maanantai 28. joulukuuta 2009

Haaste.

Blogeja ahkerasti seuraavat ovat jo saattaneet kyllästyä tähän haasteeseen, mutta päätinpä silti tehdä sen. 

1. Mene johonkin nettikauppaan. 
2. Etsi sieltä itsellesi mieleiset vaatteet, jotka pukisit arkeen ja juhlaan. 
3. Tee erilliset kollaasit asuista.
4. Lisää haaste omaan blogiisi ja esittele kollaasit.   


Päätin hyödyntää H&M:n nettisivuja, sillä tällä hetkellä hieman kismittää oma varallisuustilanteeni. Kivaa siis etsiä kerrankin myös opiskelijabudjetille edes jotenkin sopivia asuja! 

Juhlaan:


Juhlaan pukisin jonkun näistä ihanista haalean roosanvärisistä tunikoista/mekoista, joista ainakin yhdessä on myös paljetteja. En ole aiemmin ollut mikään erityinen paljettien ystävä, mutta nykyään olen sitä mieltä, että ne tuovat sitä jotakin kaivattua eroa juhla- ja arkiasun välille. Jos osaisin kävellä korkokengillä, pistäisin jalkaani ehdottomasti mustat korkokengät hopeisilla yksityiskohdilla. Ranteeseen laittaisin jonkun ison, hieman kimaltelevan ja näyttävän rannekorun. Harmikseni en löytänyt netistä oikein sopivaa kaulakorua enkä myöskään laukkua. Laukku olisi joka tapauksessa varmaan musta. 

Arkeen:


Arkiasuissa olen ihastunut suhteellisen simppeleihin yläosiin ja väreissä suosikkeja ovat tällä hetkellä ehdottomasti luonnonvalkoinen, puhdas valkoinen, harmaan eri sävyt, kanerva ja beige. Kollaasissa ihastuin etenkin tuohon harmaaseen ja niin kauniiseen huiviin, jolle olisi varmasti käyttöä kevään tullessa. Myös kauluspaitoja kaipaisin kovasti lisää, ne eivät todellakaan ole vain pelkästää toimistomuotia, jos ne osaa yhdistää oikein. En kuitenkaan tarkoita, että itse osaisin yhdistää niitä oikein, mutta yritys on kova. 


 Arkiasun toisessa kollaasissa on kenkiä, laukkuja ja housuja. H&M mallistoissa on aina ollut minua miellyttäviä housuja, mutta vielä tähän päivään mennessä yhdetkään housuista eivät ole istuneet minulle...Ihastuin kuitenkin noihin vaaleisiin housuihin, jotka voisivat tuoda kaivattua piristystä. Yleisesti tykkään myös suhteellisen vaaleista farkuista. Kengissä ihastuin konjakinvärisiin (?) yksilöihin, varsinkin noihin nilkkureihin, joissa on minusta ihanaa ratsastaja-henkisyyttä. Vähän tekisi mieli kaivaa omat mustat jodhpurit (nahkaiset!) kaapista käyttöön. Heh. Laukuissa tykkään ehdottomasti simppeleistä nahkalaukuista ja varsinkin tuo vaaleampi yksilö olisi erittäin mieluinen...

Kuvat: H&M. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit, piristit päivääni! :)