja ja muita, mutta ihmisiä oli vain liikaa. Löydettiin mm. kiva grilli, joka maksoi vaivaiset 8000€. Ei paha!

Illalla käytiin sitten Flamingossa leffassa katsomassa Exän jäljillä. Oli ihan ok, tosin puolet ajasta keskityin siihen etten olisi yökännyt, sillä vieressä istuneen pojan pähkinät haisivat niin karseilta. On mullakin ongelmat. :) Mutta hei, tässä taas päivän asu..Jo toinen samassa kuussa! 

Nahkatakki Primark. Kauluspaita Vero moda. Housut Pull&Bear. Kengät Veljekset Keskinen (haha!) ja laukku Stockmann. Ja että mä rakastan noita meidän jalkalistoja, ihanat!

5 kommenttia:

  1. Ainoa asia mikä noin pistään väsyttää ja kaiken haisemaan voimakkaan pahalle on raskaus, saammeko siis onnitella :)

    -Sanna

    VastaaPoista
  2. Hanna,

    Kiitos! Vähän erilainen kun yleensä koulussa! ;)

    Sanna,

    Mitää! Apuaa, nyt meni aamupuurot väärään kurkkuun! :D Hehe, mä kyllä veikkaan ennemmin tätä stressiä, toivottavasti! :D

    VastaaPoista
  3. On hieno asu, ja noi listat!! Mahtavat! Meillä pitäis kanssa laittaa listoja lattiaan, vuosi asuttu nykysessä kämpässä ja edelleenkin listat puuttuu,hehe.. pikkuhiljaa... :D Ja onnittelut jos on perheenlisäystä tulossa... ;)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi,

    Kiitos! :) Mekin ollaan asuttu tässä jo puolitoista vuotta ja pikkuhiljaa on laitettu listoja paikoilleen. Ei pidetä turhan kiirettä. :D Ja ei ole kyllä tällä kertaa perheenlisäystä tulossa, kun ei toista koiraakaan olla hankkimassa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)